Vikellysvuodesta 2016

Sori, ei taaskaan kuvia. Tekstiä sentään vähän. En pysty tsemppaamaan itseäni niin paljon, että kaivaisin kalenterista kaiken sen, mitä on tapahtunut viime vikellyskauden aikana. Kauden 2015 kilometritarinan voi lukea täältä. 

Koska en kykene täyspitkään jaarittelupostaukseen, tulee puolipitkä: plussat ja miinukset kaudesta 2016.

Näistä olen ylpeä:

1. Homma pyörii edelleen
Aloitin runsaat kolme kuukautta sitten työt Helsingissä. Sitä ennen pidin pari viikkoa taukoa vikellyksestä häitäni varten. Juuri ennen lomaani veimme Tavelassa, jossa suurin osa vikellystoiminnastamme on, läpi ison treeniuudistuksen. Niihamassakin aloitettiin elokuussa uusilla kokoonpanoilla. Nähtyäni nuo pikku mullistukset ja oltuani sitten kolmannesvuoden melkein kokonaan poissa voin todeta, että edelleen treenit pyörivät, hevoset laukkaavat ja vikeltäjät edistyvät. Valtava kiitos kuuluu Marialle, Liinalle, Manarille, Venlalle, Tuijalle, Oonalle ja muille, jotka ovat huolehtineet kaikesta poissaollessani. Vähäsen taputan itseänikin selkään kiitokseksi siitä, että olen onnistunut jakamaan vastuuta ja tekemään itseni lähes tarpeettomaksi. 

2. Valmennettavani ovat TODELLA hyviä
Kulunut kausi on ollut hieno (valmennettavieni ensimmäiset CVI- ja PM-startit, Supersankarien ja Timanttien huima edistys, menestys monissa kotimaan ja ulkomaan kisoissa) ja tulevasta kaudesta tulee vielä hienompi. Valmennettavieni kovin kärki on paraikaa menossa juosten ohi siitä tasosta, jolla minä parhaimmillani olin vikellettyäni lähes kymmenen vuotta. 

3. Sain vikellysohjaajakurssin pidettyä
Pidän melko käsittämättömänä, että sain aikaiseksi hoitaa kaksi intensiivistä viikonloppua käsittäneen vikellysohjaajakurssin muiden kiireiden lisäksi. No okei, diplomeita en ole vieläkään lähettänyt. Ehkä vielä joskus… 

Näistä en ole ylpeä:

1. Pisteidenlasku kotikisoissa
Haukkasin vähän liian ison palan kisavalmisteluista, ja muuten onnistunut kispäivä päättyi pisteidenlaskukatastrofiin ja palkintojenjaon osittaiseen perumiseen. Kirjoitin kämmistä täällä.

2. Paljon on jäänyt tekemättä
Minulla on ollut suuria ja hienoja ajatuksia esimerkiksi vanhempainillasta, vikeltäjien kauden päättäjäisistä ja pikkujouluista, henkilökohtaisista tavoitekeskusteluista laukkavikeltäjien kanssa, ylimääräisistä koreografiatalkoista pukilla, käyntijoukkueen vapaaohjelmatreeneistä… Ja tässä oli pitämättä jääneitä tapahtumia vain viimeisen parin kuukauden ajalta. Sekin on sääli, etten ole kirjoitellut blogia enempää ja viikon oheiset ovat henkitoreissaan. En ole ylpeä siitä, että en ole pystynyt järjestämään kaikkea, mikä olisi hyväksi. Mutta en myöskään kadu, koska kaikkea ei yksi ihminen vain ehdi. 

3. Vertaan yhä itseäni muihin
Olen ottanut joitakin pikkuisia edistysaskeleita pakon edessä tänä vuonna, mutta yhä olen kiinni vertailussa. Kun kirjoitin äskeistä litaniaa, tuli välittömästi mieleen, että kyllä varmaan kaikki muut kunnon valmentajat ovat pitäneet tavoitekeskustelut ja tehneet sitä ja tätä. Note to self: Valmennettavani ovat minun näkökulmastani maailman parhaita. Koko meidän valmennus- ja juoksutustiimimme on osaava, kiva ja kullanarvoinen. Olen siis tehnyt ja olemme tehneet monta asiaa oikein ja hyvin.