Voikosken tunnelmia

Kuva on Voikosken tallista (Moonan kampaus Paulan tekemä, Annan kampauksen tein minä).

Juttelut ovat eiliseltä kotimatkalta autosta.

 

Voisitteko vähän kuvailla tätä viikonloppua, että mitä oikein teitte Voikoskella?

Moona: Meillä oli yhteinen jumppa vikeltäjille maneesissa.

Anna: Tehtiin paljon kürejä ja kierittiin hiekassa, ainakin mun kohdalla. Tippuminen on hyväksi, ainakin harjoituksissa.

Moona: Oli vierailevia valmentajia ja juoksuttajille myös valmennusta, vieläpä vikeltäjien kanssa samaan aikaan. Se oli aika hyvä yhdistelmä. Tehtiin paljon muutoksia, korjauksia ja täsmennyksiä pukilla ja työstettiin niitä hevosella.

Anna: Ja sitten meillä oli vet check -harjoitus ja opeteltiin letittämään hevosta.

 

Millainen fiilis teille jäi viikonlopusta?

Moona: Hyvä. Paljon sain irti.

Anna: Hyvä.

 

Jäikö joku erityinen onnistuminen mieleen?

Moona: Bäkkäri (toim. huom. takakaperinvoltti) käynnissä.

Anna: Jotkut uudet kohdat kürista, esimerkiksi sellainen seisontahommeli.

 

Nyt kun olette olleet parilla maajoukkueleirillä, niin miltä tämä maajoukkuetoiminta vaikuttaa?

Moona: Kyllä se antaa hyvät edellytykset mennä ulkomaille kisaamaan. Leirit on kivoja, ja ihmiset on kivoja. Ja hevoset.

Anna: Ja valmentajat.

Moona: Ne on ihmisiä. Vai onko ne?

 

Onko tällä tai aiemmilla leireillä tullut mitään yllätyksiä?

Moona: En olisi kuvitellut, että se bäkkäri olisi niin helppo, kun sen uskaltaa tehdä. Kun sen uskalsi tehdä, siinä ei ollut mitään ydinfysiikkaa.

Anna: Maajoukkueessa tajuaa, että tämä on tosi pieni laji, kun näkee niitä tyyppejä, joita on nähnyt kisoissa. Kisoissa, kun on monta eri hevosta, voi vaikuttaa, että on paljon ihmisiä eri paikoista, mutta ei siellä loppujen lopuksi kauheasti ole.

 

Onko teille helppoa keskittyä ja tehdä parhaanne tuollaisessa paineisessa valmennustilanteessa? Tai onko ne tilanteet teille paineisia?

Moona: Ei enää, kun on päässyt maajoukkueeseen.

Anna: Välillä, jos valmentajat olettavat, että onnistut heti. Mutta ei yleensä, kyllä ne tietävät, ettei voi heti onnistua.

 

Onko maajoukkueeseen pääsy vaikuttanut teidän motivaatioon tai tekemiseen kotona?

Moona: Myönteisesti. Kun motivaatiota ja kisoja on enemmän, niin pitää myös tehdä enemmän.

Anna: Kun on päässyt maajoukkueeseen, niin tietää että on päässyt aika pitkälle, ja tietää, että voi päästä vielä pidemmälle.

 

Mitä meidän pitäisi tehdä kotona toisin, että pääsimme korkeammalle tasolle tekemisessä?

Moona: Ehkä vielä enemmän jotain sellaista, missä joutuu laittamaan oman rohkeuden koetukselle. En meinaa, että aletaan hyppiä maneesin katolta. Mutta sillä lailla, että huomaa, että uskaltaa. Esimerkiksi peruutus (alas selästä hyppy) ilman bäkkäriä laukassa on sellainen, että siinä ei voi sattua mitään, mutta se on silti vähän pelottava.

Anna: Tykkään siitä, kun joissain treeneissä on otettu aikaa, ja sen ajan kuluessa saa tehdä jotain vaikeita liikkeitä.

Moona: Sama, se vie eniten eteenpäin kun voidaan tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu vaikeimmalta, eikä sitä, mitä muut tekevät.

Anna: Kellottaminen on hyvä. Jos sanotaan, että tee muutama liike, niin toisella voi mennä viisi minuuttia ja toisella kymmenen sekuntia.

Moona: Mäkin olen kellotuksen kannalla. Kaikki saavat yhtä paljon aikaa riippumatta siitä, miten hyvin liikkeet menevät.

 

 

Olitte ensimmäisen kerran Stefan Csandlin valmennuksessa. Millasta se oli?

Moona: Tykkäsin tosi paljon siitä, miten Stefan valmensi. Se on positiivinen ja käyttää luovuuttaan tosi paljon ja taitavasti.

Anna: Se oli tosiaan tosi luova, ja se keksi kaikkia erilaisia juttuja, mitä ei ehkä itse ajatellut.

 

Mitä muuten teidän tämän kauden tavoitteet ovat?

Moona: Ei mulla sinänsä ole mitään sellaisia… Haluaisin oppia tekemään alastulon sillä lailla, että voin tehdä sen aina, kun vain tarvitsee. Se on jo isoa edistystä, kun pääsee ulkomaille kisoihin.

Anna: Hyviä pisteitä tietysti.

Moona: Haluaisin viime kisoista parantaa pisteitäni, ja tuntuvasti enemmän kuin 0,001 pistettä.

Anna: Mistä sait viime kaudella 0,001 pistettä?

Moona: Ei, kun haluaisin korottaa enemmällä kuin 0,001:llä!

 

Aika maltillinen tämä teidän tavoitteenasettelu. Onko siihen joku syy?

Moona: En halua paineellistaa itseäni niin, että petyn, jos en onnistu.  

Anna: Sekin on hyvä tavoite, että tekee parhaansa. Vaihdan luokkaa, joten en halua asettaa jotain epärealistisia tavoitteita. Koska sitten vain petyn itseeni, ja se ei ole hyvä asia.

 

Millanen fiilis teillä on näistä seuraavista kisoista?

Anna: Jännittää.

Moona: Toivon, että ehdin saada kürini johonkin kuntoon.

Anna: Sama.

 

Mikä vikellyksessä on teidän mielestä vaikeinta?

Moona: Vaikeinta on ehkä se, kun tekee jotain uutta ja ehkä pelottavaakin liikettä ekoja kertoja, ja siitä ei oikeasti pääse etenemään mihinkään vähään aikaan.

Anna: Vaikeinta on itsesuojeluvaiston ylittäminen.

 

Millä pääsette siitä yli?

Moona: Niitä liikkeitä pitää vain jankata ja miettiä pukilla, maassa, paperilla ja kaikkialla, että miten voi päästä yli siitä vaikeasta kohdasta ja korjata, että se onnistuu. Ja sitten vain harjoitella ja harjoitella.

Anna: Joissain asioissa ei saa alkaa jossittelemaan, koska sitten se ei ainakaan onnistu.

 

Onko teillä jotain suosikkeja tai esikuvia suomalaisista vikeltäjistä?

Anna: Kaikki sennut.

Moona: Joo, sennut: Liina, Heta, Emma ja Meri.

 

Mitä te haluaisitte niiltä oppia, tai miksi te ihailette niitä?

Moona: Se näyttää niin vaivattomalta se tekeminen.

Anna: Ne saavat asiat näyttämään helpoilta, vaikka tietää, etteivät ne ole helppoja.

Moona: Ne myös tietävät paljon asioita, mitä korjata. Plus ne on niin hyviä tyyppejä.

Anna: Totta.

 

Voisitteko kuvailla toisistanne, että mitkä ovat teidän vahvuudet vikeltäjinä?

Moona: Notkeus on Annalla.

Anna: Moona on rohkea. Ja tosi hauska.

Moona: Anna on ennakkoluuloton.