Wellnessmalli 2019 finalisti
Minä wellnessmalli 2019 finalisti? Mitä on just tapahtunut?
Meillä oli viime viikolla wellnessmallikisan semifinaalit. Monista monista sadoista hakemuksista oli valittu 40 tyttöä semifinaaleihin. Sieltä valittiin 19 loppuhaastatteluihin ja lopulta kymmenen finalistia! Semifinaalipäivässä meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja kiersimme eri pisteitä. Oli haastattelupiste, esiintymispiste ja somepiste. Jokaiselta suorituspaikalta meitä pisteytettiin ja katsottiin meidän tekemistä. Päivä oli tosi kiva, mutta myös raskas. Jännitys aaltoili koko ajan ja mahaan sattui. Ei tehnyt mieli syödä eikä juoda… Kun oma nimi sanottiin raskaan päivän päätteeksi, niin itkuhan siinä pääsi. Olin niin onnellinen. Siitä sitten suorilla valitsemaan meidän yhteistyökumppanin Leggoun IHANIA treenivaatteita ja Vita Liberatan suihkurusketukseen. Voisinpa olla aina näin ruskea…
Seuraava aamu alkoi jo aikaisin. Suihkuun, syömään ja keskustaan. Suoraan hiuksien laittoon ja meikkiin, jonka jälkeen oli kuvaukset ja haastattelut. Siitä vielä loppupäiväksi eri paikkaan kuuntelemaan yhteistyökumppanin Foodinin tuotteista ja käymään läpi aikatauluja. Klo 00.00 vasta takaisin Kuopiossa.

Kisaan lähtiessä mietin, että olenkohan nyt hyvällä vai huonolla tavalla erilainen. Olen kyllä iloinen ja pirteä tyyppi, mutta en ehkä niin SUPERpirteä kuin monet muut tytöistä. Tyylini on myös hieman poikkeava tämmöiseksi sporttimimmiksi. Olen myös ainut kuka on kotoisin 4500:n ihmisen kylästä. Tässä kuitenkin huomaa sen, että ihan sama mistä olet kotoisin niin omalla asenteella pääsee pitkälle. Onneksi tein täysillä omaa juttuani, sillä se kantoi näin pitkälle.
Minulla itselläni on takana nuoruus milloin tuli kokeiltua vaikka mitä tyylejä. Oli punaiset rastat ja hihamerkeillä koristeltu farkkuliivi. Molemmilla puolilla päätä mustat sivusiilit ja violetti irokeesi. Vaikka monet aina kauhistelevat, niin noista ajoista on kuitenkin jäänyt mulle vahva asenne ja pukeudun edelleen juuri sillä tavalla kuin itse haluan.

Minulle on tärkeää olla aito ja hyvä esikuva nuorille. Tuntuu, että etenkin isoilla hyvinvointitileillä näytetään vain elämän loisteliaita ja upeita puolia. Itse tykkään näyttää myös punaista naamaa treenin jälkeen, aamulla pystyssä olevia hiuksia ja muita arjen kömmähdyksiä. Ei kellään elämä ole vain ruusuilla tanssimista. Oli sitten supersuosittu IG-malli tai tavan tallaaja.
On ihan mahtavaa olla mukana tässä kisassa ja antaa ihmisille inspiraatiota. Ilta-Sanomissa on vielä äänestys käynnissä, joten voit mennä äänestämään tästä linkistä: https://www.is.fi/viihde/art-2000006071210.html
<3