Minullako ongelmia?

Moi!

Pyyhin kerran jo kaiken tekstin pois, koska en halunnutkaan julkaista tällaista sisältöä. Jokin sai kuitenkin minut kirjoittamaan tämän uusiksi. Tänään siis hieman erilaisen aiheen parissa. Monet uudet tuttavuudet ovat kyselleet, että olenko minä ollut aina näin huumorintajuinen ja naurava persoona. Periaatteessa kyllä, olen aina ollut huumorintajuinen ihminen, mutta kyllä minultakin löytyy ongelmia nuoruudesta. Näistä asioista en ole puhunut tänne vielä kertaakaan, joten nyt jännityksellä puran tänne hieman nuoruuttani.

Outoa pelkoa

Olen aina ollut todella mielikuvituksellinen ihminen. Leikin lapsena todella paljon johonkin 6-7lk asti. Olen aina nähnyt todella eriskummallisia unia ja näen sellaisia edelleen. Pystyn nykyisin jo hieman hallitsemaan uniani, mutta siitä ei tällä kertaa enempää. Kahdeksannella luokalla minulle alkoi tulla jo hieman ongelmia näistä oudoista unistani, sillä näin todella todella paljon painajaisia. Koin melko paljon ahdistuneisuutta ja minua pelotti todella helposti esimerkiksi iltaisin. Nyt tulee nolo paljastus, mutta menin monesti  vielä yläasteella äidin viereen nukkumaan, koska pelko oli vain niin suurta. En edes muista mitkä kaikki asiat minua aina pelotti, mutta kaikki tuntui aina niin todelta. Kävin psykologilla yläasteella melkein vuoden ja aluksi tuntui, että se ei auttanut yhtään. Nykyisin koen, että kyllä siitä oli apua.

Emetofobia

Pääsin näistä ongelmista lopulta eroon ja nykyisin näen painajaisia aika harvoin, vaikka unet muuten ovat todella omituisia. Opiskeluvuosinani koin kuitenkin uuden ongelman. Tämä ongelma piili minulla jo yläasteella, mutta ei jysähtänyt niin kovaa kuin opistoelämän aikana. Emetofobia. Ne keillä tämä todella on, tietävät kyllä sanan, mutta avaan tätä nyt hieman niille ketkä eivät tiedä. Emetofobia tarkoittaa järkyttävän suurta oksentamisen pelkoa. Tämä meni minulla toisena opiskeluvuotenani niin pahaksi, että jouduin ottamaan sairaslomaa koulusta. Opistolla oli ollut jouluna siis joku epidemia ja minä olin niin kauhusta kankea, että lähdin samana iltana kotiin kun tästä tuli tieto. Loppupeleissä kaikkien hyvinvoinnin takia otin psykoterapiaa tähän ongelmaan. Taas aluksi tuntui, että: ”mitä ihmeen asioita me käydään täällä läpi, eivät nämä minua auta”. Nyt taas koen, että kyllä siitä oli apua, koska olen pikkuhiljaa päässyt siitä eroon. En todellakaan ole enää niin hysteerinen jos kuulen, että jollain on ollut vatsatautia tai joku on oksentanut. Totta kai pidän hygieniastani ehkä normaalia enempi huolta, etenkin kausina kun sitä on liikkeellä, mutta ei muuta.

Olen nykyisin todella onnellinen, että olen selvittänyt kaikki ongelmani ja toki elämässä varmasti tulee vielä uusia ongelmia eteen, mutta pitää osata hakea apua. Avun hakeminen ei todellakaan ole noloa, eikä se tee sinusta heikkoa. Päinvastoin, olet rohkea jos uskallat hakea apua.

Mitä ajatuksia tämä herätti? Todella harva edes tiesi näistä asioista. Ajattelin, että haluan kuitenkin kertoa nämä, koska jos tämä antaa vertaistukea edes yhdelle ihmiselle, niin olen onnellinen. Minulta saa tulla kysymään lisää näistä asioita jos kiinnostaa! Kiitos kun jaksoit lukea ja palataan seuraavan postauksen parissa! <3