Joka ikinen aamu sama!

Moi!

Syön kuukaudessa noin 27 päivänä saman aamupalan ja poikkeuskuukauksina siis parina päivänä saattaa olla jotain muuta. Olen vain kokenut tämän hyväksi ja toimivaksi komboksi, enkä ole kyllästynyt, joten miksi hyvää muuttamaan?

Aamupalaani siis kuuluu kolme kananmunaa (joista yksi on kokonainen), 500ml vettä, kuppi kahvia ja kaurapuuro hieman vaihdellen: marjoilla, banaanilla, ananaksella ja kanelilla. Valehtelematta melkein joka aamu alkaa näin. Vielä puurokin tulee joka aamu melkein samoilla mausteilla! Puuroni on siis tehty maitoon tai kauramaitoon ja välillä innostun lirauttamaan vähän hunajaa sekaan.

Personal Trainerin hommia kun teen, niin monesti näkee sitä, että ihmiset syövät todella vähän aamulla tai jopa ei ollenkaan. Myös se on yleistä, että aamupalalla on vain jotain hiilihydraatin lähdettä ja proteiini puuttuu melkein kokonaan. Yleisiä on; banaani, leipä, mandariini, makeutettua jogurttia myslillä yms… Melkein jokaiselle asiakkaalle pitää asiasta muistuttaa. Sama toistuu sitten iltapalalla. Vaikka nykyisin on ihan hirveä määrä tuotteita mihin on lisätty proteiinia ja kaikkialla toitotetaan ”proteiini, proteiini, proteiini…”, niin monella se silti jää hyvin vähäiseksi. On tietysti ihmisiä, jotka jopa hieman ylikäyttää sitä, mutta harvemmin niitä näkee.

Muistakaa ottaa aamu- ja iltapaloille proteiineja, hiilihydraatteja ja hyviä rasvoja! Myös täysi olo kestää pidemmälle päivää kun aamulla on syönyt muutakin kuin leivän ja banaanin! Sama juttu illalla. Usein näkee myös sitä, että päivän viimeinen ateria on päivällinen klo 17.00 tai iltapala syödään kuuden aikoihin. Ei ole kiva jos ei saa nukutuksi sen takia, että puolen yön aikaan tulee nälkä. Syökää iltapala noin 1-2h ennen kuin menette nukkumaan, ettei nälkä pääse yllättämään yöllä! Yötä vasten olisi myös hyvä syödä hyviä rasvoja, sillä rasva sulaa hitaasti ja yöllä ollaan kuitenkin aika pitkä aika syömättä. Joten älkää aliarvostako aamu- ja iltapaloja!!

Kiitos taas lukemisesta! Jos kiinnostaa muukin aamupalavinkki kuin puuro ja kananmunat, niin käy lukemassa mun postaus täydellisistä banaaniletuista! Löytyy muutama postaus taaksepäin. Palataan <3!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys

Kaamosmasennus

Hei!

Monesti useiden ihmisten someista näkyy miten kivaa elämää he elävät. Monet ovat tehneet sen päätöksen etteivät tuo someen mitään elämän huonoja hetkiä. Itsekin olen sen päätöksen tehnyt, mutta nyt ajattelin kertoa kaamosmasennuksesta, josta hyvin monet kärsivät.

Itselle tämä iski joskus elokuun lopussa kun kelit alkoivat pikkuhiljaa viilenemään ja lehdet putoilemaan. En voinutkaan mennä enää rannalle joka päivä, vaikka kohtalaista lämpöä vielä riitti. Melkein joka vuosi olen kärsinyt jonkinlaisesta kaamosmasennuksesta, mutta tänä vuonna se tuntui voimakkaammalle. Minulle tuli sellainen olo, että haluan vain pois Suomesta mahdollisimman nopeasti. Katselin melkein joka päivä äkkilähtöjä ja kyselin kavereita mukaan. Mietin myös, että pitäisikö jo muuttaa jonnekin muualle päin Suomea, mutta toisaalta mitä se olisi auttanut. Olin myös yksin todella paljon, koska poikaystäväni lähti heinäkuussa inttiin ja kavereiden kanssa meni työt todella ristiin. Koko ajan ahdisti ja halusin kauas Suomesta. 

© Henri Harjanne

Hain samaan aikaan myös koko ajan töitä. Minulle tarjoutui työhaastattelu ja ajattelin huvikseen mennä sinne. Haastiksen jälkeen jäi sellainen fiilis, että en tule paikkaa saamaan. Ryhmähaastattelussa oli paljon ammattiin kouluttautuneita ja mietin ettei ole mahdollista tulla valituksi. Kappas vaan viikko myöhemmin minulle soitettiin, että sain paikan. Otin paikan vastaan ja oikeastaan siitä eteen päin melkein kaikki huonot ajatukset ovat unohtuneet. Todellakin haluaisin vieläkin johonkin lämpimään, mutta toisaalta minulla on nyt täällä tosi kivat työpaikat! Myös kavereiden kanssa ollaan nähty paljon enemmän ja työt eivät mene enää niin ristiin.

© Henri Harjanne

Tällä hetkellä kaikki on ihan ok. Toki ei ole kivaa kun päivät lyhenevät koko ajan, mutta se vain pitää hyväksyä. Pitää katsoa jos jossain vaiheessa kävisikin jonkun pienen reissun heittämässä. Alakuloisuuden aikaan mietin, että Suomi on ihan ruma maa ja etelässä on niin paljon kauniimpaa! Toisaalta olen edelleen MELKEIN samaa mieltä. Rakastan katsoa turkoosia merta ja kuunnella meren ääniä. Olen kyllä löytänyt tästä Suomenkin syksystä kivoja asioita. Vaahteranlehdet ovat ihanan värisiä, ilma raikasta ja illalla kaupungin valot loistaa. Tykkään asua Suomessa, mutta rakastan myös matkustella. En malta odottaa seuraavaa reissua!

Kerro jos sinulla on ollut samoja fiiliksiä! Toivottavasti syksy jatkuisi vielä aurinkoisena ja raikkaana. Lumi saisi odottaa vielä hetken… Kiitos kun luit ja palataan ensi postauksen parissa!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä