VINKKI VOIMAPYÖRÄVATSOIHIN

Hei kaikki!

Tässä on yksi omista lemppari vatsalihasliikkeistäni! Liike on aika haastava, joten kerron nyt hyvän vinkin helpottaa liikettä. Muista, että voit aloittaa liikkeen harjoittelemisen vahvalla kuminauhalla ja siirtyä kehittyessäsi löysempiin ja joustavimpiin kuminauhoihin. Kohta osaatkin suorittaa liikkeen jo ilman kuminauhaa!

Liikkeen suoritustekniikka: Ota voimapyörän kahvoista kiinni ja asetu polvillesi lattialle. Lähde työntämään rullaa eteenpäin kädet suorina. Pyri tuomaan koko kroppa samassa linjassa työnnön mukana. Älä jätä takapuolta pystyyn tai anna selän notkahtaa. Tuo itsesi aina niin lähelle lattiaa kuin pystyt, mutta älä käy rentouttamassa kroppaa maassa. Palaa samaa rataa takaisin. Pidä koko ajan selkä suorana ja keskivartalo tiukkana.

Alkuun liike voi olla todella haastava ja vaikea. Liikkeessä työskentelee myös selkä ja käsivarsien lihakset. Jos haluat kuitenkin opetella liikkeen, niin pyydä kaveria tai jotain muuta ulkopuolista esimerkiksi kuntosalilta auttamaan. Aseta kuminauha lantiosi ympäri ja anna sinua auttavan henkilön ottaa siitä kiinni. Sitten asetu polvillesi ja toista edellä mainitut asiat. Kaveri voi auttaa sinut ylös vetämällä kuminauhasta. Muista kuitenkin, että älä anna kaverin auttaa sinua jarruttamaan liikettä alas, koska se on myös erittäin hyvää harjoitusta itsellesi! Jos alkuun tuntuu, että suorastaan rojahdat maahan, niin siinä tapauksessa kaveri voi vähän avittaa alasmenossa.

Monet eivät halua treenata kuntosalilla. Onneksi tämän liikkeen voi suorittaa miltei missä vain tasaisella alustalla. Voimapyörät eivät myöskään maksa paljon. Hinnat alkavat noin kymmenestä erurosta, joten kannattaa alkaa harjoittelemaan vaikkei kuntosalilla kävisikään! Liike on erittäin tehokas keskivartalolle ja harjoittaa myös syviä vatsalihaksia. Vaikka olisi vähän kokeneempikin liikkuja, niin toistoja ei silti tarvitse kovin montaa tehdä, että liike alkaisi tuntumaan. Laita näillä tipseillä liike testiin ja jos saat jo paljon toistoja ilman kuminauhaa, niin koita laittaa vaikka 5-10kg lisäpaino selkään ja testaa liikettä uudelleen!

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

Banaaniletut, jotka pysyvät koossa!

Moikka!

Tänään ajattelin jakaa teille kuuluisien banaanilettujen reseptin. Olen laittanut monesti Instagram Storiesiin kuvia banaaniletuista ja useat eri ihmiset ovat tulleet kysymään miten saan ne pysymään noin hyvin koossa? En tiedä itsekään mikä tähän on oikeaa vastaus, mutta en ole tehnyt lettuja koskaan millään tietyllä reseptillä, vaan laittanut ensimmäisestä kerrasta asti niihin mitä itse halusin. Tässä siis terveellisten ja maukkauden banaanilettujen ohje!

Hyvä puoli banaaniletuissa on se, että jokainen voi laittaa niihin oman aamunsa kananmuna-annoksen. Jos syöt 10 kananmunaa, niin silloin ei ehkä tee rakenteelle parasta laittaa kaikkea! Esimerkiksi itse syön yleensä joka aamu kaksi valkuaista ja yhden kokonaisen kananmunan, joten samat setit menevät banaanilettuihin! Paistan itse letut rypsiöljyssä ja melko kuumalla hellalla. Meidän hella lämpenee kutoseen ja paistan letut vitosella.

RESEPTI:

  • yksi murskattu banaani (mieluusti hyvin kypsynyt)
  • 1 kokonainen kananmuna ja 2 valkuaista (tai oma valitsemasi määrä)
  • 1dl kaurahiutaleita
  • 0,5dl maitoa/kauramaitoa
  • ripaus kanelia tai vanilijasokeria

Murskaa ensin banaani ja laita kulhoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja voit alkaaa paistamaan heti kun pannu on lämmennyt. Muista vahtia lettuja koko ajan, sillä ne palavat melko helposti!

Lettujen kanssa voi syödä esimerkiksi marjoja tai hilloa. On myös yksi superhyvä vinkki, mikä toimii banaanilettujen kanssa ja siitä saa myös lisää proteiinia aamupalaan. PROFIT vanukkaat! Etenkin valkosuklaa maku toimii näiden lettujen kanssa erinomaisesti, kannattaa testata!

Laita resepti testiin ja kerro toimiko sinulla! Kiitos!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys