Kasvihormonin vuosi 2014, vuoden täyttymys
Vuosi on lähes loppu ja bloggari tekee tiliä tekosistaan. Alkuovuosi 2014 löytyy täältä, kasvukauden käynistys puolestaan täältä. Tässä seuraa vuoden viimeinen osa. Se on vähän jättimäinen, mutta en oikein osaa päättää, mistä juttu pitäisi pätkästä kahtia, joten innokas lukee sen läpi, vähemmän kiinnostunut fiiliselee vain kuvilla.
Heinäkuu
Ah, lomakuu ja kesällä 2014 varsinainen helle! Mitä opin? No ainakin sen, että auringonkukka on juoppo ja sitä ei kannata pistää parvekkeelle ämpäriin kasvamaan. Saa olla aina kastelemassa, mikä ei ole hyvä, jos pyytää naapurilta kasteluapua poissaolon ajaksi. Edellä linkatussa postauksessa pohdin myös sitä, miten osuvaa on, kun parvekkeen ruokapöytä on aamuauringon puolella: aamusta pääsee nauttimaan lämpimästä valohoidosta ja iltapäivällä paahde ei pakota sisälle. Pistä vinkki mieleen, jos suunnittelet itsellesi kotia!
Kasvimaa tuotti heinäkuussa kauneutta ja syötävää ja olin tyytyväinen myös sen toimintoihin. Vettä löytyy sopivan läheltä, kompostikehikko vierestä ja istutusalueet on nostettu kierrätyslautakehikoilla sopivan korkealle. Jälkikäteen kaipaisin ehkä kuitenkin parin pikkuyrtin ja hurmaavan ruohosipulirivin rinnalle jotain hyötykasvia, josta saisi satoa aikaisin kesä- ja heinäkuussa. Vinkkejä otetaan vastaan!
Muutoin pihalla mentiin lähinnä lomatunnelmissa kukkia ihaillen. Ei sitä aina jaksa pingottaa, vaikka ruukkuja pitääkin muistaa kastella. Myös lomalla. (Kukkakuvia paljon linkeissä.)
Elokuu
Elokuussa bloggari palasi ruotuun ja teki päivityksen poikineen. Se olikin helppoa, sillä kuu on luonnon kuukausista täyteläisin. Värit ovat muhkeimmillaan ja kasvien koko on maksimissaan. Kukkapenkki on pelkkää runsautta, eivätkä ukkostuhotkaan saa sitä säikähtämään. Kasvimaa pullollaan ja sato kypsää. Niistä nauttivat niin pihan tallaajat kuin kukissa pörrääjätkin: reseptilinkkejä alla noille tallaajille, perhosbaari jäi tekemättä suunniltemista huolimatta. Jäipähän jotain kokeiltavaa ensi kesällekin!
Nautintoa tuotti myös se, että keväällä omin pikkukätösin istutetut siemenöiset ovat kasvaneet reheviksi ja ryhtyvät vihdoin kukkimaan. Kaikki se työ, mitä multaan laittaa, tuotti jotain tulosta. (Tosin hipelöisin sitä multaa silläkin uhalla, että sieltä ei lopulta tulisikaan juuri mitään järkevää. Järkeähän tässä hommassa ei muutoinkaan ole.) Iloisen yllätyksen tuottivat nämä yllä ja alla olevat päivänhatut, jotka olen varastoinut autotalliin ensi kesän varalle. Niiden kun pitäisi talvehtia viileässä ja pimeässä ihan sellaisenaan, kuiviltaan.
Elokuussa jaksoin palata myös puutarhatouhujen pariin, mikä on hyvä, sillä meidän kirsikkapuu kaipasi pientä trimmausta. Kerrankin muistin tehdä myös muistiinpanot ensi kesää varten ja kirjasin ylös kasvimaan toimivuuden ja suunnitelman ensi kasvikaudelle. Kunpa muistaisin tämän myös ensi kesänä!
Kukkapenkkien runsautta
Oli minulla muutama kukkapenkkeihinkin liittynyt projekti kesän aikana. Alkukesästä kaverini kyseli, miten saisi itselleen uhkean pionipenkin. Reippaana blogistina tein tietysti julkisen ohjeen sitä varten. Tänä kesänä monistin leimukukkien kukintaa latvonnalla, joka piti tehdä jo kesäkuun puolella, mutta jonka lopputulos oli ihailtavissa heinäkuun lopusta aina syyskuulle saakka. Näytin myös, miten väärät väriyhdistelmät muuttuvat enemmän oikeiksi meidän osoitteessa ja ylikasvanut, rehottava kukkapenkki siivotaan neljän vaiheen kautta takaisin kuosiinsa. Ja kesällä suunnittelin tuijapallot rajaamaan kukkapenkkiä nurmialueesta, mutta ne pääsin toteuttaman lopullisesti vasta marraskuussa. Muita suuria muutoksia en tehnyt istutusalueille, siis minä, mutta eräs ihastuttava mieshenkilö ja hänen tanssipartnerinsa tekikin sitä enemmän.
Syyskuu ja lokakuu
Ihmeellinen syyskuu! Olen vieläkin monttu auki sen tapahtumista, sillä olin varautunut siihen, että monttu ei aukeaisi kuitenkaan vielä tänä vuonna. Mutta mitä vielä, pihan suurin remontti tuli tehdyksi! Ja toivottavasti viimeistä kertaa.
Kaivinkoneen jälkeen oli ilo kylvää nurmi ja piilottaa läjä sipuleita multiin, kun vatsassa kupli innosta ja riemusta. Pieneltä voitolta tuntui myös se, kun nurmi ehti itää ja vielä suuremmalta se, millainen upeus valaistusta pihasta tuli jo ennen kunnon kasvuunlähtöä. Pihavalaistuksen suunnittelusta ja teknisestä toteutuksestakin tein innostuksissani omat postaukset.
Muutos pihalla oli niin suuri, että jäin lokakuussa oikeastaan pohtimaan, että onkos tässä pihassa nyt sitten enää mitään postailtavaa. Että olisikos sitä aika pistää blogi pakettiin, kun piha on nyt tässä. Valmis. Elämän kevät, se on tässä, kuten syyslomaviikolla totesin.
Mutta ei kai se piha voi valmis olla, muunnutaan ensi vuonna vaan piharemonttiblogista puutarhablogiksi. Ja onhan meillä noita nurkkia vaikka miten, jotka ovat vielä vähän sinne päin. Laitellaan sitten niitä, ja sitä kuuluisaa takarinnettä, joka on rikkaruohojen valtaama.
Lokakuun puolella ihailin myös luonnon värittymistä juhla-asuunsa ennen karua ja ruskeaa marraskuun kuolemaansa. Oikeastaan parin viikon ajan olin liikenteessä vaaraksi muille, kun unohdin seurata liikkuvia kohteita ja kaulani käännähteli milloin kohti keltaista haapaa, milloin punaisena loistavaa koristearoniaa päin. On sääli, jos pihaa perustaessaan ei muista tätä viimeistä kiihkeää tangoa vaan skippaa ruskakasvit kokonaan – mistä muualta ne viimeiset väristykset ennen kaamosta saisi? Tietysti syyskasvit ruukuissa auttavat asiaa (paremman puutteessa) ja viimeiset kukat voi kerätä sisälle ennen pakkasta, mutta trendikkäästi havuilla ratsastaen saa samat piikit satulasta kesät talvet. Ja nyt en tahdo lainkaan loukata arvoisien havukasvien tunteita tai tärkeyttä talvikaamoksen keskellä.
Kasvimaalla uskaltauduin muuten taas yrittämään talvivalkosipulin kasvatusta (aiemmat kokemukset ovat olleet huonoja), josko vaikka ensi kesänä onnistaisi. Kesäkurpitsan kanssa ei käynyt ihan niin hyvin, unohdin sen nimittäin pihalle ennen ensimmäistä kunnollista pakkasyötä. Hupsis. Onneksi kaikenlaisia kurpitsoita saa myös kaupasta, joten elämä ei yhteen kesäkurpitsaan kaadu.
Marraskuu ja joulukuu
Marraskuussa saapui pakkanen. Ja poistui. Ja saapui. Ja poistui. Hamstrasin myös ison kasan kuusia luvan kanssa, minkä vuoksi havupostauksiakin on riittänyt. Oli muuten pimeääkin – minkä vuoksi halusin sytyttää jouluvalot jo marraskuussa – aina pitkälle joulukuuhun, kunnes lumi saapui taas. Meinaakohan se pysyä nyt tammikuussakaan? Ja jos ei pysy, niin millaisia puutarhapostauksia sitä mahtaakaan saada ensi vuoden alussa aikaiseksi, lisää havupostauksia? Mieluummin kuitenkin näitä:
Kauden kokkaukset
Heinäkuun alku on pyhitetty mansikoille. Kaveriksi taivaallisen hyvää valkosuklaavaahtoa. En tosin epäile, etteikö tämä vaahto sopisi minkä muunkin tahansa kanssa.
Oma kasvissato päätyy pannulle ja jonkun keveän lisukkeeksi, vaihtoehtoisesti itämaiseen tapaan maustetuksi tuliseksi vokiksi.
Nopea semifreddo ja tuoreet kirsikat ovat täydellinen jälkiruoka.
Jokohan mangoldia saisi ensi vuonna kaupasta, se on niin monipuolinen kasvis? Tässä yksinkertainen mangoldilisuke, herneiden kanssa siitä valmistuu myös mainio keitto.
Tomaattisalaatti itsekasvatetuista pihvitomaateista on niin mehukasta, että sitä toivoisi ainaista elokuuta.
Marjamuffinit vaniljapäällysteellä toimivat niin tuoreista kuin pakastetuistakin marjoista. Sekoitettavan helppoa!
Kasvis- ja tomaattisäilykkeet talven pastoja varten eivät voi olla tämän yksinkertaisempia tehdä!
Omenapiirakka tai viisi kuuluu loppukesään ja syksyyn. Niin, ja tietysti myös talveen. Tällä kertaa kermaviilikuorrutteella.
Puolukka-kinuskitäytekakku on syyskuun maukkain suomalaisuuden hehkutus. Onnistuu keskellä talvea myös pakastepuolukoista. Älä jätä kokeilematta puolukkaisia skonssejakaan!
Kurpitsojen aatelia on myskikurpitsa, josta tehtävässä keitossa on uskomattoman pehmeä, pähkinäinen maku.
Kauhujuhlaa varten ruoalla saa leikkiä, miltä kuulostavat aivot tai veriset sormet pöydässä?
Punajuuririsotto sopii pikkujoulukauteen kuin tonttulakki päähän.
Kasvispihvit on varma valinta silloin, kun haluaa tehdä maukasta ruokaa lähes tyhjästä jääkaapista.
Piparikaruselliaskartelu avaa joulukauden ja korvaa perinteisen mökin. Itse uutettu glögi kyydittää leivontahetkeä ja nostattaa tunnelmaa.
Upeasti koristeltu hedelmäkakku on joulukahvipöydän kaunistaja.
