Paljon tapahtumia viikolla 48 ja marraskuun juoksentelut

Tämä viikko on ollut tapahtumarikas juoksujen osalta ja tavallinenkin elämä on ollut varsin vauhdikasta. Marraskuu päättyi lauantaina ja juoksukilometrejä kuukauteen kertyi yllättäen 226.9 kilometriä. Ajattelin, että tälle kuulle osunut ultrajuoksu veisi kokonaiskilometrejä huomattavasti alaspäin, mutta juoksin toki kisassa omat ennätyskilometrini ja olen palautunut juoksusta niin hyvin, että tälle viikolle tuli jo melkein normiviikon kilometrit.

Maanantai oli edelleen viikon lepopäivä liikunnasta, jälkeenpäin huomasin, että olisi ehkä ollut järkevää treenata maanantaina, niin monta lepopäivää liikunnasta viikkoon on tullut matkustelujen vuoksi. Tiistaina kävin lyhyellä rauhallisella lenkillä (43:26, 5.42 km, avg 133 bpm) testailemassa juoksutuntumaa. Keskiviikkona lähdin jo työpäivän aikana junalla kohti pääkaupunkiseutua ja saavuin majapaikkaani kymmenen jälkeen illalla. Harvoin tulee istuttua niin paljon, kuin tällaisena junamatkapäivänä.

Torstaina oli lähes vuoden kestävän koulutuksen ensimmäinen päivä. Reissuja pääkaupunkiseudulle tulee siis lähiaikoina lähes kuukausittain. Päivä meni nopeasti mutta uusiin ihmisiin tutustuminen ja uuteen asiaan paneutuminen on yllättävän rankkaa touhua. Olin jo aikaisemmin ottanut yhteyttä Lenkillä-blogin Elinaan ja olimme saaneet sovittua illaksi lenkkitreffit –  Elina oli suunnitellut lenkin Espoon maisemiin, maisemia emme kuitenkaan nähneet illan pimeydessä. Osa lenkistä kulki tuttuja reittejä, olenhan asunut hetken aikaa Kauniaisissa, tosin silloin en vielä lenkkeillyt, mutta kävelin paljon vaunuja  työnnellen.

Juoksin Elinan kanssa kymmenen kilometrin lenkin (1:10:19, 10.11 km, avg 148 bpm) ja koko lenkin ajan meillä riitti juteltavaa. Lenkin jälkeen huomasin, että olisin voinut jutella Elinan kanssa vielä vaikka kuinka pitkään 😊. Emme ole koskaan aikaisemmin tavanneet, mutta heti ensimmäisistä juoksuaskelista huomasin, että olemme samalla aaltopituudella, höpöttely oli mukavan rentoa, kuin vanhan ystävän kanssa, juoksu yhdistää ❤️. Olipa mahtava tutustua valloittavan Elinaan, toivottavasti tapaamme jälleeen!

Perjantaipäivä meni koulutuksessa Leppävaarassa ja ennen iltalentoa Kajaaniin hengailin kaupungilla. En tiedä oliko kaupungilla porukkaa enemmän johtuen Black Fridaysta, mutta olihan sitä kansaa paljon liikkeellä! Pikkukaupungin elämään tottuneena (todellakin nyt huomaan sen), pääkaupungin hulina lähinnä ahdisti… Aikaisemmin kaipasin kovasti paluuta pääkaupunkiseudulle, mutta nyt alan olla sitä mieltä, että kiva käydä, mutta ihanaa päästä kotiin. En osannut edes oikein ostaa mitään, kun en tarvinnut mitään, minun päätä ei siis markkinahulina sekoittanut.

Lauantaina kävin nautiskelemassa lumisista maisemista pääkaupunkiseudun pimeyden jälkeen (1:19:07, 10 km, avg 134 bpm). Lenkin loppupuolella otin kiinni vanhemman rouvan, joka oli ulkoiluttamassa koiraansa. Rouva oli kaatunut nenälleen hankeen ja hän kertoi, että häntä huimasi. Autoin hänet pystyyn ja lähdin taluttamaan häntä kotiin, joka oli lyhyen matkan päässä kohtaamispaikastamme. Matkalla jututin rouvaa ja totesin, että hän todennäköisesti tarvitsisi apua tilanteessa. Rouva itse oli sitä mieltä, että kun hän pääsee kotiin, kaikki on hyvin. Talutin rouvan kotiin, jonne hän siis halusi yksin jäädä. En voinut kuitenkaan ottaa vastuulleni yksin jättämääni rouvaa, vaan soitin hätänumeroon ja kerroin tilanteen. Olin itsekin vähän epävarma kertomastani tilanteesta ja tuntui jotenkin helpottavalta kuulla, kun hätäkeskuksen työntekijä kertoi soittoni olleen aivan aiheellinen. Se taisikin olla elämäni ensimmäinen hätänumerosoitto.

Sunnuntaina pääsin vielä nautiskelemaan ihanan kuulaasta talvipäivästä lenkillä (1:57:33, 15.18 km, avg 138 bpm).

Kokonaisuudessaan viikkoon ilmaantui liikuntaa tunteina 5 tuntia ja 37 minuuttia, kilometrejä 42.6,  juoksua viikkoon mahtui  jo aivan kohtuullisesti; 40.7 kilometriä. Se siitä ylimenokauden ajatuksesta 😆.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Vaurioiden toteamista ja palutumista viikolla 47 (ällökuvavaroitus)

Tässäpä tätä vaurioiden luetteloa:

  • 8 rakkoa, joista osa paljastui vasta myöhemmin teippien alta.
  • 1 menetetty varpaankynsi, koska oikean jalan varpaasta paljastui teippien poiston jälkeen koko varpaan kokoinen rakko, joka ympäröi myös kynnen ja kynsi lähti pois samalla, kun rakkokin lähti. Vasemman pikkuvarpaan kynsi lähtee todennäköisesti myös ajan kuluessa. Maratonilla täydellisesti toimineet kengät olivat sitten kuitenkin liian pienet näin pitkää rasitukseen.

  • Rakot ovat parantumassa ja mutta iho on rakkojen alta vielä ohutta ja kipeytyy helposti, erityisesti oikeaa pikkuvarvas on hellä, teipattuna juokseminen näköjään kuitenkin onnistuu.
  • Oikean jalan pohkeen yläpuoli hermostuu/kramppaa, kun kyykistyy – on myös hellä muutenkin.
  • Nirhauma nilkassa nilkkapannasta. Sitä en juoksun aikana huomannut ollenkaan – todennäköisesti jalkojen turvotus aiheutti pannan liiallisen kiristymisen ja hiertymän syntyminen.
  • Jalkaterät ovat edelleenkin hieman turvoksissa nilkasta ja siitä alaspäin.
  • Nukuttaa edelleen aikatavalla, silti uni ei aina tahdo tulla. Polar V:n Nightly Recharge kertoo ANS-tilan olevan hyvä ja uni on ollut hyvin uudistavaa -tasolla. Jo tiistaina kello oli sitä mieltä, että on hyvä päivä treenata… Kardiokuormastatus oli puolestaan aivan tapissa ylikuormituksen puolella perjantaihin asti, mutta vuorokauden vaihtuessa siirtyikin saman tien aliharjoittelun puolelle…😬 Luotan kuitenkin edelleen enemmän omaan tuntemukseeni kuin kelloon.

Vaikka kisasuoritus oli pitkä, tuntuu siltä ettei se ollut fyysisesti äärimmäinen…. Suorituksesta jäi tuntuma, että jalat olisivat juosseet enemmänkin, mutta kipu jalkaterissä, jalkapöydässä ja lopussa myös jalkapohjissa, esti laittamasta kaikkea energiaa ja fyysistä kuntoa peliin. Luulen, että erityisesti tästä syystä palautuminen näyttää mittareiden mukaan ja oman tuntemuksenkin mukaan lähteneen rivakasti käyntiin.

Työni vaatii liikkumista, heti maanantai-aamuna lähdin toimistosta liikkeelle eri   työpisteisiin ympäri kaupunkia. Ensimmäisessä kohteessa kiipesin portaat rakennukseen, saman tien alas kellariin portaita ja hetken päästä ylös sieltä. Tuntuihan se aika hellältä, mutta toimi aktiivisena palautumisena. Luulin, että pahin lihaskipu tulisi tiistaina, toisena päivänä kisasta, mutta ensimmäinen päivä kisasta taisikin olla jo sunnuntai, kun kisa loppui aamulla kahdeksalta.

Tiistaina herätessä lihaskipu oli jo selvästi helpottanut. Tiistain palauttavana liikuntana toimi työpaikkaliikunnan lisäksi parikymmenminuuttinen pihan kolaus. Jo siinä huomasi, että syke nousee selvästi korkeammalle, kuin yleensä kolatessa, selvästi elimistö oli vielä rauhallista menoa vailla. Keskiviikon otin sitten aivan rauhassa, arkiliikunta riitti täyttämään päivän liikunnan tarpeen, lähinnä kaipasin vain sohvaa ja lepoa.

Torstaina kävin  kävelemässä (yhteensä 6km, 1:10:36, avg 108 bpm) esikoisen koulupalaveriin ja takaisin. Kiersin kaupan kautta ja keskisyke jäi noin mataliksi, kun en muistanut sulkea mittaria kauppareissun ajaksi. Muuten tunne oli edelleenkin se, että syke nousee tavallista korkeammalle ja nopeammin.

Perjantainapäivä oli ehkä viikon levollisin päivä ja lauantai meni imurin varressa heiluessa ja muutenkin siivotessa.

Sunnuntaina (tai oikeastaan aikasemmin) aloin haaveilla juoksemisesta – kropan puolesta se alkoi tuntua jo aivan mahdolliselta. Teippasin  oikean jalan pikkuvarpaan ja lähdin testaamaan juoksua – aivan muutamilla ensimmäisillä askelilla nilkat hieman aristivat, mutta sitten juoksu alkoi tuntua ihanalta. Tokihan rasitus alkoi juoksun aikana tuntua, mutta silti tällainen hidas jolkottelu oli riemua erityisesti mielelle ( 1:00:34, 7.42 km, avg 134 bpm).

Tähän palauttavaan viikkoon mahtui liikuntaa vaivaiset kaksi ja puoli tuntia, kilometrejä yhteensä 13.8, joista siis juoksua tuo hieman reilu seitsemän kilometriä. Olen siis todellakin ottanut maltillisesti ja rauhassa viikon kisan jälkeen, kerrankin…

Suunnittelen tässä hellittäväni juoksusta hieman ja viettäväni marraskuun lopun/joulukuun alun ylimenokautta. Haluaisin panostaa salitreeniin ja ehkä uimiseen, mutta kun tuo juokseminen on niin helppoa ja kätevää. Katotaanpa miten tässä lähiviikkoina muikkelin käy…

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys