Grillilihapullat ja muuta mökkiruokaa
Terveiset mökiltä! Pääsimme kuin pääsimmekin lopulta nauttimaan Suomi-lomasta (kerron matkakokemuksistamme lisää blogissa myöhemmin tällä viikolla), enkä heti keksi parempaa tapaa kuin aloittaa sen mökkeilemällä – nauttimalla luonnonrauhasta, auringosta, tuulenhuminasta, järvestä, saunomistesta ja tietenkin RUOASTA. Olen ollut kerrostaloasukki niin pitkään, joten odotan aina mökkeilyltä erityisesti mahdollisuutta valmistaa ruokaa grillaamalla. Niinpä grillasimmekin koko mökkireissun ainakin kerran päivässä.
Mökin grillimenu:
- Raakamakkarat ja kevyempi perunasalaatti (tätä perunasalaattia tulee aina tehtyä kattilallinen niin että sitä riittää useammalle aterialle)
- Halloumia, sinihomejuustoherkkusieniä, munakoisoa ja kesäkurpitsaa
- Broileria, varsipaprikaa ja makeaa suippopaprikaa
- Grillilihapullat ja kevyempi perunasalaatti
- Pasta kaikista grillijämistä (kaikki ylijääneet grillatut kasvikset, makkarat ja halloumit, sekä paketti fetaa murenneltuna – tähän voi pistää myös kaikki yrttijämät, jos sellaisia on jäänyt)
- Grillatut banaanit hasselpähkinäsuklaatäytteellä
Yleisesti ottaen suurin osa grilliruoista meni tutulla kaavalla, ja mielestäni kesäinen grilliruoka ei yleensä edes tarvi kovin kummoisia kikkailuja. Kesäkasvikset maistuvat itsessään niin herkullisilta etteivät ne kaipaa paljoa muuta kuin hyvää oiliiviöjyä, suolaa ja mustapippuria. Joskus saatan lisätä yrttejä, valkosipulia tai sitruunaa, mutta sitäkään ei yleensä tarvi. Yksi uusi grilliresepti tuli kuitenkin löydettyä, ja se on kyllä tullut jäädäkseen repertuaariimme – nimittäin grillilihapullat.
Grillilihapullat
- 400g rasvaisempaa naudanjauhelihaa
- 1 tl suolaa
- 2-4 valkosipulinkynttä (me tykätään että sitä on reippaasti)
- 1 salottisipuli (tai kesäsipuli varsineen)
- 2 tl makeaa savupaprikajauhetta
- Hieman chilihiutaleita tai ripaus cayennepippuria
- 2 tl kalakastiketta
- 1-2 tl fariinisokeria, vaahterasiirappia tai vaikkapa juoksevaa hunajaa
Hienonna salottisipuli tai kesäsipuli. Sekoita sipulisilppu ja mausteet jauhelihan sekaan, murskaa joukkoon myös valkosipulin kynnet ja sekoita hyvin. Mikäli mahdollista, anna jauhelihan maustua jääkaapissa pari tuntia, mutta voit halutessasi jatkaa myös suoraan pullien kypsentämiseen. Muotoile jauhelihamassasta käsin pingispallon kokoisia pullia ja litistä pullia vähän litteiksi, jotta ne kypsyvät hieman paremmin ja ovat helpompia kääntää. Suosittelen kypsentämään pullat alumiinisellä “grillitarjottimella” (sellainen jossa on reikiä – pullat kypsyvät hyvin, mutta grilli pysyy siistinä ja mikäli joku pulla sattuu hajoamaan, pysyy se tarjottimella), ja mikäli sinulla on sellainen, voit asetella pullat tarjottimelle sitä mukaa kun saat niitä pyöriteltyä. 400 g paketti jauhelihaa mahtuu pullamuodossa juuri näppärästi tällaiselle tarjottimelle. Kun grillin hiillos on sopiva, nosta tarjotin grilliritilän päälle ja anna pullien kypsyä rauhassa. Käännä grillilihapullat yläpuoli alaspäin kun rasva ja neste alkaa tihkua kunnolla lihapullien yläpinnalta. Jatka paistamista kunnes lihapullat ovat paistuneet myös toiselta puolelta. Paras mittari kypsyydelle on koostumuksen tunnustelu – kypsät pullat tuntuvat kiinteiltä pihdeillä tai haarukalla, ja voit leikata varmistuaksesi yhden pullan haarukalla keskeltä kahtia. Grillissä lämpö ei aina jakaannu tasaisesti, joten siirtele tarvittaessa pullia pakasta toiseen ja nosta nopeammin kypsyneet pullat lautasella odottamaan. Pullien olisi myös hyvä olla suht samankokoisia, jotta ne kypsyisivät samaan tahtiin. Nauti grillilihapullat esimerkiksi raikkaan perunasalaatin kanssa!
Lisää kesäreseptiruosikkejani:
- Kevyt perunasalaatti
- Piparjuurella maustettu punajuurisalaatti
- Varhaiskaali-nuudelisalaatti
- Satay-kastike grillikasviksille ja lihalle
- Jauheliha-kesäkurpitsavuoka
- Gluteeniton Maisemakahvilan raparperipiirakka
- Aperol Spritz
- Hugo (cocktail)
- Paloma (cocktail)
Seuraa blogia:
Kertoisitko mikä on tuo Grillisi, tarvitsisin sellaisen.
Toivottavasti sopiva grilli löytyi! Tuo kuvien grilli asustaa mökkivajassa enkä muista itse merkkiä.
Kiitos kivasta postauksesta!
Nämä lihapullat on vielä tämän kesän aikana kokeiltava – nappaan ohjeen talteen. 🙂
Minna
Kiva että resepti tuli tarpeeseen, toivottavasti maistuu! 🙂