Miksen liehuta sateenkaarilippua?

Tämä on käsiteltävänä aiheena ajankohtainen ja tulenarka, jopa räjähdysherkkä. Mielestäni näkemyksiä ei kuitenkaan tule jättää esittämättä siksi, etteivät ne ehkä ole suosittuja tai ettei niillä saa omaa kilpeä kiillotettua. Olen joskus kirjoittanut rohkeudesta esittää kaikenlaisia mielipiteitä, ja aion nyt toimia juuri siinä hengessä.

Minä en osallistuisi Prideen enkä liehuttaisi sateenkaarilippua tai tekisi muitakaan vastaavia eleitä. Enemmän kuin tämän, haluan kertoa syyt siihen. Toivon, että joku saa niistä jotakin ajateltavaa.

Rakkaus ja erilaisuus ovat ihania asioita, tuomitsevuus ei

Minulla on ollut – kenties naiivi – ajatus siitä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen puolesta puhuminen on puhetta erilaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Tämän olen nähnyt tietynlaisena vastavoimana ennakkoluuloille ja tuomitsevuudelle.

Vaaleanpunaiset ja hattaraiset kuvitelmani ovat kuitenkin törmänneet todellisuuteen, joka kovin usein on jyrkkä, hyökkäävä – ja niin, tuomitseva. Minun silmissäni ristiriita siinä, että halutaan raivata tietä erilaisuudelle ja samalla sallitaan vain tietynlainen erilaisuus, on turhan räikeä, jotta moista toimintaa voisi kannattaa.

Vaikutelma on jo pitkään ollut se, että hyväksyttäviä vaihtoehtoja on vain yksi: sateenkaarilipun on liehuttava, viimeistään siinä vaiheessa, kun joku älyää kysyä, miksi juuri sinun tai edustamasi organisaation seinällä tai nettisivulla eivät sateenkaaren värit leisku. Kun käytännössä annetaan vaihtoehdoiksi, että joko olet meidät puolellamme tai sitten olet meitä vastaan, se on siinä määrin epäreilu pelinavaus, että sen jälkeen minua ei enää kiinnosta osallistua koko peliin.

Se, ettei liehuta sateenkaarilippua, ei ole vastustava eikä hyökkäävä viesti. Vastustava viesti voisi olla esimerkiksi se, jos sen lipun repisi tai polttaisi julkisesti. Kun ei edes ymmärretä, mitä eroa on siinä, onko ottamatta kantaa vai vastustaako, keskusteluilmapiiri on silloin kaikkea muuta kuin avoin, salliva ja hedelmällinen.

Cancelointi-kulttuuria ei tule edistää minkään aatteen varjolla

Tämä liittyy edellisessä kohdassa käsiteltyyn tuomitsevuuteen mutta haluan silti nostaa tämän esiin omana kohtanaan. Nykyajalle tyypillistä – ja mielestäni vastenmielistä – cancelointi-ilmiöitä on toteutettu myös sateenkaarilipun alla siinä määrin, että jo se saa minut ottamaan askelia poispäin.

Rowlingin vääriksi ja törkeiksi koetut mielipiteet transsukupuolisuudesta ja se, minkälaisiin cancelointi- ja boikotointitoimiin niiden vuoksi on ryhdytty, on esimerkeistä ehkä tunnetuin. (Aiheesta voi lukea esimerkiksi tästä Ilta-Sanomien verkkoartikkelista.) Viimeksi kotimaan kamaralla Raision kaupungissa koettiin, että yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen edellyttää, että Harry Potter -tapahtuman nimi muutetaan Taikuutta Raisiossa -tapahtumaksi ja Rowlingin supersuosittu kirjasarja siivotaan pois näkösältä. (Näin Raision kaupunki itse tiedotti asiasta.)

Vaikka Rowlingin ympärillä on kuohunut jo vuosia, muitakin esimerkkejä sateenkaarenkirjavasta boikotoinnista löytyy. Radio Suomipopin Aamulypsyn juontajat, jotka ovat olleet Superpesis-kesäkiertueella, päättivät jokseenkin suurieleisesti jättäytyä pois Kouvolan Superpesis-ottelusta, kun Kouvolan Pallonlyöjät ei osallistunut kaupungissa järjestettyyn Pride-liputukseen. (Asiasta uutisoi muun muassa Yle.)

Nähdäkseni mitään asiaa ei ajeta reilulla ja tervehenkisellä tavalla, jos asian edustajia värvätään pakolla. Ihmettelen, eivätkö monet todellakaan ymmärrä, että jos pyritään luomaan ilmapiiri, jossa jotakin asiaa on käytännössä pakko kannattaa ainakin näennäisesti, se vähentää asialle ilmaistun tuen arvoa, koska sen aitoudesta ei ole mitään takeita. Niin sanotusta sateenkaaripesusta on melko turha närkästyä, jos canceloinnin pelossa muitakaan vaihtoehtoja ei juuri ole kuin vähintään näennäistuen ilmaiseminen.

Kaiken ei tarvitse olla sydämenasia kaikille

Henkilökohtaisesti minua eivät häiritse muiden identiteetit, parisuhteet tai rakkaus, ilmenevät ne millaisessa muodossa hyvänsä. Rehellisyyden nimissä tähän liittyvä moninaisuus ei kuitenkaan ole asia, joka olisi minulle kaikkein lähimpänä sydäntä. Tämä ei ole asia, joka valvottaisi minua öisin tai jonka puolesta nousisin barrikadeille.

Minä todellakin aion sallia tämän asenteen itselleni ja muillekin sillä yksinkertaisella perusteella, että yhtään mikään asia ei voi olla jokaiselle se sydäntä lähinnä oleva juttu. Voimme luetella paljonkin asioita, jotka ovat erittäin tärkeitä: äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta, vakavasti sairaiden lasten auttaminen, vammaisten oikeudet… Harva varmaankaan kiistää tuontyyppisten asioiden tärkeyttä – mutta yhtä lailla melko harva arjessaan erityisesti liputtaa näiden asioiden puolesta.

Jos minun ei tarvitse selittää muille, miksen tuo arjessani erikseen esiin vammaisten tai syöpälasten oikeuksia, en katso, että olen sen enempää tilivelvollinen sateenkaarilipusta tai sen puuttumisesta. Kyseessä on vapaaehtoinen asia, ei pakko. Se tuntuu joiltakin unohtuvan, ja se on paha unohdus!

Sanan- ja mielipiteenvapaus ei koske vain joitakin vaan se koskee kaikkia. Oman arvomaailman vaaliminen ei myöskään ole vain joidenkin vaan kaikkien oikeus. Kiinnostuksenkohteet ja prioriteetit eivät voi jokaisella olla samat, eikä niiden tarvitse olla. Senkin voisi muistaa, että on täysin luvallista olla myös eri mieltä vaikkapa Priden sanomasta ja etenkin sen oheisilmiöistä – niin kauan kuin sen tekee tavalla, jolla myöskään muiden mielipiteenvapautta ei jyrätä.

***

Meillä on kaikilla omat taistelumme. Toivotan onnea jokaiselle, joka vilpittömästi ja sydämestään ajaa jotakin itselleen tärkeää asiaa. Toivon jokaiselle myös ymmärrystä siitä, että ne asiat eivät ole kaikilla kanssaihmisillä samat.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat Alessandro Alle/CC0/Pixabay (ylempi) ja Vladimír Elexa/CC0/Pixabay (alempi)