Joka haluaa, keksii keinot – joka ei, keksii selitykset

Otsikossa mainittu mietelause ei sovi nykyajan armollisuutta korostavaan puheeseen. Onhan se vähän tyly, jopa aavistuksen ilkeilevä. Silti pidän kyseisestä mietelauseesta valtavasti.

Miksi sitten pidän siitä? Koska se mielestäni kiteyttää äärettömän hyvin kaksi erilaista elämänasennetta, joita molempia voimme kohdata omassa elämässämme ja ympärillämme olevissa ihmisissä.

Yleensä kovin mustavalkoista ajattelua ja jaottelua tulisi mielestäni välttää. Kuitenkin sen asian suhteen, meneekö kohti päämääriään esteistä välittämättä vai löytyykö takataskusta miljoona tekosyytä, me ihmiset olemme usein aika lailla joko-tai. Jakaudumme tämän asian suhteen mielestäni jopa hämmästyttävän mustavalkoisesti kahteen porukkaan!

Olen ajat sitten pannut merkille, että kun kohtaan uusia ihmisiä vuosikausia harrastamani lajin parissa, jo ensikohtaamiset kertovat todella paljon siitä, mitä tuleman pitää.

Jos kohtaat uuden tuttavuuden ja hän on parhaillaan treenaamassa sitkeästi, voit ennakoida, että tulet jatkossakin näkemään häneltä sitkeää treeniä. Toisaalta muutamilla ensimmäisillä kohtaamisilla vastassasi voi olla henkilö, joka ei oikein tunnu tarttuvan treeniin vaan kertoo, että tässä on vähän ollut epämääräistä köhää ja töissäkin on kauhea kiire. Ehkä ajattelet, että eihän tuosta voi mitään päätellä. Jos jollakulla on nyt köhää ja töissä kiire, niin asia voi olla jo ensi viikolla toisin! Hämmästyttävän usein kuitenkin on niin, että ”köhää ja kiirettä” tulee riittämään jatkossakin.

Hiukan minun täytyy toki loiventaa mustavalkoisuuttani toteamalla, että joskus on asia- ja tilannekohtaista, etsitäänkö keinoja vai keksitäänkö selityksiä. Sama henkilö, joka on töissä sitkeä puurtaja ja löytää aina keinot saattaa homma maaliin asti, voi olla jotakin muuta vapaa-ajallaan. Saattaa siis käydä niin, että määrätietoisuutta löytyy jonkin verran mutta se ikään kuin palaa loppuun yhden asian parissa eikä sitä enää riitä muihin asioihin.

Silti yllättävän yleistä on sekin, että asenne ei ole paljonkaan asiasta kiinni. Kun olet töissä tai harrastuksessa havainnut jonkun olevan kova keksimään syitä siihen, miksei nyt voi tehdä täysillä, saatat hyvinkin saada myöhemmin tietää hänen olevan myös laiska tekemään kotitöitä tai jättäneen useasti opinnot kesken – siis soveltavan samaa asennetta muillakin elämän osa-alueilla. Kaiken kaikkiaan usein, kun saa tietää toisesta jotakin uutta, voi havaita, ettei uusi asia tunnu uudelta, koska taustalla vaikuttava asenne on jo tuttu.

Ne tilanteet, joissa keinojen etsijä ja tekosyiden keksijä ovat tavalla tai toisella kiinni samassa projektissa, voivat olla todella raskaita. Itse voin myöntää, että minulla nousevat herkästi niskakarvat pystyyn, jos toisen asenne on se, ettei mikään tekosyy ole liian pieni projektin jumittamiseksi – samalla kun mikään syy ei tunnu olevan tarpeeksi painava siihen, että kohdatuista haasteista koetettaisiin tosissaan päästä yli.

Yksi inhokkisanapareistani onkin hyvä syy – silloin kun sitä käytetään niin, että jollakulla on aina hyvä syy jumittaa ja olla tekemättä asioita muttei hänellä tunnu ikinä olevan riittävän painavaa syytä potkia itseään liikkeelle.

Myönnän silti auliisti, että joskus se suurella tarmolla eteenpäin puskeva porukka on väärässä. Olen varmasti itsekin erinäisiä kertoja koettanut mennä pää edellä läpi harmaasta kivestä sellaisessa tilanteessa, jossa olisi oikeasti ollut viisaampaa antaa periksi tai ottaa ainakin tuumaustauko. Silti pidän kiinni siitä, että kovin helposti ne hanskat eivät saisi pudota. Joistakin esteistä kenties vain ei pääse yli. Ellei niiden ylittämistä ole kuitenkaan viitsinyt edes kunnolla yrittää, mistä voi tietää, milloin vain jumittaa turhaan paikoillaan?

Ehkä tämä asia, kuten lukemattomat muutkin, on yksi niistä, joissa kumpikaan ääripää ei ole se paras valinta. Ei tietenkään ole hyväksi, jos kaikkeen löytyy aina sopiva tekosyy. Toisaalta siinäkin on riskinsä, ellei ikinä osaa antaa periksi. Joskus intoa voi olla mukana enemmän kuin järkeä tai voi tiettyyn päämäärään puskiessaan jyrätä muita asioita tai ihmisiä jalkoihinsa. Lisäksi loppuunpalamisen riski on todellinen, jos periksi antamisen kynnys on pilvissä.

Vaikkei kumpikaan ääripää ole välttämättä se suositeltavin, ilmeisesti niihin ääripäihin on helppo luisua. Tämän voi päätellä juuri siitä, kuinka yleiseltä vaikuttaa, että keinojen etsijä helposti puskee härkäpäisesti eteenpäin asiassa kuin asiassa ja tekosyiden keksijältä taas eivät tekosyyt koskaan lopu.

Parasta otsikon mietelauseessa onkin kenties se, että se toimii muistutuksena tai oikeastaan varoituksena. Jos joskus päädymme esittämään syitä tekemättä jättämiseen tai periksi antamiseen, emmehän jää niihin kiinni? Emmehän jää niiksi tyypeiksi, joilla on aina mahtava syy siihen, miksei tänäänkään voi tehdä mitään ennalta suunniteltua tai sovittua?

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Gerd Altmann/CC0/Pixabay

puheenaiheet mieli hyva-olo syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *