Aamuihmisten maailma

Kello soi 06.00. Hetken se tuntuu maailman kauheimmalta asialta. Itkukaan ei ole kaukana. Kun sängystä pääsee ylös, olo on jäykkä ja kohmeinen. Vatsalaukku tuntuu betoniselta möykyltä, ja on kaukainen ajatus, että sinne olisi tarkoitus laittaa ruokaa. Aamupalaa sinne ei ainakaan laiteta. Kun pääsee ulos ja liikkeelle, kylmyys on lamauttavaa, koska kohmeisuus ei ole vieläkään helpottanut. Matka töihin taittuu siis hytisten – eikä asiaan juuri vaikuta se, onko lämpötila +15 vai -15 astetta.

Olo on helposti vielä aamupäivälläkin jähmeä. Se ei estä töistä suoriutumista, mutta hieman sekava olotila muistuttaa jonkinlaista kuumetautia. Viesti siitä, että on täydellisesti hereillä, tavoittaa kehon ja mielen joskus lounasajan jälkeen. Virkeys saattaa sitten hyvinkin säilyä puolenyön yli, mutta se osaltaan vain pahentaa tilannetta seuraavana aamuna.

Tämä on kuvaus omasta arkitodellisuudestani vuosia sitten. Muistikuva aamuherätyksistä on hirveä – niin hirveä kuin jokin arkinen, ei-vaarallinen asia voi ylipäätään olla.

Uskon, että nämä ovat monille tuttuja tunteita – elleivät täsmälleen samanlaisina, niin joka tapauksissa samankaltaisina. Jos sattuu olemaan aamu-uninen iltaihminen, toistuvat varhaiset aamuherätykset ovat yksinkertaisesti koettelemus.

Tästä on moni kirjoittanut ennen minua ja moni tulee kirjoittamaan minun jälkeeni. Silti haluan itsekin tarttua aiheeseen, koska se on aina ajankohtainen ja monille jatkuvasti piinallinen. Yhteiskuntammehan pyörii pitkälti aamuihmisten ehdoilla: niiden ihmisten, joille on luontevaa olla työteliäitä aikaisin ja levätä iltaisin. Muille samainen rytmi ja siihen pakottautuminen aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa terveysongelmia. (Aiheesta on kirjoitettu melko laajasti mm. tässä Ylen verkkoartikkelissa.)

Jossakin määrin ongelma on tiedostettu ja sitä on korjattu. Joitakin vuosia sitten käytiin laajaa keskustelua esimerkiksi klo 8 alkavista koulupäivistä ja niistä luopumisesta, ja tämän tiimoilta osa kouluista käsittääkseni muutti koulun alkamisaikaa. Aikuisten maailmassa aamu-unisten elämää puolestaan helpottavat nykyään joillakin työpaikoilla joustavat työajat.

Hyviäkin asioita on siis tapahtunut. Tästä huolimatta elämme yhä yhteiskunnassa, jossa aamuvirkun osa on päivärytmin ja aikataulujen osalta helpompi. Aamuvirkun ei ole vaikea löytää työtä, joka sopii omaan unirytmiin, ja hänen on ylipäätään helpompi etsiä yhteiskunnasta lokero, johon pystyy sujuvasti sujahtamaan.

Aamu-unista iltavirkkua puolestaan voi seurata vääränlaisuuden ja väärässä rytmissä elämisen tunne. Kyse ei ole pelkästään työelämästä tai opinnoista vaan myös vapaa-ajasta ja harrastuksista: nekin on usein aikataulutettu aamuvirkkujen mukaan. Helposti syntyy myös tilanne, jossa huomaa haluavansa tehdä asioita toistuvasti eri aikaan kuin muut. Tämä voi jopa häiritä sosiaalista elämää.

Kaikkein häiritsevintä voi olla se, että ihmiset ympärillä saattavat aktiivisesti viestiä, että oma päivärytmi on vääränlainen. Sympatiat ovat helposti aamuvirkkujen puolella. Esimerkiksi iltatyötä saatetaan kauhistella ja olla huolissaan sen tekijän hyvinvoinnista. Monillekaan ei tule mieleen, että ns. normaali päivätyö voi olla yhtä iso ongelma iltaihmisen kannalta. Aikuisten maailmassa voi olla hyvin hankala saada sympatiaa sille, että itselle on  niin vaikeaa mennä kahdeksaksi töihin.

Harkitsin enemmän kuin kahdesti, ennen kuin mainitsin tuossa ylempänä kouluaamujen myöhäistämisen. Se tuntui kaksipiippuiselta asialta, koska muutenkin aamuherätysten vaikeus yhdistetään helposti teineihin – sinne koulumaailmaan, jossa ymmärtämätön teini on ottanut itselleen liikaa ruutuaikaa iltamyöhään eikä jaksaisi mennä aamulla kouluun. Aivan liian helposti aamu-unista aikuista katsotaan samojen linssien läpi: etkös vieläkään ole oppinut menemään ajoissa nukkumaan ja onkos teini-ikä jäänyt vähän päälle?

Itse en tosin erityisemmin pidä edes lasten ja teinien kohdalla siitä, että heidän aamu-unisuuteensa suhtaudutaan kuin huonoon käytökseen. En aikuisena edelleenkään käsitä, miksi se, että lapsi haluaisi nukkua viikonloppuisin pitkään, on asia, josta hänet täytyy koettaa opettaa pois vaikka väkisin. Samoin ihan aikuisen ymmärryksellä ihmettelen edelleen uniasioihin liittyvää oikeudenmukaisuuden puutetta esimerkiksi sen suhteen, saako muiden unta häiritä ja milloin.

(Uskon, että moni aamu-uninen jakaa samantapaiset lähes traumaattiset muistot: kun itse koetat tehdä illalla jotakin muiden nukkuessa ja se aiheuttaa pientäkin ääntä, olet huonotapainen häirikkö, mutta kun sinut herätetään lauantaiaamuna huudattamalla imuria sänkysi vieressä, uninen ilmeesi on naurun asia.)

Pahimmillaan aamu-uninen kohtaa suoranaisia ennakkoluuloja. Aamu-unisuuden rinnastaminen kypsymättömyyteen ja elämänhallinnan ongelmiin on ilman muuta yksi näistä. Samoin oletus laiskuudesta jaksaa aina hämmästyttää epäloogisuudellaan: miksi ihmeessä aamulla tehtävät työsuoritteet olisivat arvokkaampia ja ilmentäisivät suurempaa ahkeruutta kuin muuhun aikaan tehtävät?

Ehkä se aamu-uninen iltavirkku nukkuu vielä tunteja sen jälkeen, kun aamuvirkku on jo ollut töissä, mutta toisaalta hän voi illalla hyödyntää tehokkaasti myös ne tunnit, joina aamuvirkku on jo yöunilla tai torkahtelee huovan alla sohvalla. Jos siis ylipäätään halutaan arvostaa ja mitata ahkeruutta, niin tottahan siinä lasketaan kaikki päivän mittaan tehtävät työtunnit ynnä muut suoritteet, ei vain niitä, jotka tapahtuvat ennen puoltapäivää. Ellei lasketa, kaipaisin moiseen laskutapaan todella hyvät perusteet!

Ehkä pöyristyttävin ennakkoluulo, johon olen törmännyt, oli se, kun eräs henkilö yhdisti aamu-unisuuden päihdeongelmiin. Mieleen kuulemma hiipii väkisin epäilys ryypiskelemisestä, jos joku viihtyy sängyssä aamulla myöhään. Olin aika sanaton…

Kuten ennakkoluulot usein, myös tässä tapauksessa ennakkoluulot ovat helposti vähän vihamielisiä. Jos eri rytmissä elävän aikuisen vihjataan olevan teiniaikoihin jämähtänyt, laiska ja vieläpä potentiaalinen alkoholisti(!), onhan siinä vähän vihamielinen sävy. Etenkin kun kaikki tämä tulee sen lisäksi, että iltaihmisen katsotaan muutenkin olevan se väärässä rytmissä elävä, jonka on aina sopeuduttava muiden rytmiin.

Mistä vihamielisyys ja tuomitsevuus sitten johtuu? Oma teoriani on, että henkilöt, joita muiden aamu-unisuus suututtaa, saattavat usein olla niitä, jotka eivät itsekään ole sisimmässään kovin aamuvirkkuja. Se selittäisi, miksi muiden ”aamuisin sängyssä vetelehtiminen” pistää vihaksi. Erilaisia elämäntapoja on nähdäkseni kaikkein vaikein sulattaa silloin, kun omien elämäntapojen kanssa ei ole sinut. Silloin muiden eriävät elämäntavat toimivat ikävänä muistutuksena ja ikään kuin repivät haavoja auki. Kehtaakin nukkua kymmeneen, kun minäkin herään kuudelta, vaikkei yhtään kiinnostaisi!

Yksi merkittävimmistä asioista, jonka olen saanut tehtyä oman hyvinvointini eteen, on se, että pystyn elämään iltaihmiselle sopivassa rytmissä. Tämän mahdollistaa ammatinvalinta ja yrittäjyys. Jos mietin asiaa pelkästään unirytmin näkökulmasta, niin ei päivärytmini ole vieläkään aivan täydellinen. Se on eräänlainen kompromissi ilta-aktiivisuuden ja muiden asioiden välillä. Hiukan myöhempäänkin voisin nukkua, ja ennen muuta voisin ottaa superpitkät viikonloppu-unet, joita seitsenpäiväinen työviikko ei kuitenkaan mahdollista. Kaikkein tärkein silti toteutuu: en joudu heräämään niin aikaisin, että se aiheuttaisi minulle jatkuvaa fyysistä ja henkistä pahoinvointia.

Pidän tilannettani hyvänä saavutuksena, koska tiedän, ettei iltaihmisten ole usein helppo päästä lähellekään luontaista unirytmiään. Voi vain kuvitella, kuinka suuri merkitys asialla on vuosien ja vuosikymmenten aikajänteellä; kuinka paljon se pelastaa, ettei joudu päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen raastamaan itseään sängystä ylös itselleen täysin sopimattomaan aikaan.

En minäkään silti pääse unohtamaan uni- ja päivärytmini erilaisuutta. Esimerkiksi asiakastyön kannalta se asettaa haasteita, että asiakkaiden aktiivinen aika osuu eri kohtaan päivää kuin omani. On tilanteita, joissa työtäni helpottaisi huomattavasti, jos voisin sopia asiakkaiden kanssa tapaamisia ilta-aikaan seitsemän jälkeen. Tämä ei kuitenkaan monellekaan asiakkaalle sovi. Melko harva kai suoranaisesti menee seitsemältä nukkumaan, mutta moni on sanonut, että noihin aikoihin pitää päästä jo rauhoittumaan iltatoimille. Minulle se on vielä aktiivista työaikaa, ja vaikken töitä niihin aikoihin tekisikään, niin joka tapauksessa aktiivista aikaa – siis sellaista, johon voisin hyvin sopia jonkin menon.

Yhtä kaikki tämä on aamuihmisten maailma, jossa voi vain parhaansa mukaan koettaa luovia omassa rytmissään. Toivotan jokaiselle onnea pyrkimyksessään tehdä niin, oli se oma rytmi sitten millainen hyvänsä!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Kongerdesign/CC0/Pixabay (ylempi) ja Ichigo121212/CC0/Pixabay (alempi)