Alisuoriutuja?

Alisuoriutuminen on yksi niistä käsitteistä, joihin suhtaudun ristiriitaisesti.

Kun alisuoriutuminen otetaan puheeksi, yksi puoli minusta haluaisi alkaa paasata, että nykyään rima asetetaan usein niin luonnottoman korkealle, ettei ole ihme, ellei sitä pystytä ylittämään. Tai ellei sen ylittämistä aina uskalleta edes yrittää.

Jos joku on alisuoriutuja, niin kenen kriteereillä? Kuka on oikeutettu sanomaan, minkä verran pitäisi suorittaa ja kuinka täysillä, ja arvioimaan, yltääkö joku tähän vai ei? Onko lopulta olemassa mitään syytä siihen, miksi meidän edes pitäisi suoriutua aina 100-prosenttisesti? Eikö sen vaatiminen ole osa suorituskeskeistä yhteiskuntaa, joka usein ajaa ihmiset burn outin partaalle?

Toisaalta on pakko myöntää, että tunnistan itsekin tilanteita ja henkilöitä, joiden kohdalla tekisi mieli puhua alisuoriutumisesta.

Muistan esimerkiksi teinivuosiltani urheiluharrastuksen parista yhden nuoren naisen, jolla oli kaikki eväät onnistuneisiin suorituksiin. Oli taitoa, resursseja, mahdollisuuksia. Selvästi häntä myös kiinnosti kilpaurheilu, koska hän osallistui kilpailuihin kerta toisensa perään. Mutta millä tavalla? Lievästi läpällä, puolivillaisesti, mahdollisuuksia huolimattomasti hyödyntäen.

Muistan ihmetelleeni, miksi hän toimi niin, kun kaikki edellytykset ainakin jonkinlaiseen menestykseen olivat olemassa. Uskon jälkikäteen keksineeni vastauksen: Koska menestyminen oli pelottavaa. Oli helpompaa tehdä asiat vähän sinnepäin ja ei niin vakavissaan, koska jos olisi panostanut täysillä ja koko sydämestään, myös mahdollinen epäonnistuminen olisi tuntunut suuremmalta.

Epäonnistumisen pelon lisäksi läsnä saattoivat olla sosiaaliset pelot, kuten pelko häpeästä ja pahoista puheista. Nuoret saattoivat joskus olla hyvinkin raadollisia toisilleen. Oli valitettavasti ihan mahdollista, että jos joku teki täysillä eikä menestynyt, muut naureskelivat selän takana, että mikä tuokin kuvitteli olevansa. Senkin takia alisuorittaminen saattoi houkutella.

Kun sanon, että muistan yhden naisen, minun on pakko saman tien korjata: itse asiassa samalla tavalla toimivia henkilöitä oli – ja on – paljon. Saan mieleen monia tapauksia, joissa menestyksen puute ei ole jäänyt kiinni siitä, ettei parhaansa tekeminen ole riittänyt, vaan siitä, ettei sitä parastaan ole koskaan tehty.

Hiukan joudun katsomaan peiliinkin. Siitä ei ole kauan, kun olen käynyt itseni kanssa sen keskustelun, että kun tietty asia elämässäni on minulle tärkeä, niin panostanko siihen täysillä – vai olenko vain panostavinani?

Täytyy sanoa, että olen löytänyt itsestänikin jonkin verran alisuoriutumista: Joissakin asioissa olen selvästi vähän jarrutellut täysillä tekemistä, vaikka nämä asiat ovat minulle tärkeitä. Syyksi tällaisen toimintaan olen löytänyt ajatuksia kuten sen, ettei kannata tehdä ihan kaikkea, kun asian tiimoilta ei ole todennäköisesti luvassa suurta menestystä. Olen haastanut itseäni kysymällä, että miten menestystä voisikaan tulla, jos yritän vain osittain. Ja vaikkei menestystä koskaan tulisi, niin eikö ole silti parempi voida sanoa itselleen, että ainakin yritin kaikkeni?

Olen alisuoriutumisesta lopulta sitä mieltä, että se on todellinen ongelma mutta kenenkään ei pitäisi antaa muiden liiaksi määritellä, mikä on alisuoriutumista. Se, että suoriutumisemme ja panostuksemme ei riitä jollekin muulle, ei aina tee meistä alisuoriutujia, vaikka meille niin väitettäisiin. Sen sijaan sellaista alisuoriutumista, jossa emme itse ole rehellisiä itsellemme, meidän tulisi välttää. Jos meillä on tavoitteita, on aiheellista olla huolissaan, jos epäonnistumiseen liittyvät pelot johtavat siihen, että itse sabotoimme tavoitteisiin pääsemistä!

Täysillä tekeminen voi olla pelottavaa, koska sen myötä panokset ja myös epäonnistumiseen liittyvät riskit kasvavat. Meidän tulisi kuitenkin kyetä täysillä tekemiseen silloin, kun asia on itsellemme tärkeä. Jos täysillä tekemisen esteenä on pelkoja, meidän olisi hyvä tunnistaa ne ja yrittää työstää niitä.

On todella ikävää, jos esimerkiksi epäonnistumiseen tai häpeään liittyvät pelot johtavat siihen, ettei rakkaimpia haaveitaan uskalla tavoitella täysillä ja tosissaan. Onko sinulle joskus käynyt näin ja miten olet ratkaissut tilanteen?

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva andreas N/CC0/Pixabay