Arvokasta, tärkeää, oikeaa työtä – siis mitä?

Aina välillä haettaessa jollekin ammattiryhmälle lisää arvostusta (tai liksaa) kuulee painotettavan sitä, kuinka kyseisen työn tekijät tekevät arvokasta työtä. En useinkaan ole näistä väitteistä eri mieltä sillä tavalla, että haluaisin kyseenalaistaa tehtävän työn arvon. Siitä huolimatta puhe arvokkaasta työstä särähtää lähes poikkeuksetta korvaan.

Miksi pitää sanoa, että jokin työ on arvokasta? Eikö sen ääneen sanominen pidä sisällään oletuksen siitä, että työ voi myös olla olematta arvokasta? Vai halutaanko tosiasiassa viestiä, että tietty työ on arvokkaampaa – mutta vaikutelman pehmittämiseksi jätetään komparatiivi käyttämättä (koska jokuhan voisi suuttua)?

Minua tämä häiritsee siksi, että minusta työ on lähtökohtaisesti arvokasta. Työn arvokkuus ei siis ole asia, jolla sille voi saada jotakin lisäpainoarvoa.

”Arvokkaan työn” lisäksi meillä on yhtä kamalia sanapareja kuten ”tärkeä työ” – jota koskevat aika samat pohdinnat kuin työn arvokkuutta – ja ehkä suurin inhokkini: ”oikea työ”.

Silmiini on mediavirrasta osunut viime aikoina pohdintoja oikeasta työstä, ja täytyy sanoa, että se nostaa niskakarvat pystyyn. Kun pohditaan, mikä on oikeaa työtä, voitaisiin samaan syssyyn vaikka pohtia, mikä on oikea sairaus tai millainen on oikea nainen. Voihan vika tietysti olla mielikuvituksessani, mutta mielestäni tuollainen pohdinta tuskin voi kutsua esiin muuta kuin riitaa tai johtaa muuhun kuin ennakkoluulojen esittelyyn ja asiattomaan arvottamiseen. Tämä voisi ehkä olla toisin, jos puheella oikeasta työstä ajettaisiin takaa jotakin sellaista, kuten että onko oikein kutsua työksi hommaa, jota joutuu tekemään ilman asianmukaista palkkaa. Sitähän näillä puheilla ei kuitenkaan useimmiten tarkoiteta vaan jotakin aivan muuta.

Haluan myös painottaa, että minusta tuollainen puhe on ihan yhtä kyseenalaista, kohdistuu se minkätyyppiseen työhön tahansa. En ymmärrä sitä, että väheksytään siistejä sisätöitä, koska niissä ei hikoilla eikä välttämättä tehdä mitään käsin kosketeltavaa. En kuitenkaan ymmärrä yhtään enempää sitäkään, että fyysisiä (matalasti palkattuja) töitä väheksytään, koska ne eivät vaadi esimerkiksi pitkää koulutusta. Molemmissa tapauksissa osoitetaan mielestäni heikkoa ymmärrystä siitä, kuinka yhteiskunta toimii ja mitä kaikkea sen toimiminen edellyttää.

Tietysti täytyy rehellisyyden nimissä miettiä, onko kaikki työ sitten todellisuudessa yhtä arvokasta ja tärkeää. Voiko väittää, että näin olisi?

On töitä, joiden tekemättä jättäminen pysäyttäisi koko yhteiskunnan. Joidenkin töiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi tuhoa todella nopeasti, joidenkin kohdalla vaikutusta jouduttaisiin odottamaan pidempään mutta se olisi kenties sitäkin musertavampi. Sitten on niitä töitä, joilla ei tätä samaa vaikutusta olisi; jotka voisivat vaikka kadota lopullisesti ilman, että ihmiskunta tai yhteiskunta siitä romahtaisivat.

Siispä: voidaanko sittenkin sanoa, että jokin työ on toista tärkeämpää, arvokkaampaa? Vastaisin tähän, että kyllä, tuosta yhteiskunnallisen välttämättömyyden näkökulmasta näin voidaan sanoa.

Asia ei kuitenkaan ole tällä loppuun käsitelty. Ensimmäinen ongelma syntyy siitä, että vaikka joidenkin töiden yhteiskunnallinen merkittävyys on joitakin muita suurempi, näistä töistä tunnistetaan vain osa. Nykyään moni osaa jo tunnistaa esimerkiksi sairaanhoitajan tai opettajan työn arvon. Aika moni osaa myös lisätä tähän, että emmepä pärjäisi pitkään myöskään ilman siivoojia. Silti on monia yhteiskunnallisesti merkittäviä töitä, joiden tärkeydestä ei juuri puhuta.

Asiaa on ehkä helpoin avata sitä kautta, että mietitään jotakin selkeästi välttämätöntä toimintoa, vaikkapa sairaiden hoitamista. Okei, meillä on siis lääkäreitä ja hoitajia, joiden työn tärkeydestä vallinnee lähes yksimielisyys. Mutta mitä kaikkea muuta kuin heidän työpanoksensa tarvitaan siihen, että voidaan auttaa sairaita ja kärsiviä?

Jonkun on täytynyt tehdä tutkimus- ja kehitystyö niiden lääkkeiden eteen, joita potilaille annetaan. Jonkun on täyttänyt valmistaa ne välineet, joita sairaaloissa käytetään. Jonkun täytyy huolehtia sairaalan siisteydestä ja hygieenisyydestä. Jonkun täytyy valmistaa ruokaa niin potilaille kuin kenties henkilökunnallekin. Jonkun muun on sitä ennen täytynyt tuottaa se ruoka. Kaikki lääkkeet, tarvikkeet, ruoka-aineet ja ylipäätään kaikki materia, jota sairaalasta löytyy, on jonkun täytynyt kuljettaa sinne. Kaikki sairaalassa työskentelevät henkilöt ovat kulkeneet sinne jollakin tavalla: elleivät jalan, niin julkisilla jonkun muun kyyditseminä tai kenties jollakin omalla menopelillä, joka on jonkun täytynyt valmistaa. Myös itse sairaalarakennus on jonkun täytynyt rakentaa!

Tätä ajatuskulkua voitaisiin jatkaa paljon pidemmällekin. Idea ehkä kuitenkin tuli selväksi: vaikka tarkastelisimme jotakin yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kuten sitä sairaiden hoitoa, siihenkin kytkeytyy monta välttämätöntä eri alan työsuoritusta. Sairaiden hoitamiseksi ei riitä lääkäri tai sairaanhoitaja, aivan samoin kuin monen muun yhteiskunnallisesti merkittävän toiminnon suorittajaksi ei riitä yhden ammattialan edustaja. Ellei aivan kaikki liity kaikkeen, niin joka tapauksessa erittäin monet asiat liittyvät toisiinsa, kun tarkastellaan työntekoa vähänkin pintaa syvemmältä!

Sen lisäksi, että yhteiskunnallisesti merkityksellisten töiden tunnistaminen jää helposti vajaaksi ja kesken, arvokkuudelle ja tärkeydelle on muitakin mittareita. Vaikka tekisi sentyyppistä työtä, joka ei ole yllä kuvatulla tavalla yhteiskunnallisesti merkittävää ja jonka katoaminen ei suistaisi mitään välttämätöntä toimintoa raiteiltaan, työ sisältää edelleen erään hyvin arvokkaan ja tärkeän elementin: sillä voi elättää itsensä.

Jos hankkii leivän pöytään itselleen ja perheelleen, eikö se ole arvokasta ja tärkeää? Kehtaako joku sanoa, ettei olisi – ainakin niin kauan, kun puhutaan laillisesta työstä?

Melko monilla on tapana puhua työttömyydestä syyllistävästi tai vähintään antaa ymmärtää, että työttömyydestä tulisi pyrkiä pois keinolla millä hyvänsä. Erityisesti heidän tulisi mielestäni pidättäytyä kaikenlaisesta töiden arvottamisesta. Jos omaa vahvan vakaumuksen siitä, että ihmisen tulee tehdä työtä, pitää myös ymmärtää, että silloin työ on käytännössä itseisarvo eivätkä kaikki tai varsinkaan kaikissa tilanteissa voi olla kovin valikoivia sen suhteen, mitä työ pitää sisällään.

Lyhyesti sanottuna minusta kaikelle työlle pitäisi antaa arvo – ei harrastaa kilpalaulantaa arvokkaista, tärkeistä ja oikeista töistä, samalla vääjäämättä vihjaten, että jossakin ovat ne arvottomat, vähäpätöiset ja väärät työt. Jos esimerkiksi työoloissa tai palkkauksessa on epäkohtia, sen voi varmasti tuoda esiin osuvammin kuin painottamalla, että tämä on sitä Tärkeää Työtä.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Joko Narimo/CC0/Pixabay (ylempi) ja Darko Stojanovic/CC0/Pixabay (alempi)