Kiitos, kun et anna harmillista lahjaa

Aiheesta kirjoittaminen tuntuu vähän vaikealta. En missään nimessä haluaisi loukata ketään, joka sydämestään antaa läheiselleen lahjan. Sitähän myös sanotaan, että ajatus on tärkein. Olen tästä tavallaan aivan samaa mieltä – mutta juuri siksi haluan muistuttaa siitä, että lahjan antamisessa olisi hyvä pitää ajatus mukana.

Samasta aiheesta ovat muutkin kirjoittaneet ennen minua. Esimerkiksi Julia Thurén on kirjoittanut aiheesta erinomaisen oivaltavasti.

Kesähän on lahjojen kulta-aikaa: valmistujaisia, häitä, rippijuhlia… En tarkoita edes pelkästään tällaisissa tilaisuuksissa annettavia, kenties hyvinkin suurieleisiä ja onnittelukortein varustettuja lahjoja, vaan ihan kaikkea, mitä toiselle voi lahjoittaa. Tarkoitan siis myös kaverin kesämökille vietäviä tuliaisia ja muita pikkutuomisia.

Taustalla on paljon omia kokemuksia ja monia harmistumisia. Vaikka kyse on tietysti aika pienestä harmin aiheesta, on yhtä kaikki ikävä tilanne, kun joku kuvittelee ilahduttavansa mutta aiheuttaa pikemminkin mielipahaa.

Saan läheisiltä paljon kivoja lahjoja, joista olen tosi kiitollinen. Olen aina yhtä ilahtunut suklaasta, ihonhoitotuotteista, kukista ja lahjakorteista. Juuri tällä viikolla nautin yhden lahjakortin sisällöstä! Arvostan elettä myös silloin, kun näen, että toinen on kovasti koettanut keksiä jotakin minua ilahduttavaa – vaikkei aivan putkeen olisi mennytkään.

Sitten ovat ne toisenlaiset lahjat. Ne lahjat, joita annetaan, kun ei osata tulla tyhjin käsin. Ne, joita annetaan, kun jostakin syystä kuvitellaan, että on hirveän tärkeää antaa vähän väliä jotakin.

Olen monet kerrat katsellut kauhun sekaisin tuntein, kun kotini ovesta tullaan sisään ison kassin kanssa. Vieraan lähdettyä olen ihmetellyt kassin sisältöä ja miettinyt harmistuneena, mihin ihmeeseen kaiken tavaran lykkään. En todellakaan halua kerätä nurkkiini turhia tavaroita vaan päinvastoin haluan lopuistakin eroon! Toisaalta pahaa tekee sekin, jos vain yksinkertaisesti heitän kaiken suoraan roskiin. Siinä harmittaa kaikki se turhuus ja haaskaus: joku on jossakin valmistanut tavarat luonnonvaroja kuluttaen ja joku toinen on ne omilla rahoillaan kaupasta ostanut – ja sitten osoite on roskis.

Esittäisin sellaisen kainon toiveen, että jokainen muistaisi, kuinka paljon tavaraa on nykyään saatavilla ja kuinka monet kärsivät tavaran vähyyden sijaan sen paljoudesta. Monikaan ei kaipaa kotiinsa lisää tavaraa, ei varsinkaan sellaista, jota he eivät ole itse valinneet ja jota eivät välttämättä tarvitse. Tässä ajassa on jo syytä unohtaa sellaiset periaatteet, jotka voivat kuiskia korvaan, että on sopimatonta mennä kenenkään luokse tyhjin käsin. Ne tyhjät kädet voivat jopa ilahduttaa. Ne tarkoittavat, ettei lähtiessäsi toisellakaan ole kädet täynnä jotakin, mitä hän ei halua!

Silloinkin, kun tilaisuuden luonne tuntuu edellyttävän lahjan antamista tai muuten vain haluat ehdottomasti antaa jotakin, harkitse antavasi muuta kuin materiaa, joka jää nurkkiin pyörimään. Anna sen sijaan jotakin syötävää, juotavaa, loppuun käytettävää, aikansa kukkivaa… Toinen erinomainen vaihtoehto on lahja, joka jättää toiselle valinnanvaran: lahjakortilla saa, mitä oikeasti haluaa.

Täysin aukottomia eivät nämäkään vinkit ole. Tiedän tapauksia, joissa lahjakortti on aiheuttanut saajalleen stressiä, kun sen käyttäminen on osoittautunut vaikeaksi ja sen on pelännyt vanhentuvan. Tässäkin auttaa se, kun pitää ajatuksen mukana: älä anna lahjakorttia kauppaan, johon kuuluu pelkkä kivijalkaliike 100 kilometrin päässä lahjan saajan kotoa!

Myös syötäviä lahjoja voi antaa tavalla, joka on pelkästään vaivalloinen. Eräs sukulaisnainen antaa mielellään tekemiään leivonnaisia – esimerkiksi piirakkavuoassa. Siinä sitten mietin piirakka kädessäni, että voi sentään, kun tässä on itselläkin kaapit täynnä ruokaa ja täytyypä muistaa tämäkin vuoka pestä ja palauttaa. Pahimmillaan kyseinen henkilö on laittanut minun kauttani matkaan ruokatervehdyksen satojen kilometrien päähän – pestävässä ja palautettavassa astiassa, totta kai. Siinäpä sitten olen koko vierailun ajan stressannut, että tuleeko se ruoka nyt syödyksi ja muistanhan kuskata tyhjän astian takaisin.

Syötävien lahjojen suhteen voisi siis esittää sellaisen lisätoiveen, että syötävä lahja olisi hyvin säilyvä eikä sisältäisi mitään palautettavaa.

Kaiken kaikkiaan korostaisin sitä ajatusta. Kun sanotaan, että lahjassa ajatus on tärkein, olisi hyvä huolehtia, että se ajatus on tosiaan mukana ja että ajattelee nimenomaan lahjan saajaa. Mitä hän haluaisi, mikä häntä ilahduttaisi – ja mikä ei ainakaan aiheuttaisi hänelle vaivaa, harmia ja stressiä.

Helpointa on tietysti silloin, kun tuntee lahjan saajan tarpeeksi hyvin. Silloin voi myös poiketa edellä mainituista: jos tietää, että toinen haluaa nimenomaan tiettyä materiaa tai sen mustikkapiirakan vuokineen päivineen, niin mikäpä siinä.

Jos sanon ihan suoraan, joissakin lahjoissa ajatus kuitenkin loistaa poissaolollaan. Se hiukan lievittää syyllisyyden sekaisia pohdintoja siitä, onko kauhean huono ja kiittämätön ihminen, kun harmistuu toisen antamasta lahjasta. Ei harmistuminen liene suuri rikos, jos lahja edustaa lähinnä antajansa kaavoihin kangistunutta toimintaa ilman pohdintaa siitä, tuovatko ”ihanat lahjat” mitään myönteistä saajan elämään.

Haluan silti vielä korostaa, että silloin, kun rakastavat ajatukset ovat mukana, lahja on arvokas ja kaunis ele. Silloin kyseinen ele on myös kaiken sen yläpuolella, mitä tässä postauksessani olen kirjoittanut. Kun joku antaa minulle jotakin aidosti sydämestään, en minäkään silloin mieti yhtään, onko se nurkkiin jäävää materiaa vai ei.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Harry Strauss/CC0/Pixabay