Kolme harhakuvaa yrittäjyydestä

Yrittäjä on menestyjä. Tämä ajatus istuu monien ajattelussa todella tiukassa. Tätä ei aina todeta ihailevaan sävyyn, vaan sama oletus on taustalla silloinkin, kun aletaan suomia: kun on saatu yrittäjältä huonoa palvelua tai kun otetaan kantaa poliittisiin kysymyksiin tai jonkun yrittäjän kokemiin vaikeuksiin. Silloinkin mukana on oletus menestyneisyydestä, ja joskus juuri se antaa kirpeille kommenteille siivet.

Eihän julkinen keskustelu ole onneksi aina noin yksipuolista. Silti moni varmasti saa kiinni siitä, mitä tarkoitan. Ellei saa, toivottavasti postaukseni valaisee asiaa.

Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla yrittäjyyden asiantuntijoita. Siitä, kuten monesta muustakin asiasta, tullaan aina puhumaan myös vajailla tiedoilla, ennakko-oletuksilla ja harhaluuloilla. Tätä on toki osattava sietää, koska sellaista julkinen keskustelu on. Haluan kuitenkin koettaa korjata muutaman yrittäjyyteen liittyvän virheellisen käsityksen. Ehkä joku oivaltaa tämän postaukseni luettuaan yrittäjyydestä jotakin, mitä ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi.

Yrittäjä on rikas – tai ainakin rikastuu

Yllättävän moni yhä ajattelee, että yrittäjä on varakas henkilö. Yrittäjyydestä saatetaan myös puhua, niin kuin todennäköisin tai ainoa motiivi yrittäjäksi ryhtymiseen olisi pyrkimys hankkia mahdollisimman paljon rahaa.

Aloitetaan tämän ajatuksen purkaminen kylmistä faktoista: Moni yrittäjistä on pienituloinen. Suomen Yrittäjien tekemän Yksinyrittäjäkyselyn mukaan noin puolet yksinyrittäjistä tienaa kuukaudessa alle 2 000 euroa. 22 prosenttia tienaa jopa alle 1 000 euroa kuukaudessa – siis summan, joka olisi vähäinen monille matalapalkka-alalla työskentelevillekin! Nämä summat vaikuttavat erityisen karuilta, kun suhteutetaan ne siihen, että samalla vain joka viides yksinyrittäjä pystyy pitämään vuodessa neljä viikkoa lomaa ja jopa suurin osa yksinyrittäjistä työskentelee myös sairaana.

(Nämä Yksinyrittäjäkyselyyn perustuvat luvut löytää täältä ja täältä Suomen Yrittäjien sivuilta, joilta pääsee myös mainittuun kyselyyn.)

”Pienituloinen” kuulostaa vielä liian sievistelevältä. Sanotaan suoraan, että yrittäjä voi olla köyhä. Valitettavasti tähän tosiasiaan reagoidaan usein sillä vasta-argumentilla, että köyhä yrittäjä on huono yrittäjä. Mitäs läksit.

Mikä vikaa tässä suhtautumisessa sitten on? Mielestäni ennen muuta se vika, että rohkeus ryhtyä yrittäjäksi tunnutaan laskettavan viaksi, joka vähentää toista kohtaan koettua empatiaa. Pienituloiset nähdään usein enemmän tai vähemmän järjestelmän uhreina – paitsi jos he ovat yrittäjiä.

Verrataanpa vaikka suhtautumista provisiopalkattuihin töihin ja yrittäjiin: Jos joku kertoo, että hänelle on tarjottu provisiopalkattua työtä, aika monet sanovat, että älä lähde, tuohan on ihan huijausta! Työntekijöiden kohdalla siis helposti koetaan, että on epäreilua, jos työn tuloksellisuus vaikuttaa palkkaan. Yrittäjien kohdalla taas koetaan, että yrittäjä on huono työssään ja saa ansionsa mukaan, jos tulos on heikko ja yrittäjän tulot jäävät pieniksi.

Ihmettelen yrittäjien syyllistämistä huonosta tulotasosta myös siksi, että se antaa ymmärtää yrittämisen olevan arvotonta ja tyhmä ratkaisu, ellei sillä rikastu. Sama asenne tuntuisi oudolta, jos sitä sovellettaisiin työntekijöihin: tyhmä mikä tyhmä, jos tekee työtä, jossa on huono palkka! Eiköhän tuollaista asennetta pidetä aika sopimattomana jo siksi, että sen yleisesti koetaan olevan aina arvokasta, jos yrittää elättää itsensä.

Miksei tämä pätisi myös yrittäjiin? Sitähän moni yrittäjä tosiasiallisesti tekee: elättää itsensä. Lisäksi mukana saattaa olla vahva kutsumus, intohimo omaa alaa kohtaan tai halu olla niin sanotusti oman itsensä herra.

Jokainen grillikioskin pitäjä, kampaamoyrittäjä tai maanviljelijä ei tule rikastumaan milloinkaan. Hekin kuitenkin elättävät itsensä. Se on arvokasta ja vaikuttaa usein suorasti tai epäsuorasti myös muiden mahdollisuuteen elättää itsensä. Huonosta tulotasosta nälviminen tuntuu kohtuuttomalta – samoin kuin sekin, etteivät kaikki suostu edes ymmärtämään taloudellista niukkuutta, jossa moni yrittäjä elää!

Yrittäjän tulee olla pellepeloton tai alansa huippu

Hyvin usein yrittäjyyden yhteydessä puhutaan esimerkiksi uusista innovaatioista. Siitä, miten kehitetään jotakin uutta ja mullistavaa, joka kiinnostaa parhaimmillaan koko maailmaa. Tämä tietysti pitää paikkansa joidenkin yrittäjien kohdalla, ja on koko maalle tärkeää, että tällaista yrittäjyyttä on! Se syrjäkujan laukkukaupan tai autokorjaamon pitäjä ei kuitenkaan välttämättä ole ikinä edes yrittänyt maailmanvalloitusta. Ethän tuomitse sen vuoksi hänen yrittäjyyttään, ethän varsinkaan, jos tarvitset hänen ja kaltaistensa palveluja?

No, ehkä minä hiukan liioittelen. Eiköhän moni innovaatiopuheesta huolimatta ymmärrä, että suuri osa yrittäjistä ei ole yrittämässä Suomea maailmankartalle. Sen sijaan sitä ei moni oikeasti tunnu ymmärtävän, että kaikki eivät yritä olla alansa ehdottomia huippuja eivätkä tarjota liikkeessään sitä koko maan parasta laatua – mutta ettei tämäkään välttämättä tee heistä huonoja yrittäjiä.

Olen joskus väitellyt tästä aiheesta. Toinen osapuoli oli sitä mieltä, että yrittäjällä on asenne pahasti pielessä, jos hän itsekin tietää, ettei hänen palvelunsa ole parasta. Itse esitin sellaisen vastakysymyksen, että ostaako keskustelun toinen osapuoli todella aina pelkästään luksustuotteita ja luksuspalveluja ja maksaa niistä hunajaisen hinnan. Ei kuulemma ostanut. Seuraavaksi kysyin, kokeeko hän siis, että jokaisen yrittäjän pitäisi kuitenkin aina tarjota hänelle parasta siitä huolimatta, että hän maksaa vain keskinkertaisesta. Tässä vaiheessa keskustelun toinen osapuoli vähän hermostui ja sanoi, ettei tuotteen hinnalla ole asian kanssa mitään tekemistä.

Mutta juuri sillähän on! Niin kauan kuin ihmisten, myös yrittäjien, on tarkoitus elää tekemällään työllä, edulliset hinnat ja huippulaatu eivät yleensä kerta kaikkiaan voi kohdata. Näin ollen suurin osa yrittäjistä ei voi tarjota huippulaatua, ellei suurin osa kuluttajista maksa huippulaadusta. Tämä asia helposti hämärtyy, koska nykyään usein korostetaan tiedostavan kulutuksen merkitystä vain kertoen, mitä kaikkea kuluttajan pitäisi vaatia. Monesti unohdetaan mainita, että ainakin osalla näistä vaatimuksista voi olla iso hintalappu, jos niiden toivoo toteutuvan.

Sitä tämä ei toki tarkoita, etteivätkö yrittäjät voisi tarjota hinta–laatu-suhteeltaan oivallista palvelua. Olen sitä mieltä, että näin pitäisikin tehdä. Mielestäni olisi myös tärkeää, että jokaiselta yrittäjältä löytyisi ammattiylpeyttä. Pitseria voi olla kelpo pitseria, jolla on oma tyytyväinen asiakaskuntansa, vaikkei se Michelin-tähtiä tavoittelisikaan. Ja kampaamo voi olla kelpo kampaamo, vaikkei sen omistaja ikinä pääsisi tekemään kampauksia elokuvatähdille.

Kaikki yrittäjät eivät voi tehdä pyörän tai ruudin veroista keksintöä eivätkä kaikki voi edes olla omansa alansa ykkösiä. Hyviä yrittäjiä he voivat silti olla.

Yrittäjä on vahva ja käyttää valtaa

Väliotsikon lausetta harva varmaan päästää suustaan sellaisenaan. Aika usein niissä tilanteissa, kun on syntynyt ristiriita, jossa yrittäjä on toisena osapuolena, tietty vahvuusolettama tuntuu kuitenkin ohjaavan keskustelua. Toisin sanoen yrittäjää vastaan helposti hyökätään, koska hänen koetaan olevan tilanteessa vahvoilla oleva osapuoli.

Keskustelussa, jossa puhutaan työntekijöiden oikeuksista, helposti pienikin viittaus siihen, miltä tilanne vaikuttaa työnantajaosapuolen näkökulmasta, aiheuttaa rajun vastareaktion: taas koetetaan puristaa työntekijöistä viimeisetkin mehut!

Joskus tuntuu, kuin monet olisivat aika tietämättömiä siitä, ettei työnantajataho ole aina kasvoton, valtava instituutio: ei kunta eikä valtio eikä kansainvälinen suuryritys – ei edes kotimainen iso yritys, joka tahkoaa miljoonatulosta. Esimerkiksi Helsingissä toimivista yrityksistä vuonna 2019 peräti 85,4 prosenttia oli mikroyrityksiä eli alle viisi henkeä työllistäviä yrityksiä. (Tieto Elinkeinot ja työmarkkinat Helsingissä –nettisivulta.)

Työnantaja voi siis olla vaikkapa kukkakauppias, jolle työntekijän palkkaaminen on iso ponnistus ja iso riski. Esimerkiksi epäonnistunut rekrytointi voi johtaa yrittäjän suuriin vaikeuksiin.

Pieni yrittäjä voi olla melkoinen altavastaaja: samalla, kun työntekijällä on lain suoma oikeus saada esimerkiksi palkkansa ja sairauslomansa, työnantajalle voi jäädä käteen työntekijää vähemmän ja sairausloman pitäminenkin voi olla utopiaa. Kun tähän yhdistetään se, että ristiriitatilanteessa yrittäjän katsotaan olevan se vahva osapuoli (jolla on, mistä ottaa), niin keskustelu on yrittäjän kannalta välillä kohtuutonta ja empatiaa voi olla tarjolla kovin vähän.

Ehkä vielä arkipäiväisempi ja tutumpi tilanne on se, kun ristiriita syntyy yrittäjän ja asiakkaan välille. Näissäkin usein keskustelu lähtee siitä, että yrittäjä pyrkii huijaamaan ja asiakkaan tulee pitää oikeuksistaan kiinni. Kuluttajien oikeudet ovatkin melko vahvat. Sitä vaihtoehtoa, että yrittäjä saattaa olla heikommassa asemassa, ei useinkaan huomioida, vaikka etenkin pienten yritysten kohdalla ja heikosti tuottavilla aloilla se voi olla helpostikin totta.

Katteet voivat olla pieniä ja ongelmatilanteessa sulaa kokonaan. Ongelmien käsittelyyn ei välttämättä ole erillistä järjestelmää tai työvoimaa. Esimerkiksi laskutuksen tai lainopillisista vaikeuksista yrittäjä voi joutua selviämään omillaan, kaiken muun työn ohessa. Tämä ei toki ole asiakkaan vika, muttei asiakas myöskään ole aina oikeassa. Yrittäjä voi joutua käyttämään paljon aikaa ja rahaa ilman omaa syytään – jopa niin, että se on asiakas, joka koettaa huijata! Tämä on erityisen ikävää, kun yrittäjä on monien silmissä joka tapauksessa tarinan roisto.

Itse olen yrittäjänä huomannut, ettei aina ymmärretä yrittäjän joutuvan suorittamaan melkoista riskienhallintaa. Tähän voidaan törmätä esimerkiksi silloin, kun yrittäjä ei jossakin tilanteessa haluakaan myydä tuotetta tai palvelua. Se tuntuu olevan monille uusi ilmiö ja outo tilanne. Saanen valottaa asiaa: Se liittyy juuri siihen, että yrittäjäkin voi joutua altavastaajaksi. Jos asiakkaasta esimerkiksi huomaa, että hän haluaa aivan muuta tuotetta kuin sitä, mitä on tarjolla, tai jos hän on jo toistuvasti osoittanut tyytymättömyyttä saamaansa palveluun, voi olla pakko viheltää peli poikki. Sama koskee tilanteita, joissa asiakas koettaa ehdottaa ”diilejä”, jotka eivät ole yrittäjälle kannattavia.

Asiakkaan torjuminen tuntuu helposti närkästyttävän, mutta uskokaa tai älkää: yrittäjä voi jäädä asiakassuhteesta miinukselle, eikä se ole pienelle yrittäjälle pieni asia!

Tämän postauksen olisi melkein voinut otsikoida ”kolme yrittäjänä olemisen huonoa puolta”. Vaikka siltä voi vaikuttaa, tarkoitus ei ole kerjätä yrittäjille sääliä. Yrittäjyydessä on myös paljon hyvää! Tämän postauksen tarkoitus on ollut ennen muuta valottaa tiettyjä asioita: miltä tilanne näyttää siltä toiselta puolelta ja miksi yrittäjät joskus puhuvat tai tekevät asioita, jotka voivat tuntua vierailta eivätkä sovi yleisesti vaalittuun yrittäjäkuvaan.

Yrittäjä voi olla superrikas supermenestyjä, jolla on taloudellista ja muutakin valtaa, mutta aika usein yrittäjä on vain pieni ihminen, joka koettaa tienata elantonsa ja kampailla kohtaamiensa vaikeuksien kanssa.

Siispä: näe ihminen yrittäjässä!

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat Alexas_Fotos/CC0/Pixabay (ylin), Lukas Bieri/CC0/Pixabay (keskimmäinen) ja mhouge/CC0/Pixabay (alin)