Lukekaa, hyvät ihmiset!

Jos voisin muuttaa suomalaisessa koululaitoksessa jotakin ja nimenomaan oppisisältöihin liittyvää, sisällyttäisin koulunkäyntiin enemmän kirjojen lukemista. Lukutaito on yksi niistä kansalaistaidoista, joiden tulevaisuudesta olen eniten huolissani. Huoli johtuu pitkälti siitä, että lukutaidon heiketessä se vetää mukanaan monta muutakin taitoa ja huonontaa yleisiä elämässä selviämisen edellytyksiä.

Mitä sitten tarkoitan lukutaidolla? Pisa-arvioinneissa (joista voi lukea muun muassa Jyväskylän yliopiston sivuilta) lukutaidon määritelmänä käytetään seuraavaa:

Lukutaito on tekstien ymmärtämistä, käyttöä, arviointia, reflektointia sekä niiden lukemiseen sitoutumista lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.

Jos kuvailen vielä omin sanoin, mihin viittaan, kun sanon olevani huolissani lukemisesta, niin viittaan sekä luetun ymmärtämiseen että kykyyn lukea kokonaisia kirjoja. Pidän arvokkaina näitä molempia taitoja. Ne luonnollisesti myös liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Palaan vielä hetkeksi lukemiseen koulunkäynnin kontekstissa: Joka kerta, kun koululaisen tai lukiolaisen vanhempi tai muu asiasta kiinnostunut ihmettelee ääneen, miksi äidinkielen tunneilla lapset yritetään saada lukemaan useampia kirjoja ja vieläpä tylsiä aikuisten kirjoja, minun tekisi mieli kirkua. Aina vain pahemmaksi menee, kun aletaan ehdotella, että eikös se nyt riitä, jos lapsi lukee jotakin, vaikkapa sarjakuvia, niin pysyy kiinnostus yllä eikä hommasta tule pakkopullaa. Minusta tuo kuulostaa hyvin samalta kuin ehdotus siitä, että eikös se riitä, jos koulussa opetetaan yhteen- ja vähennyslaskua – kerto- ja jakolaskua sitten vain kiinnostuneille!

Se, että kirjojen – myös niiden, joissa ei ole isoa fonttia ja paljon kuvia – lukeminen koetaan monien aikuistenkin keskuudessa kovaksi vaatimukseksi, kertoo mielestäni vain siitä, ettei lukemisen merkitystä ymmärretä.

On helppo ajatella, että äidinkieli on vain yksi oppiaine koulussa ja kirjojen lukeminen on vain yksi mahdollinen ajanviete monen muun joukossa. Kuitenkin lukutaito on monessa mielessä ylätaito eli edellytys monen muun taidon kehittymiselle. Äidinkielen oppitunneilla opitaan asioita, joita tarvitaan kaikkien muiden oppiaineiden oppimiseen. Jatko-opinnoissa hyvä lukutaito auttaa aina. Joissakin opinnoissa se on ehdoton edellytys, jopa niinkin pitkälle, ettei kaikille aloille aukea edes opiskelupaikka ilman kehittynyttä lukutaitoa. Jos opinnoissa etenee korkeakouluopintoihin asti, tulee todennäköisesti huomaamaan, että kokonaisia kirjoja voi joutua lukemaan ihan vain sen yhden kurssin puitteissa. Ne eivät myöskään tosiaankaan ole aina kivoja ja helppolukuisia kirjoja, ja viihdyttävästä juonestakin saa vain haaveilla!

Tuntuu, että joskus kaikki tuo yllä mainittu unohtuu, kun ihmetellään, miten nuoria voidaan kiusata jollakin Tuntemattomalla sotilaalla, tai kun aikuisen mielestä se on kehumisen arvoinen suoritus, ettei ole koskaan lukenut kokonaista kirjaa.

Lukutaidon merkityksestä voi lukea esimerkiksi Lukulux-sivustolta. Siellä kerrotaan kirjojen lukemisesta seuraavaa:

Kirjallisuus ja lukeminen vaikuttavat aivojen ja mielen hyvinvointiin. Lukeminen parantaa työmuistia ja keskittymistä, alentaa stressitasoa sekä rikastaa sanavarastoa. Lisäksi lukeminen kehittää emootioiden tunnistamista ja sanallistamista sekä empatiakykyä.

Mielestäni lukemisen vaikutukset ja niiden laajuus välittyvät tästä hyvin. Kun puhutaan lukutaidon niistä vaikutuksista, jotka liittyvät tunne-elämään, muiden asemaan asettumiseen sekä elämyksiin, on selvää, että silloin kyse on ensisijaisesti juuri kaunokirjallisten teosten lukemisesta.

Kokemuksesta tiedän, että lukutaitoa todellakin tarvitaan ja se kehittyy myös esimerkiksi tankatessa kuivaa laki- tai viranomaistekstiä. Sanavaraston laajentuminen, erilaisiin ihmiskohtaloihin tutustuminen ynnä muut sellaiset asiat, rentoutumisesta puhumattakaan, tapahtuvat kuitenkin pääasiassa kaunokirjallisuuden äärellä.

Kun kerran olen lukemisesta huolissani, minkä sitten uskon uhkaavan lukutaitoa ja kirjojen lukemista? Vaikkei tietenkään voi väittää, että ennen kaikki olisivat olleet innokkaita lukumiehiä tai -naisia, niin kyllähän nykyaika haastaa lukemista aivan uudella tavalla. Erilaisia ajanviettotapoja on tarjolla suorastaan hätkähdyttävät määrät. Mikä pahinta, monet moderneista ajanviettotavoista suosivat ja ruokkivat nopeatempoisuutta, lyhytjänteisyyttä ja impulsiivisuutta. Ne eivät siis ainoastaan tarjoa vaihtoehtoa lukemiselle vaan suorastaan tekevät myyräntyötä keskittymiskyvylle, joka mahdollistaa lukemisen ja siitä nauttimisen.

Jos kaikesta huolimatta useammin valittaisiin kirjaan tarttuminen, se veisi kehitystä toiseen suuntaan eli tukisi keskittymiskykyä. Samalla se toimisi vastavoimana esimerkiksi some-maailman nopeille, alati vaihtuville ärsykkeille ja sisällöstä toiseen hyppimiselle.

Vaikka tämä saisi minut kuulostamaan siltä, että olen vanha jäärä ja pudonnut kehityksen kelkasta, niin paljolti yllä kuvastusta syystä olen myös vankkumaton vanhanaikaisten kirjojen kannattaja. Suosittelisin aina ensisijaisesti tarttumaan fyysiseen niteeseen. Vaikka ero sähköisten kirjojen ja painettujen kirjojen välillä voi tuntua pieneltä, näen jonkinlaisen ongelman ruudulta lukemisessa. Eikö se tietyllä tavalla ole jatkumoa iänikuiselle älylaitteiden tuijottamiselle? Eikö siinä myös piile aika suuri riski siihen, että lukeminen vähän väliä keskeytyy ja ruudulta tulee katseltua jotakin muuta?

Oma lukunsa ovat äänikirjat. Nähdäkseni äänikirjojen kuuntelemisella on lukemisen kanssa tekemistä vain ohuesti. Tarinoiden seuraamista sekin toki on, ja osa lukemisen hyvistä puolista toteutuu siinäkin: mielikuvitus saa lentää ja kehittyä ja sanavarasto voi laajeta. Sen sijaan keskittymiseen liittyvät edut lentävät äänikirjojen myötä helposti ikkunasta. Äänikirjat nimenomaisesti mahdollistavat sen, että tarinoiden maailmaan voi uppoutua samalla, kun tekee jotakin muuta. Pahimmassa tapauksessa äänikirjat ovat osa nykyajan lyhytjänteistä multitaskauskaaosta – eivät suinkaan kirjojen tapaan vastapaino sille.

Kirjojen lukemisessa on myös yksi kiistaton etu, jota ei mielestäni tuoda kovin usein esiin: lukeminen kehittää kieliopin hallintaa ja oikeinkirjoitusta. Paljon lukeva kirjoittaja harvoin tekee kovin karkeita virheitä ainakaan kovin paljon. Se nähdäkseni perustuu siihen, että hän on ahminut loputtomat määrät korkealaatuista tekstiä. Lähes väkisin ja lähes huomaamatta siinä tulee omaksuttua myös oikeakielisyyteen liittyviä asioita.

Tästä päästäänkin siihen, että lukemisella ja lukemisella on eroa. Kirjojen lisäksi luettavaa on löydettävissä nykyään valtavat määrät internetin eri kanavista. Kenen hyvänsä minne hyvänsä kirjoittama teksti ei kuitenkaan aina ole yhtä laadukasta kuin teksti, joka on ylittänyt julkaisukynnyksen. Somessa painopiste joka tapauksessa on siirtynyt teksteistä kuviin ja videoihin, mutta eivätpä jäljelle jääneetkään tekstit pysty korvaamaan kirjoja, jotka joku muukin kuin kirjoittaja itse on katsonut julkaisemisen arvoisiksi.

(Ihan vain välihuomautuksena: kirjoitan tämän täysin tietoisena siitä, että sama koskee omiakin tekstejäni…)

Kun nyt olen paasannut antaumuksella kirjojen lukemisesta, mikä oma suhteeni kirjoihin sitten on? Lyhyesti sanottuna: kiihkeä ja kestävä rakkaussuhde. Lukeminen on aina ollut minulle yksi ylivoimaisesti mieluisimmista tavoista viettää aikaa. Kirjat ovat myös aina ravinneet ja kehittäneet niitä henkisiä avuja, joita ylipäätään voin katsoa itselläni olevan.

Kirjat innostavat miettimään ihmisyyden ja elämän eri puolia ja ovat yllättävän runsas tiedon lähde silloinkin, kun puhutaan kaunokirjallisista eikä tietoteoksista. Lisäksi ne ovat houkutteleva ja aina auki oleva portti, josta pääsee livahtamaan hetkeksi pois oman arkensa murheista.

Suosittelen, tuhannesti!

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat G.C./CC0/Pixabay (ylempi) ja Pexels/CC0/Pixabay (alempi)