Lykätty tarpeen tyydytys 2: Itsekuri

Järjestyksessä toinen blogiin kirjoittamistani postauksista oli Lykätty tarpeen tyydytys. Vaikken tuon postauksen jälkeen ole maininnut termiä juuri koskaan, se häilyy taustalla monessakin käsittelemässäni aiheessa. Sen vuoksi haluan palata aiheeseen nyt – en välttämättä uutta ja mullistavaa esiin tuoden vaan enemmän kerraten ja havainnollistaen tärkeää termiä.

Kun ilmaistaan sellaisia ajatuksia, kuten että pitäisi nähdä vaivaa haluamiensa asioiden eteen eikä saisi antaa liian helposti periksi, puhutaan myös lykätystä tarpeen tyydytyksestä. Siitä on kyse oikeastaan aina, kun siedetään epämukavuutta ja kieltäydytään jostakin houkuttelevasta jonkin myöhemmin saavutettavan tavoitteen vuoksi. Aikajänne voi olla pitkä ja tavoite suuri (esim. tutkinnon suorittaminen) tai kyse voi olla pienestä ja arkisesta asiasta (esim. pyykkivuoren selättäminen työpäivän jälkeen).

Lykätty tarpeen tyydytys ja siinä onnistuminen on läsnä todella monessa asiassa ja liittyy moniin saavutuksiin ja toisaalta epäonnistumisiin.

• Kun lykätty tarpeen tyydytys ei onnistu:
  – Laihdutuskuurit ja muut elämäntaparemontit kaatuvat kerta toisensa perään repsahduksiin.
  – Talous ei pysy hallinnassa vaan luottokorttilaskut kasvavat, kulutusluottoja tulee otettua ja pahimmassa tapauksessa menetetään luottotiedot.
  – Koulutukset, harrastukset ja projektit jätetään kerta toisensa perään kesken alku-innostuksen laannuttua.
• Kun lykätty tarpeen tyydytys onnistuu:
  – Koti saadaan pidettyä siistinä ja to-do-listat suoritettua myös palkkatyön ulkopuolella.
  – Opinnot saadaan suoritettua aikataulussa ja tentteihin lukeminen sujuu, vaikka olisi häiriötekijöitä ja houkutuksia.
  – Urheilijan tai tavoitteellisen liikunnan harrastajan treeniohjelmaa kyetään noudattamaan.

Kuten näillä esimerkeillä pyrin havainnollistamaan, kyky tarpeen tyydytyksen lykkäämiseen on mukana monenlaisissa asioissa. Myös todella monentyyppiset epäonnistumiset ovat oireilua siitä, ettei lykätty tarpeen tyydytys suju: tartutaan toistuvasti sillä hetkellä helpoimpaan ja mukavimpaan vaihtoehtoon malttamatta tehdä valintoja pitkäaikaisten tavoitteiden hyväksi.

Lykätyssä tarpeen tyydytyksessä on pohjimmiltaan kyse siitä, kallistuuko valinta helppoihin, hetkellisiin iloihin vaan vaikeammin saavutettavaan, kestävämpään tyytyväisyyteen.

Voisin vielä tarttua yksityiskohtaisemmin mainitsemaani urheiluun: Olen joskus – epäilemättä monien muiden tapaan – ihmetellyt sitä, että entisille urheilijoille annetaan toisinaan töitä ja tehtäviä, joihin heillä ei äkkiä ajateltuna vaikuta olevan koulutusta tai pätevyyttä. Olen aikojen saatossa kuitenkin ymmärtänyt, että henkilöllä, joka on kyennyt urheilemaan huipulla tai ammattimaisesti, on lähes pakko olla tietty, erittäin monessa asiassa käyttökelpoinen taito. Aivan oikein: kyky lykättyyn tarpeen tyydytykseen.

Jos sama asia tuodaan ruohonjuuritasolle, voidaan todeta lasten urheiluharrastusten edut. Riippumatta siitä, kuinka loistokkaasti lapsi tulee menestymään lajissaan, urheiluharrastus auttaa häntä kehittämään tässä käsiteltyä, erittäin tarpeellista taitoa. Tämä on mielestäni asia, joka kannattaa muistaa silloinkin, kun kyseenalaistaa jonkin tietyn urheilulajin (tai ylipäätään urheilun) mielekkyyden: tavoitteellinen harrastaminen kehittää lapsen kykyä ponnistella pidemmän aikajänteen tavoitteiden eteen. Se ei ole missään nimessä hyödytöntä, vaikka harrastus joskus jäisikin taakse eikä siinä saavutettaisi ikinä mitään ihmeitä.

Ensimmäisessä aihetta käsittelevässä postauksessa mainitsin asiasta aika varovaisesti ja vähän ohimennen, mutta nyt rohkenen sanoa sen jo suorempaan: lykätty tarpeen tyydytys on itse asiassa pitkälti sama asia kuin se, mitä arkisessa kielenkäytössä kutsumme itsekuriksi.

Itsekurin puolesta puhuminen taitaa nykyään mennä hiukan epäsuosittujen mielipiteiden puolelle. Yleinen asenneilmapiiri on niin paljon kallellaan armollisuuden suuntaan, että itsekurista puhuminen kuulostaa helposti vanhanaikaiselta ja jopa ilkeämieliseltä.

Kyse ei ole vain siitä, ettei itsekuria haluttaisi soveltaa joihinkin asioihin, vaan osittain koko käsitteen torjumisesta. Joissakin asioissa on ilmoitettu melko ykskantaan, ettei asiaan liittyvissä epäonnistumisissa ole kyse ainakaan itsekurin puutteesta. Perustelut sille, miksei kyse ole siitä, jäävät mielestäni usein puolitiehen. Nimittäin tietoiseen toimintaan liittyviä asioita, joissa itsekurilla ei olisi mitään roolia, ei juurikaan ole. Aina, kun päätetään tehdä jotakin muuta kuin sitä, mihin olisi sillä hetkellä mieliteko, käytetään itsekuria. Jos siis omilla toimillaan ylipäätään kykenee vaikuttamaan lopputulokseen jollakin tavalla, itsekurilla tai sen puutteella on asiassa aina jonkinlainen rooli.

Minusta itsekuria sanana ja käsitteenä ei tarvitse pelätä eikä se ansaitse negatiivista kaikua, joka siihen helposti liitetään. Pitää voida sanoa ääneen, että itsekuri on taito, jossa kaikki eivät ole samalla viivalla ja jossa monella olisi paljonkin kehittämistä. Eli kyllä: monissa epäonnistumisissa on kuin onkin taustalla riittämätön itsekuri.

Sen sijaan, että itsekurista ja sen puutteesta puhumista välteltäisiin, pitäisi muistaa, että kyse on taidosta, jota voi ja kannattaa harjoitella. Itsekurin puute ei ole tuomio vaan kehityskohta!

Kävin ensimmäisessä aihetta käsittelevässä postauksessa melko käytännöllisellä tasolla läpi lykätyn tarpeen tyydytyksen harjoittelua. Avain onnistumiseen on paljolti se, että osaa tehdä asian itselleen näkyväksi. Pienten epäonnistumisten ja väärien valintojen läpi on turhankin helppo rämpiä epämääräisten tekosyiden varassa. No ei näin pieni asia maailmaa kaada. Tänäänhän oli muutenkin raskas päivä. Huomenna sitten. Sen sijaan pitäisi tehdä itselleen selväksi, mistä on oikeasti kyse; pitäisi avata itselleen se, että tuli valittua vaihtoehto, joka oli siinä hetkessä helpompi, vaikka jokin muu olisi ollut fiksumpi valinta. Pitäisi myös kiinnittää huomio siihen, miltä se jälkeenpäin tuntui ja miltä olisi tuntunut, jos olisi kuitenkin valinnut toisin. Kumpaa tunnetta elämäänsä haluaisi jatkossa lisää?

Mitä selkeämmin tiedostaa lykätyn tarpeen tyydytyksen edut, sitä helpompi se on kokea tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi ja sitä paremmin se pystyy kilpailemaan helposti saavutettavien, hetkellisten nautintojen kanssa. Samalla kehittyy epämuodikas mutta edelleen äärettömän tarpeellinen itsekuri.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Ichigo121212/CC0/Pixabay