Mihin annoit itsellesi tänään luvan?

Luvan pyytäminen liittyy selkeimmin lapsuuteen. Lapsi kysyy vanhemmiltaan lupaa yhteen jos toiseenkin asiaan. Kun kasvamme, luvan kysyminen ei varsinaisesti lopu, luvan antaja vain muuttuu – se on useimmiten meissä itsessämme.

Joka päivä annamme itsellemme luvan moneen asiaan. Tähän luvan pyytämiseen ja antamiseen vain usein liittyy se, että pyrimme piilottamaan sen itseltämme.

Me helposti ajattelemme:
Tänäänkin pinnani oli niin kireällä, että huusin puolisolleni.
Näin kesällä liikunta vain jotenkin jää.
Taas dieettiyritys meni pieleen ja illalla tuli haettua noutoruokaa.
Emme muotoile ajatuksia mielellämme näin:
Tänäänkin annoin itselleni luvan huutaa puolisolleni.
Olen koko kesäloman ajan antanut itselleni luvan luistaa liikkumisesta.
Taas annoin itselleni luvan hakea noutoruokaa sen sijaan, että olisin noudattanut dieettiä, johon lupasin sitoutua.

Jos mieli tekisi väittää, että useinkaan sitä ei vain voi itselleen mitään, niin tämän väitteen todenperäisyys on helppo tarkistaa: Jos esimerkiksi käyttäydyit huonosti, olisitko käyttäytynyt samoin keskellä toria kaikkien silmien alla? Tai olisitko käyttäytynyt niin esimiestäsi kohtaan tilanteessa, jossa tiedät hänen pian päättävän palkankorotuksestasi? Jos vastaus on ei, niin kyllähän sinä sitten voit itsellesi jotakin ja kyse on juuri siitä, mihin annat itsellesi luvan.

Joku voi ihmetellä, mitä se auttaisi, että muotoilisimme asiat mielessämme turhankin rehellisesti. No juuri sen se auttaisi: se toisi rehellisyyttä ajatteluumme.

En liputa rehellisyyden puolesta aina ja ehdoitta, mutta kun systemaattisesti piilotamme itseltämme vastuun omista valinnoistamme, se on sellaista rehellisyyden puutetta, joka uskoakseni koituu vahingoksi. Juuri se voi estää meitä pääsemästä päämääriimme. Siihen voi karahtaa kuntokuuri, painonpudotus tai yritys olla parempi puoliso tai vanhempi, ellemme pysty täysin myöntämään, että muutoksen avaimet ovat omissa valinnoissamme – siinä, mihin annamme itsellemme luvan, tänään ja huomenna.

Joskus tuntuu melkein tuskaiselta, kun näkee, miten joidenkin pyrkimykset kariutuvat kerta toisensa perään samaan asiaan: siihen, että taas he antoivat itselleen luvan poiketa siltä tieltä, joka veisi heidät tavoitteisiinsa. Nämä henkilöt eivät useinkaan näe tätä itse vaan tuskailevat, että kuinka tässä taas kävi näin. Joskus tekisi mieli ottaa hartioista kiinni, katsoa syvälle silmiin ja sanoa, että siinä kävi niin, koska annoit itsellesi taas luvan tehdä jotakin, mikä on ristiriidassa niiden kanssa, joita väität omiksi arvoiksesi.

Vaikka se voi siltä kuulostaa, en aseta itseäni täysin tämän ilmiön yläpuolelle. Viime viikkoina olen esimerkiksi todennut, että fyysisessä kunnossani olisi tietyiltä osin parantamisen varaa – ja syy on se, että olen antanut itselleni luvan olla hoitamatta kuntoani niin hyvin, kuin pitäisi. Kun myönnän tämän, minun on helpompi löytää myös sisu asian muuttamiseen. Näin ei välttämättä olisi, jos rehellisyyden sijaan ajattelisin, että no tässä on ollut niin paljon kaikkea ja olen ollut viime aikoina tosi väsynytkin…

Ihmissuhteissa ja käytöksessä muita kohtaan olen myös havainnut rehellisyyden tärkeäksi. Minulle ei ole tyypillistä käyttäytyä ihmissuhteissa huonosti. En helposti tiuski, huuda enkä hauku. En edes väsyneenä enkä huonoina päivinä. Kun vastaan tulee tilanne, jossa kuitenkin huomaan käyttäytyväni huonosti, olen kokenut erittäin tärkeäksi olla rehellinen. Minä annan itselleni luvan huutaa. Seuraava kysymys on miksi. Miksi tässä tilanteessa, tämän ihmisen kanssa?

Aina vastaus ei ole pelkkä itsesyytösten ryöppy. Usein syyt ovat löytyneet osittain siitä, että minut on ajettu niin nurkkaan, etten ole enää välittänyt – en edes siitä, että annan itselleni luvan käyttäytyä tavalla, joka on omastakin mielestäni väärä. Mutta tämäkin on tärkeä havainto ja sen rehellinen kohtaaminen tarjoaa työkaluja tilanteen muuttamiseen: Jos tunnen itseni niin nurkkaan ajetuksi, olisiko minun aika hankkiutua sieltä nurkasta pois? Mitkä olisivat ne keinot, joilla se onnistuisi?

Joskus tällaiset kysymykset ovat johtaneet ihmissuhteen päättymiseen, mutta se on uskoakseni parempi vaihtoehto kuin loputon itselleen valehtelu käytöksensä syistä. Lisäksi on elämänlaadun ja oman kehityksen kannalta hyvin musertavaa, jos lähellä on henkilöitä, joiden myötävaikutuksella omat huonoimmat puolet tulevat esiin. Tämä on tilanne, josta tulisi pyrkiä pois.

Mihin kaikkeen sinä olet antanut itsellesi luvan? Tänään, viime aikoina? Oletko tyytyväinen tekemiisi päätöksiin, vai olisiko lupa pitänyt jossakin tilanteessa evätä? Miten voisit ensi kerralla onnistua siinä?

Jotta koko kirjoitus ei olisi negatiivissävytteinen ja jäisi siihen, että itseltään pitäisi vain kieltää kaikenlaista, niin pitää tuoda esiin asian toinenkin puoli: voimme myös antaa itsellemme luvan monenlaiseen. Sekin on hyvin tärkeä taito, että osaamme antaa itsellemme luvan levätä pitkän päivän jälkeen, luvan ottaa hyvin ansaitun loman, luvan leikata oikein ison palan mansikkakakkua. Luvan heittäytyä pelottomasti uuteen ihmissuhteeseen.

Moneen voimme antaa itsellemme luvan ja vieläpä puhtaalla omatunnolla, kunhan meillä on tarpeen vaatiessa myös luvan epäämisen taito. Niin kuin vastuullinen aikuinen ei voi antaa lapselle aina lupaa kaikkeen, mitä tämä haluaisi, myöskään aikuisen vastuullinen suhtautuminen omaan elämään ei pidä sisällään jokaiseen mielihaluun myöntymistä.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Gerd Altmann/CC0/Pixabay