Mitä on tavallinen elämä?

Usein, kun kerrotaan omista haaveista, toiveet summataan sanomalla, että halutaan tavallista elämää. Tällaisen toteamuksen voi tulkita niin, että halutaan viestiä tiettyä nöyryyttä: en minä tässä kuuta taivaalta halua vaan ihan tavallista elämää!

Tätä tavallisen elämän käsitettä voisi pohtia monestakin näkökulmasta, mutta itse olen miettinyt paljon sitä, kuinka haitallinen ja harhaanjohtava kyseinen käsite voi olla.

Tavallisena elämänä näkee esitettävän esimerkiksi seuraavia asioita: omakotitalo, kesämökki, lapsia, lemmikkejä, lomamatka silloin tällöin, laatuaikaa ystävien kanssa… Jos sanon suoraan ja hiukan yksinkertaistaen, minusta se kuva, joka tavallisesta elämästä maalataan, on usein varsin keskiluokkainen.

Mitä vikaa siinä sitten on? Eikö keskiluokkaisuus ole tavallista? Kun puhutaan tavoitteiden asettamisesta, ei kai niitä matalalle tarvitsekaan asettaa? Ei tietenkään tarvitse. Halutessaan ne saa asettaa paljon korkeammallekin: saahan sitä haaveilla vaikka linnasta Italiassa tai kaksi vuotta kestävästä maailmanympärysmatkasta – ei siinä mitään väärää ole!

Ongelma on siinä, että kun tavoitteet rinnastetaan tavalliseen elämään, samalla ne oikeastaan siirretään tavoitteiden kategoriasta jonkinlaiseksi minimitasoksi. Onhan se aika ikävää, jos omassa elämässä on sellaisia puutteita, että se ei yllä edes tavallisuuteen vaan on tavallista kehnompaa!

Eikö tämä ole vähän turhan pikkutarkkaa sanoihin takertumista? Ei mielestäni. Kun mieltää haaveidensa olevan vain tavallista elämää, on iso riski siihen, että jos haaveet eivät näytä toteutuvan, niitä ei koe pelkästään haaveiksi, jotka eivät toistaiseksi ole käyneet toteen. Pikemminkin voi syntyä katkera tunne siitä, ettei tule omassa elämässään saavuttamaan edes minimitasoa, jota elämältä voi odottaa – eli sitä tavallisuutta.

En silti tarkoita, että pitäisi joka käänteessä korostaa, kuinka jossakin päin maailmaa ei ole edes ruokaa ja puhdasta vettä. Ei hyvinvointivaltiossa helposti tyydytä tavoitteiden asettamisessa siihen, että saisi huomennakin syödäkseen, eikä tarvitsekaan tyytyä. Se kannattaisi kuitenkin muistaa, että monet hurskaista ja vaatimattomista tavallisen elämän toiveista edellyttävät tosiasiassa paljon onnistumisia – ihan niillä suomalaisillakin mittapuilla.

Sellaiset asiat, kuten omakotitalo, kesämökki, oma perhe, yhdessä hauskaa pitävä kaveriporukka ja lomamatkat ovat toki siinä mielessä tavallista elämää, ettei niitä voi tavallisen vastakohtanakaan pitää; eivät ne kerrassaan erikoista elämääkään ole!

Täysin tavallista on kuitenkin sekin – ja ihan täällä koto-Suomessa – että asuu vuokra-asunnossa vielä nuoruusvuosien jälkeenkin. Ettei löydä kestävää parisuhdetta eikä saa lapsia, vaikka haluaisikin. Että työura on pirstaleinen eikä matalaan tulotasoon näy helpotusta. Että kaveritkin aikuisuuden ja arjen tiimellyksessä etääntyvät, jos niitä koskaan olikaan. Nämäkin ovat kaikki ihan tavallisia asioita ja ihan tavallista elämää!

Jos toivomme tuota aiemmin mainittua, kivempaa ja mehevämpää tavallisuuksien listaa, sen saavuttaminen edellyttää todellisuudessa melko hyvää tulotasoa sekä onnea ja onnistumisia ihmissuhteissa. Tämä olisi erittäin tärkeää tiedostaa!

Monet latovat mielikuvissaan tavallisuuksien pinoon rohkeasti omakotitaloa, kesämökkiä, lapsiperhe-elämää kaikkine herkkuineen, harrastuksia, matkoja, autoja… Nopealla laskutoimituksella voidaan todeta, ettei näitä kaikkia välttämättä voi saavuttaa edes keskitasoisella, ihan kivalla palkalla vaan tarvittaisiin suorastaan korkea tulotaso – ainakin jos näiden asioiden hankintaan liittyy vähänkin laatutietoisuutta!

Meillä on siis joukko asioita, jotka ainakin yhdistettyinä vaativat korkeaa tulotasoa – ja meidän kielenkäytössämme ja ajatuksissamme nämä ovat silti vaatimattomasti ”tavallisia”…

Aika julmaa on sekin, ettei näiden tavallisiksi mainittujen tavoitteiden saavuttamisessa epäonnistuminen aina edellytä varsinaista möhlimistä tai mokailua. Työelämän menestys tai sen puute voi kummuta jo opiskeluajan valinnoista, ja niihin taas voi olla lukemattomia syitä. Nykyajan työelämässä töihin ei aina vain kävellä sisään, vaikka oltaisiin koulutettuja ja kunnollisia. Monet asiat voivat syöstä esimerkiksi pätkätyökierteeseen tai jopa pitkäaikaiseen työttömyyteen.

Samaa voi sanoa ihmissuhteista. Ei tarvitse olla epämiellyttävä ja ihmissuhdetaidoton, että ihmissuhteet eivät mene omien toiveiden mukaan. Parisuhde on aina kahdesta henkilöstä kiinni, ja sopiva kumppani pitäisi ensin löytää. Kaverisuhteissa taas on monia haasteita: vaikka kavereita olisi, mikä ei sekään ole itsestään selvää, monien kaverisuhteet muuttuvat aikuistumisen myötä.

Oman lisämausteensa tuo myös se, että usein tahtomattakin elämää tulee arvotettua myös aiempien sukupolvien mittapuilla. Tässä taas on monta ansakuoppaa. Työelämä on muuttunut rajusti, joten jos omien vanhempien työelämän totuudet tai heidän urapolkunsa ottaa vertailukohdaksi, on helppo kokea itsensä epäonnistujaksi.

Elintaso on myös pitkään noussut sukupolvi sukupolvelta: ensin savupirteistä jotenkin hyvinvoivaan elämään, ja vähitellen sieltä navetta- ja huussipoluilta kohti moderneja mukavuuksia. Elintasoharppaus kahden peräkkäisen sukupolven välillä on saattanut olla valtava.

Niissä sukupolvissa, jotka tällä hetkellä ovat enintään varhaisella keski-iällä, on suuri joukko ihmisiä, joille moderni omakotitalo kivalla sijainnilla, vuosittaiset lomareissut ja kohtuullisen huoleton kuluttaminen ovat sitä, mihin on jo lapsena kasvettu. Samalla se on totuttu näkemään tavallisena, normaalina elämänä. Tällä hetkellä kuitenkin eletään maailmassa, jossa ei voida enää ajatella, että kun toimii elämässään jotenkin fiksusti, saavuttaa vähintään saman kuin vanhempansa. On jo nähtävillä merkkejä siitä, että elintaso voi alkaa yleisesti heiketä.

Kun otetaan huomioon, millaisia odotuksia, oletuksia ja vertailuja monet vaalivat mielessään, onko ihmekään, että moni joutuu pettymään? Tai päätyy tekemään huonoja ja epätoivoisia ratkaisuja – kuten ottamaan pikavippejä ”normaalin ja tavallisen” elämän kustantamiseksi tai hätiköimään ihmissuhteissa?

Siinä ei ole mitään pahaa, että asettaa itselleen tavoitteita ja suuriakin sellaisia. Unelmien pilvilinnoissakin jotkut viihtyvät. Minusta sillä on kuitenkin aidosti merkitystä, miten omia haaveitamme nimitämme ja miten ne miellämme. Jos kutsumme ajatuksissamme nousujohteista työuraa ja pulskaa tilipussia normaaliksi ja ihmissuhteiden täysosumia tavallisuudeksi, on suuri riski kokea murskaavia pettymyksiä, jotka kumpuavat pohjimmiltaan omasta ajattelutavastamme.

Tehdään töitä tavoitteiden eteen mutta muistetaan myös, etteivät tavanomaisetkaan asiat ole itsestään selviä, eivät edes lottovoittajien Suomessa.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Mabel Amber/ CC0/Pixabay (ylempi) ja Barry D/CC0/Pixabay (alempi)