Neljä tapaa, joilla tavarapaljous syö elämänlaatua

Vastenmielisyys suuria tavaramääriä, tavaroiden hamstrausta ja koko materian ympärillä pyörivää elämäntapaa kohtaan on minussa jäädäkseen. Säännöllisesti tämä tunne nostaa päätään jopa tavallista enemmän ja aihetta tulee pohdittua perusteellisemmin.

Ihan ensin haluan sanoa, etten inhoa enkä kavahda tavaraa. Kun materia toimii niin, kuin sen pitäisi toimia, se nostaa elämänlaatua. Silloin kyse on siitä, että meillä on aito tarve, johon tavara vastaa. Esimerkiksi niin, että kun meillä on talvella vilu, lämmin takki tarjoaa kaivatun lämmön. Tai kun laitamme ruokaa, oikea ja sopiva väline tekee siitä mahdollista tai tuntuvasti helpompaa.

Silloin, kun materia toimii väärin, se alkaa vastata muihin kuin todellisiin tarpeisiin: keksittyihin, mainosmiesten luomiin, omaa sisäistä tyhjyyttämme täyttäviin… Meillä saattaa lämpimän talvitakin sijaan olla joka vuosi uusi talvitakki, trendiväreissä ja kun oli kiva ostaa alennusmyynnistä jotakin nättiä. Keittiökin on saattanut täyttyä erilaisista härpäkkeistä, joista murto-osaa käytetään aktiivisesti. On esimerkiksi se kone, joka ostettiin, kun viisi vuotta sitten oli sellainen kausi, jolloin sitä kuvitteli alkavansa leipoa kaikki leivät itse. Ja vuoat ja välineet, joita käytettiin kerran, kun haluttiin kokeilla juustokakun tekoa.

Tavaran hankkiminen voi olla samanaikaisesti sekä tarpeellista, perusteltua että ilahduttavaa, mutta kovin usein se on jotakin muuta. Ilmiötä on kritisoitu monista näkökulmista alkaen ympäristöhuolista ja päättyen minimalistisiin sisustusihanteisiin. Silti väitän, ettei moni edes tiedosta, kuinka moneen asiaan elämässämme tavaramäärä lopulta vaikuttaa.

Käyn tässä läpi niitä tapoja, joilla tavarapaljous mielestäni heikentää elämänlaatua.

 

1. Rahan ja työnteon tarve kasvaa

Kun haluaa kerätä itselleen tavaraa, tämä yleensä edellyttää rahaa. Mitä enemmän ja mitä kalliimpaa tavaraa haluamme, sitä enemmän rahaa tarvitsemme ja sitä enemmän sitä on tienattava.

Materian arvostaminen voi vaikuttaa jopa ammatinvalintaan. Ajatuksissamme siintelevä mielikuva siitä, miltä näyttää tavoittelemisen arvoinen elämä aineellisessa mielessä, vaikuttaa siihen, minkä tulotason koemme riittäväksi. Yksi – vaikkei toki ainoa – syy siihen, millaisia ammatteja pidämme hienoina ja arvostettavina, onkin juuri se, millaiseen materiaaliseen elintasoon niiden kautta voi päästä kiinni.

Mietitään vielä erikseen asunnon hankintaa, joka on monille elämän suurin yksittäinen hankinta ja myös suurin rahanreikä. Mistä oikeastaan kumpuavat mielikuvamme siitä, millainen on sopivankokoinen asunto? Miksi usein kiittelemme sitä, että asunnossa on runsaasti varastotilaa ja toimivia säilytysratkaisuja? Mikä muu tähän lopulta vaikuttaa kuin juuri se, millaisen tavaramäärän säilömistä pidämme tarpeellisena?

Siispä se, millaista tavaraa ja kuinka paljon haluamme, saattaa vaikuttaa niinkin merkittävään asiaan kuin siihen, millaisen elämäntyön teemme. Sama syy voi saada meidät myös esimerkiksi kääntämään selkämme kutsumuksellemme. Saatamme perustella asian ammatinvalintaan liittyvällä realismilla, mutta kuinka usein tämä todellisuudessa tarkoittaa talojen ja tavaroiden valitsemista syvempien arvojen ohi?

Toinen puoli samasta ilmiöstä on se, että tilanteissa, joissa ei olla niissä tavoiteltaviksi mielletyissä ammateissa eikä nautita hyvää palkkaa, yksi kärsimyksen lähde on juuri kokemus siitä, että jäädään tavarasta paitsi. Puutetta voidaan tietysti kokea perustarpeidenkin osalta, mikä aidosti heikentää elämänlaatua. Kuitenkin monessa tapauksessa yksi kärsimyksen lähde on mielikuva siitä, minkä verran tavaraa pitäisi olla, minkälaatuista sen pitäisi olla ja missä tahdissa sitä pitäisi pystyä uusimaan. Tämä on siinä mielessä täysin turhaa kärsimystä, että tällainen puute kumpuaa mielikuvista ja materian ympärille luodusta kulttuurista, ei todellisista tarpeista.

2. Siivoaminen hidastuu ja vaikeutuu

Kotityöt ovat lähes väkisin iso osa elämää, halusimme tai emme. Kotitöistä nimenomaan siivous on usein melkoinen aikasyöppö, ja monille myös epämiellyttävin osa kotitöitä. Väitän, että siivouksen työläyttä lisää monessa tapauksessa olennaisesti juuri tavaroiden määrä.

Asiaa voi lähestyä seuraavalla kysymyksellä: oletko koskaan siivonnut täysin tyhjää kämppää? Henkilölle, joka ei ole siivouksen ammattilainen, tällainen tilanne tulee yleensä vastaan vain esimerkiksi muuton yhteydessä. Jos olet joskus ollut tässä tilanteessa, muistele, millaista siivoaminen oli, kun lattia oli tyhjä, tasoja oli vähän ja ne olivat tyhjiä, ikkunoiden edessä ei ollut mitään… Ehkä siivoaminen kaikessa muuttohälinässä tuntui vähän ylimääräiseltä ja väsyttävältä, mutta jos mietit tyhjän kämpän siivousta vain suorituksena… Aika helppoa, vai mitä?

En itse ole sellainen ääriminimalisti, joka edes haluaisi täysin tyhjän kodin, jossa on suurin piirtein vain patja lattialla. En tarkoita myöskään tarjota tätä vaihtoehtoa muille. Mielikuva tyhjän asunnon siivouksesta on kuitenkin sikäli hyödyllinen, että se valaisee sitä, kuinka paljon tavaramäärä vaikuttaa siivouksen työläyteen. Typötyhjän kodin voi ajatella ikään kuin kodin tavaramääräjanan toiseksi ääripääksi. Mitä lähempänä olemme tätä ääripäätä, sitä helpompaa siivoaminen todennäköisesti on.

Jos taas mennään lähemmäs saman janan toista päätä, silloin puhutaan kodista, jossa on paljon huonekaluja sekä tarve- ja koriste-esineitä. Mahdollisesti myös tasojen päällä tai jopa lattioilla on tavaroita, jotka ovat vain jääneen siihen, kenties siksi, ettei niillä ole muutakaan paikkaa.

Siivouksen kannalta runsaampi tavaramäärä tarkoittaa muun muassa sitä, että pölyä kerääviä pintoja on paljon ja että näiden pintojen huolellinen pyyhkiminen edellyttää tavaroiden siirtelyä. Runsas huonekalujen (ja mattojen) määrä puolestaan tarkoittaa, että lattian perusteellinen kuuraus edellyttää painavien esineiden siirtelyä. Lisäksi mitä enemmän tavaraa on, sitä enemmän siivous sisältää silkkaa tavaroiden järjestelyä.

Kuten jo aiemmassa kohdassa kävi ilmi, tarpeemme suuren tavaramäärän omistamiseen vaikuttaa pahimmillaan jopa siihen, minkäkokoinen on se koti, jota viikosta ja vuodesta toiseen siivoamme.

3. Tavarat vaativat huoltoa ja huomiota

Puhuin jo aiemmin siitä, että meidän on tehtävä töitä saadaksemme tavaroita – mutta myös tavarat itsessään vaativat meiltä työtä eli vaivannäköä.

Riippuu tavarasta, minkälaatuista vaivaa ja kuinka paljon sen eteen on nähtävä, mutta monenlaiset, oikeastaan lähes kaikki, tavarat vaativat meiltä jossakin määrin vaivannäköä: tavaroita on puhdistettava, huollettava, korjattava, varastoitava, siirreltävä…

Jo ennen, kuin tavara edes saapuu kotiimme, se vaatii työtä: meidän on etsittävä itsellemme sopiva tavara ja kuljetettava se kotiimme. Siinä vaiheessa, kun tavara käy meille tarpeettomaksi, se vaatii vielä kerran vaivannäköämme: meidän on lajiteltava ja hävitettävä se asianmukaisesti tai vaihtoehtoisesti myytävä eteenpäin.

On tavaroita, joiden kohdalla vaadittu vaivannäön määrä niiden elinkaaren aikana on hyvinkin suuri. Esimerkiksi autot ja muut menopelit ovat ihan omassa sarjassaan, ja samoin palju tai ulkoporeamme voi osoittautua pienimuotoiseksi työleiriksi. Pienemmistä ja edullisemmista tavaroista vaatteet juoksuttavat meitä joka viikko, kun pesemme, kuivaamme, viikkaamme…

Jopa hyvin viattoman ja vaatimattoman oloiset tavarat työllistävät usein jonkin verran. Valaisimeen on joskus vaihdettava lamput ja muistettava sitä ennen ostaa kaupasta oikeanlaiset lamput. Seinäkellostakin loppuu joskus paristo, ja sellainen on muistettava hankkia ja vaihtaa.

Nämä ovat hyvin pieniä asioita, mutta kun huomiota vaativia tavaroita on kymmenittäin tai sadoittain, kokonaiskuvassa kyse ei olekaan enää pienestä jutusta. Nämä ovat juuri niitä vaivoja ja lisätöitä, jotka herkästi lisäävät arjen kuormittavuutta ja vieläpä melko näkymättömällä tavalla. Kuormituksen määrä helposti tuntuu ja painaa, vaikkemme välttämättä näe kuormituksen lähdettä.

Ollaanhan rehellisiä: eivät tavarat ainoastaan palvele meitä vaan myös me päädymme palvelemaan tavaroitamme.

4. Materian keruu voi johtaa vakaviin vaikeuksiin

Aina oma palkka ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen haluttuun tavaraan, ja jos tavaraa haluaa oikein paljon, mikään palkka ei riitä.

Maksuhäiriömerkintöjen määrä on pitkään ollut turhan korkea. Taloudellisia ongelmia ja ahdinkoa kokevat myös monet heistä, joilla luottotiedot ovat kunnossa. Tarinoita tämäntyyppisten ongelmien takana on tietysti monia, mutta tavaroiden ostelu yli oman taloudellisen kantokyvyn on yksi syy maksuhäiriömerkintöjen taustalla. Ymmärrettävästi omien taloudellisten ongelmien taustoja ei aina haluta avata kovin yksityiskohtaisesti. Milloin näin kuitenkin tapahtuu, monessa tarinassa pistää silmään se, että on hankittu tavaraa luotolla, osamaksulla tai jopa pikavipeillä.

Kun materian merkitys elämässä kasvaa sellaiseksi, että uusi puhelin tai hienompi sohva on saatava taloudellisista realiteeteista riippumatta, on riski, että ajaudutaan kierteeseen, jonka päässä häämöttää luottotietojen menetys. Herkästi näitä tilanteita selitettäessä huomio pyritään kohdistamaan muualle, esimerkiksi pieneen palkkaan tai pieniin etuuksiin, koettuihin vastoinkäymisiin tai vaikkapa perheen lapsilukuun. Mikään näistä ei kuitenkaan muuta muuksi sitä, että esimerkiksi sen osamaksusohvan taustalla on ostopäätös – ihan vapaaehtoisesti tehty valinta.

Kun tavaroita on saatava hinnalla millä hyvänsä, joskus hintana ovat luottotiedot. Silloin, kun kyse on nimenomaan tästä, en näe syytä kaunistella asiaa.

Haluan nostaa esiin vielä vakavamman ilmiön, vaikkei tämä – onneksi! – koske läheskään niin monia kuin aiemmin käsitellyt asiat. Nimittäin taloudelliset ongelmat eivät ole vakavin vaikeus, johon materian himoissaan voi päätyä.

Viime aikoina on ollut jonkin verran otsikoissa nuorten tekemiä ryöstöjä ja pahoinpitelyjä, joissa yllykkeenä ovat toimineet esimerkiksi merkkivaatteet. Olen kohotellut kulmiani, kun olen lukenut näiden tapausten tiimoilta kommentteja, joissa huomio kohdistetaan taloudelliseen eriarvoisuuteen. Joku on jopa päivitellyt sitä asetelmaa, että vain joillakin on varaa merkkivaatteisiin ja toisilla ei.

Taloudellinen eriarvoisuus, kasvavat tuloerot ja osattomuus ovat kaikki vakavia asioita. Mielestäni siinä ollaan yhtä kaikki väärillä jäljillä, jos keskitytään tällaisiin asioihin tapauksissa, joissa joku uhkaa toista puukolla merkkivaatteen takia. Tässä on kyse pintaa syvemmälle katsoen jostakin muusta: siitä, että materia on jonkun silmissä niin tärkeää, että se ohittaa toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden ja saa ottamaan riskin jopa vankilaan joutumisesta.

Kuten sanoin, tämä nimenomainen ilmiö ei onneksi suoraan kosketa moniakaan meistä. Silti me elämme kulttuurissa, jossa tavaran ylikorostunut arvo saa tekojen tasolla joskus noinkin äärimmäisen muodon. Kysymys kuuluu, olisiko meidän sosiaalisten epäkohtien ohella aika suunnata huomiomme myös materiakeskeiseen arvomaailmaan ja sen korjaamiseen?

Vääriä ja jopa törkeitä valintoja tehnyt yksilö on ehdottomasti vastuussa valinnoistaan. Me kaikki voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisia arvoja ja valintoja kulttuurimme tukee ja kannustaa.

Näin lopuksi palaan vielä siihen, mitä sanoin tavarasta ja siitä, kuinka se voi joko parantaa tai heikentää elämänlaatuamme: Ihanteellisessa tapauksessa meillä on esimerkiksi moppi, jolla siivoamme kotiamme, ja tämä tavara palvelee meitä. Kun materian rooli elämässämme on rikki, meillä on viisi erilaista moppia, jotka vievät tilaa siitä isosta talosta, jota joudumme moppaamaan, koska olemme tarvinneet ison talon säilöäksemme kaiken tavaramme, myös sen mopin. Emmekä välttämättä ehdi tai jaksa mitään moppia edes heiluttaa, koska meidän on tehtävä paljon työtä, jotta saamme tämän talomme maksettua.

Tavaran, työn, vaivan ja rahan suhde elämässämme on helposti sekava, hiukan epäterve ja yhteen kietoutunut kuin sotkuinen lankavyyhti. Siihen nähden perin harvoin edes pyrimme setvimään tätä vyyhtiä – jos ylipäätään huomaamamme, millainen sekasotku meillä on käsissämme. Ja meidän elämämme… Se on jotakin, mikä yrittää tapahtua sen vyyhdin seassa.

Mietitäänpä sitä.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Myriams-Fotos/CC0/Pixabay (ensimmäinen), 22594/CC0/Pixabay (toinen), Karolina Grabowska/CC0/Pixabay (kolmas) ja María Prieto/CC0/Pixabay (neljäs)