Rakkaat rutiinit, armaat aikataulut

Rutiinit ja aikataulut jakavat mielipiteitä ja tunteita. Joillekuille ne luovat turvallisuuden tunnetta, toisten korvissa ne kalskahtavat tylsiltä ja tympeiltä.

Itse myönnän olevani rutiineja arvostava ihminen, ehkä jopa vähän tylsyyteen asti, koska nautin siitä, että osa arjen tehtävistä on suoritettavissa kaavamaisesti. Toisaalta juuri siksi, että olen hyvin kyennyt ylläpitämään rutiineja, tunnen ja tunnistan myös niiden voiman.

Rutiinit vähentävät henkistä kuormitusta ja esimerkiksi muistiin kohdistuvaa rasitusta. Rutiinit tarkoittavat sitä, että on jotakin, mitä voi toistaa samankaltaisena päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei näitä asioita tarvitse erikseen muistaa tai aikatauluttaa; niillä on oma paikkansa jo valmiiksi. Sitä vähemmän asialla täytyy vaivata päätään, mitä vahvempi rutiini sen ympärille on muodostunut. Asian suorittaminen tulee siis ikään kuin selkäytimestä, eikä pyörää tarvitse joka päivä keksiä uudelleen. Tämä johtaa samalla siihen, että henkistä kapasiteettia vapautuu käytettäväksi muihin asioihin.

Tunnistatko omassa elämässäsi rutiinien tarvetta? Jos esimerkiksi siivous tuntuu aina jäävän siihen hetkeen, kun ei enää yksinkertaisesti kehtaa olla siivoamatta, mieti, voisiko sinulla olla viikoittainen siivouspäivä. Jos kaupassa tulee käytyä harva se päivä mutta se on päätöntä säntäilyä ja kaikenlaista unohtuu, voisitko muodostaa rutiinin siitä, että käyt kaupassa tiettyinä päivinä ja edellisenä iltana kirjoitat ostoslistan?

Rutiinien rinnalle sopivat sievästi aikataulut. Rutiinit muodostavat aikataulun rungon ja kalenterin tyhjiin kohtiin voi lisätä kaiken muun. Mielestäni aikatauluttaminen myös kannattaa, koska se niin ikään vapauttaa voimavaroja muuhun. Kun kaikki on siististi kalenterissa, ei tarvitse vähän väliä hätkähtäen havahtua muistuttelemaan itseään milloin minkäkin asian hoitamisesta.

Ehkä hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkein juttu aikatauluttamisessa on se, että kun jokaiselle päivälle on omat hommansa, silloin jokaiselle päivälle on myös hetki, jolloin ne hommat on hoidettu… Tämä on tosi vapauttavaa!

Jos to do -lista on mielessä vain yhtenä sotkuna ilman toteutusaikataulua, tämä johtaa helposti tilanteeseen, jossa on koko ajan epämääräinen keskeneräisyyden ja tekemättömyyden tunne. Tämä voi ilmetä niin, ettei saa oikein tartuttua mihinkään, ja myös niin, että kun saa tehdyksi jotakin, on silti syyllinen olo kaikesta muusta, mikä on vielä tekemättä. Aikataulutus auttaa pääsemään tästä noidankehästä: kun to do -tehtävät on selvästi jaettu kalenteriin, tiedämme, mitä tänään pitää hoitaa, ja tiedämme myös, milloin jokaisen näistä tehtävistä voi yliviivata – eli milloin voimme hyvällä omatunnolla katsoa päivän olevan pulkassa!

Jos sinulla on to do -lista ja etenkin jos se on viime aikoina pyrkinyt pitenemään, harkitse, voisitko purkaa sen kalenteriisi ja jakaa tekemistä odottavat työt tietyille päiville. Miksikäs ei?

Vaikka puhun kalenterista, en tarkoita, että paperille kirjoittaminen olisi itseisarvo. Uskoakseni monia hyödyttää se, että asiat kirjoitetaan ylös: kalenteriin, paperilapuille, puhelimen muistiin… Tällä kyseinen asia saadaan konkreettisesti siirrettyä päässä olevan ”kalenterin” ulkopuolelle. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että päässä oleva kalenteri toimii moitteetta eikä sen käyttö aiheuta lisästressiä, ei asioiden kirjoittaminen ylös ole välttämätöntä.

Itse en juurikaan kirjoita asioita kalenteriin. Mutta omalla kohdallani kyse on paljolti siitä, että aikatauluttaminen on minulle tuttua ja – vaikka itse sanonkin – sisäinen kalenterini toimii erittäin hyvin. Kirjoitan asioita ylös lähinnä silloin, jos meinaa syntyä ylikuormitustilanne, jossa tiettyjen asioiden pitäminen mielessä tuntuu stressaavalta. Tämä on mielestäni oikein hyvä ja suositeltava käytäntö.

Tunnustan, etten ole saanut aina pelkästään hyvää palautetta rutiineistani ja niiden noudattamisesta. Jotkut tuntuvat pitävän tapaani hoitaa asiat kauhistuttavan tiukkana. Minua on joskus taidettu syyttää jopa pakkomielteisyydestä. Olen kuitenkin tehnyt omat johtopäätökseni siitä, että kun olen kysynyt, mikä olisi parempi tapa hoitaa asia, vastausta on harvoin kuulunut. Lisäksi olen pitänyt paljonpuhuvina tilanteita, joissa joku on arvostellut tapaani hoitaa rutiinilla sellaisia asioita, joita hän itse ei ole saanut hoidettua pitkään aikaan lainkaan…

Olen päätellyt – anteeksi, jos tämä kuulostaa omahyväiseltä! – että rutiinien ja aikataulujen noudattaminen on asia, joka kohtaa arvostelua usein samasta syystä, kuin kettu sanoo pihlajanmarjoja happamiksi. Kun jokin asia tuntuu itselle saavuttamattomalta, sitä tekee helposti mieli moittia. Rutiinit ovat kuitenkin ehdottomasti mainettaan myönteisempi voima. Haluan myös uskoa, että järkevät, arkea helpottavat rutiinit eivät ole monillekaan samaa kuin pihlajanmarjat ketulle. Uskon, että ne olisivat oikeasti tavoitettavissa eivätkä loppupeleissä maistuisi niin happamiltakaan!

Rutiinit ja aikataulut voivat hetkellisesti pakottaa kiristämään nutturaa. Pidemmän päälle ne kuitenkin vapauttavat voimavaroja käyttöön ja ehkäisevät turhaa kaaosta ja siitä helposti aiheutuvaa epämukavuutta ja syyllisyyttä. Eihän kuulosta kovin epämiellyttävältä?

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva Free-Photos/CC0/Pixabay