Tarvitsemmeko sittenkin kovan ulkokuoren?

Minulla on eräs ystävä, jolla erityisesti nuorempana oli se ongelma, että jos jossakin, vaikkapa bussissa tai kahvilassa, oli joku päihtynyt, moniongelmainen tai muuten vain sekava tyyppi, jolla oli tarve avautua tai muutoin lähestyä, kyseinen henkilö suunnisti aivan varmasti suoraan ystäväni luokse. Tämä oli yhtä varmaa kuin se, että minua nämä epämääräiset avautujat eivät lähestyneet. Jos joku kuitenkin harkitsi lähestyvänsä, sain – ja saan edelleen – monet muuttamaan mielensä yhdellä katseella. Erittäin käyttökelpoinen taito!

Nykyään korostetaan paljon herkkyyden ja myös erityisherkkyyden arvoa. Tämä on sinänsä hyvä asia! Ihmiset ovat erilaisia, eikä herkkyys tee kenestäkään huonompaa. Olen kuitenkin jo pidempään miettinyt, miksi siitä, mitä sanotaan ihmisen kovaksi kuoreksi tai suojakuoreksi, puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Siis vähän sellaisen sävyyn, että sääli, kun hän on kovettanut itsensä eikä uskalla olla aidosti sitä, mitä on.

Olen tästä jossakin määrin eri mieltä. Voin myös tunnustaa, että minulla on varmasti juuri se, siis kova ulkokuori. En kuitenkaan koe, että tämä olisi huono asia. Päinvastoin sehän on suojannut minua paljolta!

Olisi varmaankin hyvä jotenkin määritellä, mistä puhun, kun puhun kovasta ulkokuoresta. Tarkoitan tällä kykyä pitää suojaus päällä – eli sitä, että muiden torjuminen onnistuu silloin, kun niin haluaa tehdä, ja että kaikki omat haavoittuvuudet eivät ole näkyvillä kenen hyvänsä nokittaviksi. Mistä tällainen taito sitten konkreettisesti muodostuu… Lukemattomista pienistä asioista alkaen aina ryhdistä ja päättyen tapaan, jolla itseään ilmaisee sanallisesti ja sanattomasti.

Jos on vahvasti sisäistänyt sen ajatuksen, että ihminen saa olla herkkä, heikko ja haavoittuvainen ja myös näyttää nämä asiat, puhe kovasta ulkokuoresta saattaa kuulostaa surulliselta. Se voi herättää kysymyksen siitä, miksei toinen uskalla olla oma itsensä.

Vastaisin tähän kysymällä, olemmeko me vain yhdenlaisia? Eiköhän jokaisella meillä ole monia ominaisuuksia, jotka eri tilanteissa näkyvät ja painottuvat eri tavoilla. Näitä ominaisuuksia voi myös halutessaan kehittää. Tärkeä kysymys onkin, missä tilanteessa suojakuori on päällä. Jos vastaus on aina ja kaikkien kanssa, sellainen tilanne on minunkin mielestäni surullinen. Jos taas vastaus on tarvittaessa, tätä pidän voimavarana.

Jokainen on varmaankin kuullut puhuttavan esimerkiksi työminästä? Siis siitä ilmiöstä, että ammattilaisilla on usein kehittynyt työssä esillä oleva työpersoona? Tietysti tämä voi olla pelkkä roolityö, jonka esiin puristaminen voi pahimmillaan olla tuskaista ja kuluttavaa. Parhaassa tapauksessa työminä on kuitenkin luonteva osa omaa itseä, ikään kuin yksi tapa olla oma itsensä.

Tämä riippuu hiukan ammatista, mutta väittäisin, että työminuudessa on usein mukana juuri sitä kovaa ulkokuorta. Työminä on se, joka kohtaa ammattimaisesti ja rauhallisesti myös huonosti käyttäytyvän asiakkaan. Työminä on se, joka ei päästä liian syvälle ihon alle työhön liittyviä hankaluuksia tai epäonnistumisia. Työminä torjuu ja suodattaa asioita, jotka yksityiselämässä sattuisivat suoraan sieluun – ja hyvä niin!

Uskon, että yksi syy siihen, miksei kovalla ulkokuorella ole kaikkien silmissä kovin hyvää mainetta, on se, että siihen liitetään joskus aika negatiivisia asioita: tylyä käytöstä, hyökkäävyyttä, muiden kovaäänistä jyräämistä. Jotkuthan myös perustelevat sitä, miksi he pitävät kiinni herkkyydestään eivätkä edes halua kehittää suojakuorta itselleen, juuri sentyyppisillä asioilla, etteivät he halua talloa muiden varpaille tai huutaa päälle.

Ei näitä asioita kuitenkaan oikeasti tarvita siihen, että saa itselleen suojauksen päälle! Ei pidä rinnastaa kovuutta törkeyteen, koska kovuus ei edellytä törkeyttä. Vaikka nämä asiat ovat helposti osin tiedostamattomia ja näitä on siksi vaikea avata kovin tarkasti, niin koen esimerkiksi oman suojakuoreni muodostuvan pitkälti seuraavista asioista: Itsevarmasta kehonkielestä eli siitä, ettei luiki pitkin seiniä sennäköisenä, että pyytää anteeksi olemassaoloaan. Kyvystä esittää asiansa suoraan ja selkeästi. Omien sanojen ja tekojen takana seisomisesta – anteeksi voi tietysti pyytää ja virheet korjata, mutta vain, jos on oikeasti tehnyt väärin. Itseään ei tarvitse epäillä joka kerta, kun joku keksii kokeilla, tehoaako syyllistäminen tai raivoaminen.

Eihän kuulosta kovin pahalta? Eihän tule sellaista tunnetta, että itsensä tuntisi hirveäksi ihmiseksi, jos käyttäytyisi kuvatulla tavalla?

Täytyy tosin myöntää, että yksittäisissä tilanteissa kova ulkokuori voi edellyttää varsin kovaa, hyvien käytöstapojen rajoja koettelevaa käytöstä. Näitä tilanteita ovat ne, joissa toinen osapuoli on hyvin röyhkeä. Aina joskus vastaan voi tulla henkilöitä, joilla on painokas pyrkimys hyväksikäyttää muita tavalla tai toisella. Osa näistä käyttää manipulointikeinona sitä, että he eivät hyväksy esimerkiksi kohteliasta kieltoa. Näissä tilanteissa voi oman suojauksensa säilyttääkseen joutua niin sanotusti laittamaan kovan kovaa vastaan. Jos toiselle ei kohtelias kielto toimi, olkoon kielto sitten vaikka epäkohtelias – mutta siitä pidetään kiinni!

Ne tilanteet, joissa kova ulkokuori edellyttää Kovuutta isolla K:lla, ovat onneksi melko harvassa. Useimmissa tilanteissa itseään saa suojeltua vaikeilta henkilöiltä ja tilanteilta jo sillä, että opettelee houkuttelemaan käytökseensä ripauksen itsevarmuutta ja itsetietoisuutta. En sano, että tämä olisi kaikille mitenkään helppoa. Sen sijaan väitän, että aika harvan täytyy pelätä, että se oma sisin minuus ja mahdollinen herkkyys olisivat uhattuina, vaikka tämän taidon opettelisikin!

Itse asiassa aina välillähän väläytellään sitä ajatusta, että kovaa ulkokuorta saatetaan ylläpitää juuri herkkyyden takia. Tai toden puhuen asia esitetään usein vähän negatiivisemmin ja suojakuorella sanotaan peiteltävän heikkoutta. Kummin vain, tekisi mieli kysyä, että entä sitten. Miksi se olisi huono asia, että on opetellut suojaamaan itseään? Jos aina liikkuu kylmässä maailmassa takki ja sydän auki, onko se kuitenkaan ihanteellisin toimintatapa, vaikka siinä jotakin ihanaa aitoutta voikin nähdä? Ainakin väittäisin, että näin toimiva henkilö asettaa itsensä helposti turhankin haavoittuvaiseen asemaan ja voi siinä rytäkässä onnistua saamaan sisimpäänsä melkoisia kolhuja.

Kova ulkokuori voi olla hyvä asia ja sen ylläpitäminen tarpeellinen taito – kunhan sen osaa rakentaa oikeista aineksista ja oikeista syistä.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat az-vision/CC0/Pixabay (ylempi) ja StockSnap/CC0/Pixabay (alempi)