3 x kuukauden kuva – syyskuun kuvat
Nadine Via Per Aspera ad Astra -blogista haastoi minut mukaan 3 x kuukauden kuva -blogihaasteeseen. Tarkoituksena on kerran kuussa, vuoden 2023 jokaisena kuukautena, julkaista kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista:
- Arkikuva
- Kuukauden huippuhetki
- Ei mennyt kuin Strömsössä
Kokosin tähän postaukseen syyskuun kuvani.
Arkikuva
Syyskuun arki on ollut työntäyteistä mutta mukavaa. Olen nauttinut syyskuusta erityisesti siksi, että ilmat ovat olleet jopa kesäisiä. Tämän myötä olen voinut nauttia ulkoilusta ja terassikahveista sekä pukeutua kesävaatteisiin. Syysarjessa olen pysähtynyt maisemien, värien ja valojen äärelle – syksyn aurinko valaisee aivan erityisellä tavalla luonnon ja kodin. Valo on lempeä ja pehmeä, se tuo mukanaan omanlaistaan seesteisyyttä.
Arkikuvaksi valitsinkin kuvan Turun Teatterisillalta. Nappasin kuvan eräänään aurinkoisena aamupäivänä, kun aamun kokousten ja opinnäytetyöohjausten jälkeen suuntasin kävellen jokirantaan lounaskahville ystäväni kanssa. Aurinko paistoi, ja pysähdyin upean valon ja värimaailman äärelle. Työkiire unohtui, ja minua hymyilytti.
Jos syyskuun arki pitäisi summata yhteen lauseeseen, se olisi äsken kirjaamani. Vaikka työtä on ollut paljon, jopa ruuhkahuipuksi asti, kuormitus on tasaantunut pienillä teoilla, asioilla ja pysähdyksillä.
Kuukauden huippuhetki
Syyskuu on ollut monella tapaa huippu: arki on rullannut omalla painollaan, sää on ollut mitä mainioin ja töissä on sujunut kivasti. Kotikin on pysynyt melko siistinä. Huippuhetkiin voisin valita muutamiakin kuvia. Ranskan-matkalta, Edelfeltin näyttelystä tai esimerkiksi lasten syntymäpäiviin liittyen. Haluan kuitenkin jatkaa huippuhetkellä arkikuva-kertomustani ja valitsin huippuhetken kuvaksi kahvihetken Cafe Carrén terassilla.
Eräänä kauniina syyskuun päivänä istahdimme terassille ja nautimme lounaskahvit ystäväni kanssa. Ilma oli lämmin ja tuuli kesäinen. Meillä oli erityisen mukavaa. Juttelimme, ideoimme ja mikä tärkeintä, nauroimme ääneen. Tässä hetkessä olin ihan hurjan onnellinen. Ja juuri siksi se nousi tämän blogihaasteen huippuhetkeksi.
Ei mennyt kuin Strömsössä
Lapsi ilmoitti eräänä sunnuntaina innoissaan, että heidän luokkansa tytöt menisivät suoraan koulusta Skanssin kauppakeskukseen seuraavana maanantaina. Ensin emmin hetken, mutta suostuin kerrankin siihen, että treenit voisi jättää väliin ja iltapäivän ja alkuillan viettää kaverien kanssa Skanssissa. Jankutin puhelimen äänellä pitämisestä sekä sen koulupäivän aikana lataamisesta. Muistutin avaimista, kypärästä ja kaikenlaisesta muusta tarpeellisesta.
Maanantai-iltapäivä koitti, ja lapset lähtivät matkaan. Sain tästä viestin, ja olin huojentunut. Sain viestin myös Skanssin pyöräparkista: ”Nyt tää avain katkes. Mut onneksi pyörä on auki vielä, et sen kanssa pääsee sit kotiin täältä.” No niinpä. Ja niinpä tietysti. Tekevälle sattuu.
Yksitoistavuotias ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan keksi oivan keinon saada pyörän lukkoon kiinnittämällä sen irtolukolla kaverinsa pyörään ja telineeseen. En kysynyt asiasta enempää. Lapsi kotiutui kuuden jälkeen iloisena ja onnellisena.
Ehkä meni sittenkin kuin Strömsössä?
Tähän on tultu.
Minna