Tag: syntymäpäivä

Blogin synttäriarvonta – mitä sinä haluaisit lukea?

Blogin synttäriarvonta – mitä sinä haluaisit lukea?

Töttöröö! On juhlan aika. Tähän on tultu -blogi täytti torstaina 6. elokuuta kuusi vuotta. Kuusi vuotta säännöllistä kirjoittamista on ainakin minusta pitkä aika, vaikka ei vielä seitsemän vuoden murros -kohdassa ollakaan. Olen ollut liki koko kuusi vuotta innostunut bloggaaja ja julkaissut kolmesti viikossa arkisia juttujani hieman hassuilla ja heikkolaatuisilla kuvillani. Keväällä pohdin ensimmäistä kertaa koko […]

26 vuotta äitinä – mitä opin esikoisesta ja itsestäni?

26 vuotta äitinä – mitä opin esikoisesta ja itsestäni?

Muistan sen syyskuisen aamupäivän aina. Silloin sain sinut syliini ensimmäisen kerran. Saman päivän iltana seisoin sairaalan yhden hengen huoneemme ikkunalla ja katselin Turun päivän ilotulituksia. Ilta oli jo pimeä, ja sinä nukuit käsivarsillani. Pieni kätesi puristi omaani niin, että tiesin, ettei paluuta entiseen enää ollut. Ensiparkaisustasi minun maailmani pysähtyi. Kaikki oli uutta, ihmeellistä ja samalla […]

Viisivuotiaan blogin vuoden luetuimmat ja lahjakortin arvonta

Viisivuotiaan blogin vuoden luetuimmat ja lahjakortin arvonta

Tattadaa ja tättärää! On Tähän on tultu -blogin viisivuotissynttäripäivä. Jos blogini olisi ihminen, se olisi reipas ja utelias viittä vaille eskarilainen – persoonallinen, itsenäisyyttä harjoitteleva ja jo melko taitava viestimään omia ajatuksiaan maailmalle. Viisivuotiaalla on jo oma ääni ja tyyli sekä kyky ilmaista itseään tavalla, joka saa lukijat ”kuuntelemaan”. Mutta. Se on edelleen innokas oppimaan […]

Nelivuotiaan blogin vuoden luetuimmat ja lahjakortin arvonta

Nelivuotiaan blogin vuoden luetuimmat ja lahjakortin arvonta

Rumpujen pärinää! On Tähän on tultu -blogin nelivuotissynttäripäivä. Muistan kuin eilisen ensimmäisen postaukseni, ensimmäisen yli tuhat lukua keränneen kirjoitukseni, Lilyn suosittelu-leiman saamisen ja ensimmäisen nousuni Lilyn pääsivun luetuimpiin teksteihin. Yhtä elävästi muistan yli 10 000 viikoittaisen sivukävijän rajapyykin ylityksen ja yli 10 000 lukukertaa saaneen postauksen. Kuten viime vuonna kirjoitin, vaikka minuun välillä iskee huijarisyndrooma, […]

Kolmevuotiaan blogin 10 luetuinta postausta + arvonta

Kolmevuotiaan blogin 10 luetuinta postausta + arvonta

Tadaa ja töttöröö! Tänään on Tähän on tultu -blogin kolmivuotissynttäripäivä. Kliseisesti on jälleen todettava, että aika on kulunut nopeasti. Muistan kuin eilisen ensimmäisen postaukseni, ensimmäisen yli tuhat lukua keränneen kirjoitukseni, Lilyn suosittelu-leiman saamisen ja ensimmäisen nousuni Lilyn pääsivun luetuimpiin teksteihin. Yhtä elävästi muistan yli 10 000 viikoittaisen sivukävijän rajapyykin ylityksen ja yli 10 000 lukukertaa […]

45 elämänoppia 45 vuodessa – hyvää syntymäpäivää minulle!

45 elämänoppia 45 vuodessa – hyvää syntymäpäivää minulle!

Olen saanut lukea muutamasta blogista, kun kirjoittajat ovat koonneet oman ikänsä verran elämänoppeja. Minä päätin tarttua samaan – seuraavassa listaan 45 elämänoppia oman matkani varrelta. Elämänoppini 45 vuoden ajalta 1 Olen oppinut sekä karkea- että hienomotoriikan: osaan istua, kävellä, juosta ja tarttua esineisiin pinsettiotteella! 2 Osaan puhua ja kirjoittaa kolmella kielellä, ilmaista itseäni suullisesti ja […]

Kaksivuotiaan blogin 10 luetuinta postausta + arvonta

Kaksivuotiaan blogin 10 luetuinta postausta + arvonta

Tadaa! Tänään on Tähän on tultu -blogin kaksivuotissynttäripäivä. Kliseisesti on todettava, että aika on kulunut nopeasti. Muistan kuin eilisen ensimmäisen postaukseni, ensimmäisen yli tuhat lukua keränneen kirjoitukseni, Lilyn suosittelu-leiman saamisen ja ensimmäisen nousuni Lilyn pääsivun luetuimpiin teksteihin. Yhtä elävästi muistan yli 10 000 viikoittaisen sivukävijän rajapyykin ylityksen ja yli 10 000 lukukertaa saaneen postauksen – […]