3 x kuukauden kuva – tammikuun kuvat
Nadine Via Per Aspera ad Astra -blogista haastoi minut viime vuonna mukaan 3 x kuukauden kuva -blogihaasteeseen. Päätin jatkaa tätä vielä tänä vuonnakin. Tarkoituksena on kerran kuussa, vuoden 2024 jokaisena kuukautena, julkaista kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista:
- Arkikuva
- Kuukauden huippuhetki
- Ei mennyt kuin Strömsössä
Kokosin tähän postaukseen tammikuun kuvani.
Arkikuva
Jokirantalenkki. Mikään muu ei oikein kuvaa perusarkea paremmin: nautin ulkoilusta, reippaasta kävelystä ja Turun Aurajokirannasta. Suuntaan mieluusti lenkkini sinne. Se on tuttu ja turvallinen, ja jos haluaa take away -kahvin, jokivarren monista kahviloista ehtii vielä illallakin saada kupposen. Aurajokirannassa on usein elämää, ihmisiä, valoja pimeyksien reunoilla.
Kuukauden huippuhetki
Kaksitoistavuotias osallistui viestikisaan ja oli osa voittajajoukkuetta. Tämä oli hänelle iso juttu ja saavutus, ja lapsen ilo, onni ja tekemisen meininki tarttui nopeasti myös minuun. Kaksitoistavuotias ei ole pitkien matkojen juoksija, mutta tässä 170 m x 4 -viestissä hän antoi kaikkensa ja suoritti oman osuutensa hienosti.
Keskustelimme siitä, että tärkeintä ei ole voitto eikä menestyminen, vaan se, että tekee parhaansa ja yhdessä joukkueensa kanssa. Hieno yllätys on se, että yhdessä treenaaminen ja harjoittelu tuottaa tulosta – jopa kultaa. Haluaisin esittää tässä kuvan, jossa joukkue on yhdessä korkeimmalla palkintopallilla, mutta en voi jakaa muiden kuin oman lapseni kuvan, joten päädyin jakamaan kuvan kultamitalista.
Ei mennyt kuin Strömsössä
Yhtenä lauantaina saavuimme kotiin, ja asettelin viikonloppukimppuani olohuoneen pöydälle. Katseeni osui tummaan karvaiseen möykkyyn terassilla. Olin varma, että siellä oli rotta. Onneksi ei ollut, vaan kyseessä oli harmaapäätikka. Se oli lentänyt ensin isoa olohuoneen ikkunaamme päin ja päätynyt siitä terassin kaiteen vierustalle. Kun huomasimme kaksitoistavuotiaan kanssa (mies oli tietenkin työreissussa tällöin…), ettei lintu pääse omin avuin pyristelemään pois terassin kaiteen yli, aloitimme pelastusoperaation.
Ennen sitä soitin kasveista ja linnuista liki kaiken tietävälle ystävälleni ja kysyin apua. Puhelun jälkeen selvisi, että kyseessä oli harmaapäätikka ja samalla saimme vinkkejä siihen, miten voisimme auttaa lintua.
Lopulta asettelin jokaisella linnun pyrähdyksellä rikkalapion sen alle ja yritin ”tuupata” sitä kaiteen yli lentoon. Viides kerta onnistui, ja olimme helpottuneita. Muistutan tässä vaiheessa, että pelkään lintuja yli kaiken. Onneksi kyseessä ei ollut iso lintu, sillä silloin en olisi kyennyt itse toimimaan tilanteessa. Jaan tässä nyt kaksi kuvaa. Toisen linnusta ja toisen sen jättämästä jäljestä ikkunaan päin lennon jäljiltä.
Tähän on tultu.
Minna