Äänikirjojen lukijalla on väliä – esittelyssä lukijahelmet
Olen hurahtanut äänikirjoihin ja rakastan kaikenlaisia tarinoita. Tai ehkä en ihan kaikenlaisia, mutta hyvällä tarinalla minut saa koukutettua hetkessä! Hyvään tarinaan minulla ei ole antaa sen tarkempia speksejä, mutta muutama yhteinen piirre niillä on: hyvä tarina on taiten kirjoitettu ja kerrottu, se on oivaltava ja kielellisesti hyvää suomea. Se sisältää selkeän draamankaaren tai juonen, jonka perässä lukija pysyy pinnistelemättä. Hyvän tarinan tulee perustua rajattuihin henkilöhahmoihin ja siitä pitää löytyä jonkinlainen samaistumis- eli tarttumapinta. Myös kertojalla tai lukijalla on väliä. Etenkin, kun puhutaan äänikirjoista.
Lukija saattaa joskus olla ratkaiseva – jopa ratkaisevin! – tekijä lopullisessa kirjavalinnassani. Yksi totuus on se, että lukijaan tottuminen vie oman aikansa. Usein tunnin, viimeistään puolentoista tunnin, kuuntelemisen jälkeen lukijaan alkaa tottua, lopulta jopa tykästyä. Vaikka ensin olisi ajatellut, että tästä ei tule mitään.
Olen ollut Storytelin asiakas yli kaksi vuotta. En ole lähtenyt mainoksista ja houkutuksista huolimatta toisen äänikirjapalvelun asiakkaaksi. Kahden vuoden aikana olen löytänyt lukuisia upeita teoksia ja saanut kuulla koskettavia tarinoita. Olen samalla tutustunut mitä erilaisempiin lukijoihin. Osa heistä on valloittavia ja sopivat kirjaan kuin nenä päähän. Osan kuuntelemisesta ei vain tule mitään, ja kirja on keskeytettävä.
Hyvä tarinakin menettää hyvyytensä, jos lukija on tarinaan sopimaton tai yksinkertaisesti huono.
Osa lukijoista lukee perusnollanopeudella niin h i t a a s t i, että hirvittää ja haukotuttaa. Edes 1,3 tai 1,4 lukunopeus ei pelasta tätä äänikokemusta. Osalla on niin vahva äänne- tai puhemaneeri, että keskittyminen menee maneerien laskemiseen ja odottamiseen. Toiset eläytyvät aivan liikaa ja tekevät samalla tarinasta liian johdattelevan. Osa taas lukee yltiömonotonisesti värikkäänkin tekstin piloille. Yhden lukijan loppuhuokaisut meinasivat tehdä minut hulluksi – apua!
Sitten ovat helmet. Ja heistä haluan kertoa lisää.
Ykkössuosikkini on Anniina Piiparinen. Anniinan lukeminen on taidetta. Hän ei huuda, ei rynni, ei hidastele, ei ärsytä millään tavalla. Anniina ei eläydy lukemiseen siten, että se häiritsisi lukukokemusta. Hän on lukijana neutraali ja pehmeä-ääninen, ja systemaattisesti kirjat, joissa hän toimii lukijana, sytyttävät.
Heti kakkosena tulee Maija Lang, joka ihastutti erityisesti Rantakahvila-sarjan lukijana. Lang on helsinkiläinen näyttelijä, jonka puheääni sopii erinomaisesti monenlaisiin kirjoihin. Maijan ääni on houkuttelevan pehmeä ja herättelevä, eikä hän lue liian hitaasti ns. nollanopeudellakaan. Maija eläytyy juuri sopivasti tarinoihin viemättä kuitenkaan lukijaa tietyille, määrätyille raiteille.
En ihmettele, että Lang on valittu lukijaksi moniin lasten- ja nuortenkirjoihin.
Kolmannelle sijalle yltää Oskari Katajisto. En ole koskaan pitänyt miehestä näyttelijänä, mutta lukijana hän on uskomattoman hyvä! Olen kuunnellut kaksi Katajiston lukemaansa kirjaa ja ollut ensiriveiltä hänen faninsa. Oskarin kuunteleminen ei vaadi totuttelua eikä liioin nopeuttamistakaan. Pintaremontti-kirjassa taisin nopeuttaa hieman lukemista, mutta perusnopeudellakin tämä toimii. Hyvä artikulaatio, selkeä puhetyyli, ei eläytymistä, ei huutamista eikä minkäänlaisia loppusointeja tai -huokaisuja.
Pidän lisäksi Krista Putkonen-Örnistä (sopii aivan tiettyihin kirjoihin), Krista Kosonen, Mimosa Willamosta (vaatii nopeutusta, on monotoninen), Mervi Takatalosta, Kati Tammisesta, Sanna Majurista ja Susanna Hyvärisestä. Kaikkien kohdalla nopeutan 1,3 nopeudelle, mutta Mimosa Willamo vaatii enemmän. Pakko antaa kredittiä vielä Malmivaaran Vaiti-kirjan toiselle lukijalle, näyttelijä Marja Packalénille. Upea suoritus, vaikka kirjasta en niin pitänytkään.
Koska lukijaäänen kanssa saattaa viettää lukuisia tunteja, on olennaista, miten lukija työnsä hoitaa. Hyvällä lukijalla ääni on pehmeä, ei liian korkea tai matala, ei nariseva. Äänestä pitää löytyä värejä, mutta ylinäyttelemistä en siedä. Lukijan pitää viedä tarinaa taitavasti eteenpäin, ja puheessa saa kuulua lempeys, hymy tai ärtymys, mutta ei niin, että se peittisi autenttisen tarinan.
Tähän on tultu.
Minna
Kuva: Unsplash