Voihan kaularangan prolapsi!

Käsi puutuu, peukalo ja etusormi puutuvat, niskan ja takaraivon alueella on jäytävä hermokipu, lavan seudulla on jäytävä hermokipu, oikealla kyljellä nukkuminen on mahdotonta, oikeaa kättä ei voi roikottaa, oikeaa kättä ei voi pitää kauan yläasennoissa, kyynärvartta särkee, olkapäätä särkee, pään taivuttelut ja kierrot ovat haasteellisia ja lenkkeillessä käsi on sujautettava taskuun.

Tuttua?

Minulle ainakin. Oireisto alkoi samanaikaisesti koronarajoitusten kanssa, maalis-huhtikuussa 2020. Eikö olisi riittänyt, että työkokonaisuus muuttui ja kaikki tekeminen piti suunnitella uudestaan? Pitikö tähän kylkeen saada vielä jokin uusi erikoinen vaivasto?

Kaikki alkoi siitä, kun näyttöpäätetyössä havaitsin käden puutuvan. Seuraavaksi lapojen väliin ja käsivarteen ilmaantui hermokipu. Koska olen omahoidon vankka kannattaja, tein asialle heti itse jotain: hankin nostopöydän, vaihtelin työasentoja, lisäsin liikuntaa ja taukoliikunta ja aloin vahvistaa olkavarren ja lavanseudun lihaksia kuminauha- ja kahvakuulatreenein. Sain myös apua työfysioterapeutilta ja noudatin kaikkia saamiani ohjeita pilkun tarkasti. Lisäksi kävin naprapaatilla aiempaan tapaani.

Oireisto helpotti, sitten se palasi, sitten se helpotti, palasi, helpotti ja niin edelleen. Se aaltoili, kuten ammattilaiset tätä kuvasivat.

Kun oireisto lopulta paheni ja erilaisia oireita ilmaantui lisää, kun yöllä kylkimakuulla nukkuminen alkoi käydä mahdottomaksi, otin yhteyden lääkäriin. Joka lähetti minut välittömästi eteenpäin fysiatrian erikoislääkärille, joka tutki ja päätyi siihen, että magneettikuvaus tarvitaan – hänelle heräsi heti epäily kaularangan prolapsista. Tässä vaiheessa olin itse varma, että turhaan tutkitaan, että hiukan hävettää. Jos kyseessä kuitenkin on jokin pienempi hermopinne…

Mutta. Kyseessä olikin kookas kaularangan (välin C5-C6) prolapsi eli välilevytyrä. Muina löydöksinä artroosia, stenoosia ja toisenkin välin – onneksi toista prolapsia paljon pienempi – prolapsi. Ei ihme, että käsi puutuu, hermokipu vaivaa ja kylkimakuu on mahdoton, totesi fysiatri ja määräsi tulehduskipulääkettä kuukaudeksi. Samalla hän suositteli neurokirurgilla käyntiä, sillä oireet olivat tässä vaiheessa kaikesta omahoidosta huolimatta kestäneet yli puoli vuotta.

Puolen vuoden kohdalla niiden pitäisi helpottua, jos ovat helpottuakseen ”itsekseen”.

Neurokirurgi tutki minut perusteellisesti, ja yhdessä katsoimme kuviani – oli heti selvää, että leikkaus on ainut oikea hoitomuoto. Vaikka tulehduskipulääke helpottaa kipua ja puutuminenkin pysyy aisoissa (aaltoilee), on olemassa suuri riski, että nyt täysin pinteessä oleva hermo kuolee ja oireisto jää pysyväksi. Sitä minä en kestäisi.

Sain siis lähetteen kaularangan prolapsin kirurgiseen poistoon. Nyt odottelen leikkausaikaa. Olen lukenut kaiken mahdollisen tiedon niin kaularangasta, hermotuksesta, prolapseista ja prolapsien hoidosta. Tiedän tarkkaan, miten toimenpide tehdään ja minkälaisia välineitä siinä käytetään.

Olen tavannut uskollisesti toipumisajan ohjeistusta ja jatkanut omahoitoa neurokirurgin ohjeen mukaan: lenkkeillyt päivittäin, treenannut ainakin kolmesti viikossa lihasvoimatreenein ja tehnyt lisäksi olkapäitä, rintarankaa, lapoja ja niskaa avaavia herättelyjä fysioterapeutin ohjauksessa.

Välillä mietin, miten vaivainen olisinkaan, jos peruskuntoni olisi heikko enkä toteuttaisi lainkaan omahoitoa arjessani.

Tähän on tultu.

…ja operaatioon ollaan menossa.

Minna