Äänikirjasuosikkeja

Olen hurahtanut äänikirjoihin. Erityisen kiehtovaa ja mielekästä se on siksi, että meillä on Helsinkiystäväni kanssa kahden hengen kirjakerho. Kerhossa me luemme samat opukset, jotka me olemme joko valinneet yhteistuumin tai molemmat tahoillamme vuorotellen. Kirjan lukuaikana me viestittelemme toisillemme monista kirjaan liittyvistä asioista: kerromme nopeasti ensivaikutelmamme lukijasta, lukutahdista ja kirjan etenemisestä.

Käymme yhdessä läpi tarinaa pintapuolisesti. Että vaikuttaako kivalta ja pitääkö otteessaan. Lopuksi saatamme mainita tunti- tai minuuttikohdan, jossa olemme ja menemme. Joskus kerromme vain, että täällä ollaan terassilla kuulokkeet korvilla. Ja toinen pistää peukkua. Tai sydämiä. Kirjan loputtua käymme sen hyvin lyhyesti läpi ja annamme arviomme.

Kevään ja kesän aikana olemme lukeneet kaikkiaan kahdeksan kirjaa. Olemme olleet arvioissamme pääosin samoilla linjoilla – voittaja-ainesta ovat kirjat, jotka koskettavat, saavat pohtimaan ja tuntemaan, yllättävät. Hyvä, kirjaan sopiva, lukija on kliseisesti mansikka kakun päällä.

Sen sijaan liiallinen tarinallisuus, sadunomaisuus, kerronnan (taitamaton) kerroksellisuus ja huono lukija laskevat arvioitamme, eikä kirja yllä kärkikahinoihin. Myös liialliset toistot ja tarinan venyminen haukotuttavat, eikä pisteitä heru.

Lukemistomme ehdoton suosikkikattaus

1. Kaikki anteeksi

Laura Mannisen ”Kaikki anteeksi” on tämän kevään ja kesän ehdottomasti koukuttavin, riipaisevin ja mukaansa tempaavin teos. Kutkuttava. Kamala. Taiten kirjoitettu. Kahden hengen kirjakerhomme arvioi kirjan todelliseksi ja kuvaukseltaan taidokkaaksi. Kirjaa lukiessa sydän takoi ja samalla oma elämä alkoi tuntua kevyeltä, läheiset normaaleilta ja elämä kaikin puolin ihanalta, tavalliselta. ”Kaikki anteeksi” on kuvaus kohtaamisesta ja suuresta rakkaudesta, se on samalla kertomus sairaasta ihmissuhteesta ja narsismisista. Viis kautta viis.

2. Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa

Tarja viipyi pitkään listaykkösenä. Tarja sai nauramaan ääneen, ja kirjan loppuminen melkein itketti. Kirjailija Paula Noronen on saanut radiohahmonsa oivallisesti herätettyä henkiin kirjassa, joka vie heti ensiminuuteilta mukanaan. Tarja Kulho on aivan tavallinen kassatyöntekijä, joka pitää aivan tavallisesta arjesta. Korsolaiskaupan kassalla hän tarkkailee elämää ja ihmisiä, eikä pienikään yksityiskohta jää huomaamatta. Tarja ei epäröi jakaa näkemyksiään asiakkaille, ja vuosien asiakaspalvelutyön tuomalla rutiinilla hän tarjoilee yksityiskohtaisia havaintoja muiden elämästä.

Kirjakerhomme arvioi teosta muun muassa näin: Parhaat naurut ikinä! Kirja kannattaa ehdottomasti kuunnella äänikirjana, sillä Paula Noronen lukee kirjansa itse ja – äänikirjanormaalista poiketen – maustaa kerrontaa eläytymisellä ja eri henkilöille sopivin (radiosta tutuin) äänin. Kuuntelukokemus lähentelee kuunnelmaa. Kirjaan on saatu autenttinen, 90-luvulla Radio mafiassa esiintynyt Tarja Kulho. Jäimme odottamaan jatko-osaa ja fanitamme Norosta. Viis kautta viis.

3. Sirkka

Anni Saastamoisen esikoisromaani ”Sirkka” kertoo naisesta, joka tyytyy sivurooliin. Ennen kuin tartuin kirjaan, luin lyhyen arvostelun, jossa sanottiin Sirkan olevan tavallisuuden ylistys ja oodi tylsille ihmisille. Siinä kerrottiin lisäksi, että kirja sopii erityisesti sellaisille, jotka haluavat lukea kirjan päivässä tai parissa, ovat kyllästyneet hehkutukseen ja pitävät einesruoista. Olin myyty.

Kirjaan jää koukkuun, se on humoristinen ja jollakin hassulla tavalla todenmukainen ja kompakti kertomus aivan tavallisen naisen elämästä. Sirkka on yksineläjä, joka rakastaa järjestystä. Sirkan elämässä ei tapahdu juuri mitään. Sirkka on fiktiivinen mutta todentuntuinen kirja – ja hahmo. Kirjakerhossa arvioimme Sirkan huvittavaksi ja kepeäksi kesälukemiseksi, pidimme kirjailijaa taitavana tekstin tuottajana ja lukijaa erinomaisena juuri tähän teokseen. Neljä kautta viis.

4. Depressiopäiväkirjat

Kun tiesin Anni Saastamoisen kirjoittaneet ”Sirkan”, oletin, että ”Depressiopäiväkirjat” on tyyliltään samanlainen. Mutta ei ollut. Saastamoinen tekee jälleen hyvää työtä ja kuvailee masennustaan niin taiten, että minulla on välillä pala kurkussa – voiko elämä olla tuollaista? Kirja sisältää paljon kuvailevaa tekstiä, mikä vahvistaa kirjailijan omakohtaista kokemusta. Saastamoinen puhuu suoraan ja ymmärtävästi, kirosanoja säästämättä.

Takakansitekstissä (tai alkusanoissa) kuvaillaan kirjaa ”riemastuttavaksi masennuskirjaksi”. Kirjakerhomme kuvaili Depressiopäiväkirjaa todentuntuiseksi, havahduttavaksi ja ajatuksia herättäväksii teokseksi, joka jättää jälkensä. Paikoin teksti saa nauramaan, huvittumaan, minkä ajattelimme johtuvan lähinnä Saastamoisen kielellisestä monipuolisuudesta ja tekstitaidosta. Tämän kirjan luettuaan omaa täysin erilaisen kuvan masennuksesta ja elämästä sairauden varjossa. Neljä kautta viisi.

5. Sitten tapasin pehmeän miehen

”Sitten tapasin pehmeän miehen” on Laura Mannisen viihderomaaniksi luokiteltu kepeä kesäkirja, jossa keski-ikäinen nainen, Marjaana, muistelee kumppanihistoriaansa. Teos kertoo yksinäisyydestä ja puolisoa etsivästä naisesta, joka kaipaa läheisyyttä enemmän kuin mitään muuta. ”Sitten tapasin pehmeän miehen” -kirjassa vaihtelevat nykyhetken kuvaus ja menneiden muistelu, mikä tekee siitä mielenkiintoisen.

Kirjakerhossa arvioimme kirjan nopealukuiseksi, hauskaksi ja ”helpoksi” teokseksi. Manninen näyttää jälleen kirjoittajan kykynsä! Kirja loppui hieman yllättäen, mikä herätti yhteistä keskustelua. Teoksen monenlaiset mieskuvaukset saivat aikaan erilaisia tunnelmia: huvittuneisuutta, iloa, kauhua ja jännitystä. Kompostoiva mies olisi itselleni ihan liikaa, eikä kalastava mieskään kuulostanut lainkaan normaalilta… Kolme ja puoli kautta viisi.

5. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahden ”Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu” on autofiktiivinen teos työttömän kolmekymmentävuotiaan naisen elämästä. Se käsittelee painetta saavuttaa ja suorittaa, sekä sitä, kun mikään ei oikein tunnu mitään, kun poikaystävä on jättänyt, rahaa ei ole eikä töitäkään saa. Savonlahden tyyli kirjoittaa on lakonista, purevaa ja oivaltavaa.

Minä pidin erityisesti kirjan rakenteesta, väliotsakkeista, kerronnasta ja ihmishahmoista. Lukija sopi mielestäni kirjaan täydellisesti. Kirjakerhomme tiivisti luku-/kuuntelukokemuksen seuraavasti: sävyltään kepeä, viihdyttävä ja erityisesti ensimmäisen tunnin kuuntelun jälkeen koukuttava. Viihdyttävä ja paikoin todellisen (arjen!) tuntuinen. Kolme kautta viisi.

Tähän on tultu.

Äänikirjat ovat tulleet jäädäkseen yhdeksi rentoutumiskeinokseni.

Minna

P.S. Suosittele minulle uutta lukemista!