Ajatuksia arkiselta viikolta
En olisi vielä muutama viikko sitten uskonut, että jo kahden loman jälkeisen viikon jälkeen pystyn toteamaan, että onpa mukavaa, kun arki rullaa taas. Mutta niin vain pystyn: onpa mukavaa, kun arki rullaa taas. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa ajatuksina arkiselta viikolta.
Työhön paluu on tuntunut hyvältä etenkin siksi, että olen pysynyt keväisessä päätöksessäni siitä, etten lataa päiviäni täyteen ohjelmaa ja tekemistä. Ellei ole pakko. Usein ei ole.
Työssä pitää olla aikaa ajattelulle, luovuudelle ja prosessoinnille, tilaisuudesta toiseen ja opetuksesta seuraavaan mennessä pitää olla tilaa siirtymille. Lounaalla on hyvä hengähtää ja irtoutua työtä, ja iltapäiväkahvit voi nauttia vielä aurinkoisella terassilla elokuun lämmössä. Ei valittamista.
Tällä viikolla Master Schoolissa alkoi opetus, ja opettajan työstä pidän työssäni melkein kaikkein eniten. Vaikka olen opettanut tiettyjä aiheita ja opintojaksoja pitkään, jokainen opintojakson aloitus uuden opiskelijaryhmän kanssa tuntuu kiehtovalta. Pidän uusista aluista.
Aina on mukavaa, kun jokaisella perheenjäsenellä on oma strukturoitu paikkansa, omat aikataulutetut menonsa ja omat harrastuksensa. Arjen rutiinit kannattelivat tälläkin viikolla.
Rutiineja pitää kuitenkin myös rikkoa: yllättävä ystävätapaaminen, suunniteltua pidempi lenkki, ex-tempore-aamupilates ja päiväohjelman kääntäminen ylösalaisin virkistävät kummasti.
Olen tuskaillut koko kesän (ja koko aikuiselämäni) kodinhoitohuoneen kotiaskareista, joita en yksinkertaisesti voi sietää. Koska kodinhoitohuone on katseilta piilossa, sitä voisi luulla kuuluisan, jo aiemmin blogissa mainitun rytökärpän pesäksi. Vaikka olen tehnyt kuukausittain ikävät kotihommat -listalta kaikenlaista, pyykit ovat kompastuskiveni ja Akilleen kantapääni.
Mutta. Koska mieheni aloitti täysin yllättäen lauantaiaamukahvin jälkeen alakerran uima-allas-, oleskelutilan sekä WC- ja kylpyhuonetilojen siivouksen, jokin riivasi minut – raahauduin alakertaan, kannustin ja kehuin puolisoani ja aloitin pyykkien viikkauksen. Vartissa olin valmis. Jäin jälleen kerran pohtimaan, mikä tässä on niin hankalaa…
Kotimme lähellä on keto, josta saa käydä poimimassa kukkia. Kävin kedolla jo toistamiseen, nyt kiikutin kimpun omaan kotiin, olohuoneen ruokapöytää koristamaan. Ihanan värikästä.
Viikon kaikkein merkityksellisin, onnellisin ja ihanin hetki oli, kun saimme kuulla, että meistä tulee muutamia viikkoja sitten syntyneen suloisen ja valloittavan tyttövauvan kummit. Olin asiasta niin otettu ja iloinen, etten meinannut pysyä nahoissani. Tapasimme tuoretta perhettä ja sain pitää pientä ihmistä sylissä, syöttää ja ihmetellä. Voi sitä vauvantuoksua!
Myös kaksitoistavuotias oli asiasta innoissaan, sillä hän on toivonut pikkusisarusta oikeastaan koko elämänsä ajan. Nyt hän saa mahdollisesti kulkea kummimatkassamme mukana ja rinnalla ja hoitaa tätä pientä tyttöä.
Lauantaina, kaksitoistavuotiaan yleisurheilutreenien jälkeen, meille tuli kolme yökylävierasta. Sekin on iloinen asia, vaikka voi joskus aikuisista tuntua vaivalloiselta. Yksi kasvatuksellinen toteemini (kirjoitan näistä myöhemmin oman postauksen) on sallivuus. Se pitää sisällään sen, että melko usein, melkein aina, meille saa tulla kylään ja yökylään.
Sallivuus kattaa myös sen, etten tai ettemme juuri koskaan tingi tai rajoita lapsen kaveritekemisiä ja -menemisiä. Sosiaalinen kuuluvuus on niin tärkeä hyvän elämän perusta, etten halua sorkkia siihen, ellei ole ihan pakko. Pakkojakin joskus on, tiedän.
Sunnuntait ovat heti maanantaipäivien jälkeen parasta viikossa. Tällä viikolla kulutin sunnuntaita muun muassa ystävien parissa, lenkkeillen, kotitreenejä tehden (uusi kausi on startannut My BnB -livessä, ihanaa!), blogeja kirjoitellen ja kuumasta kesäisestä päivästä nauttien. Terassikahvit best.
Tähän on tultu.
Minna