Huh huh. Onneksi tämä viikko alkaa vedellä viimeisiään. Se on ollut pitkä ja tahmainen. Jo tiistai-illalla minulla oli sellainen tunne, että seuraavana päivänä olisi perjantai. Päivät matelivat, vaikka arkista tekemistä riitti ihan joka hetkeen. Sunnuntaina katsoin kelloa varmasti vartin välien ja odotin, että pian alkaisi uusi viikko.
Viikkoon mahtui toki mukaviakin hetkiä: puolisoni täytti tasavuosia ja me juhlisimme sitä hänen toiveensa mukaisesti vain kakkukahveillä. Aamuksi olimme kolmetoistavuotiaan kanssa kuitenkin kehtielleet edes jotain yllätystä… Viikon toinen yllätys (ei suinkaan ihan ylläriylläri, kun miettii kokonaisuutta ja tautitilannetta yleisesti) oli kolmetoistavuotiaan sairastuminen A-influenssaan. Sanoinko jo, etät odotan ensi viikkoa? Kokosin viikon parhaat tällä kertaa kuvina.
Tiistaina vietimme mieheni syntymäpäivää. Hän ei halunnut mitään eikä minkäänlaisia juhlia, päätimme kolmetoistavuotiaan kanssa kuitenkin hiukan yllättää häntä ja hankimme Pallopuodista ilmapallot ja katoimme aamiaispöydän. Parempaa kuvaa en aamuhämärässä saanut palloista ja ”juhlatunnelmasta” napattua…Synttäri jatkuivat iltakahvilla ja Bake n Caken upeilla kakuilla. Olin tehnyt tilauksen siinä vaiheessa, kun sain mieheni suostumaan edes sellaiseen ”juhlaan”, jossa poikamme kutsuttaisiin kahville kotiimme. Eli olin tilannut kakut meille, pojille ja toisen pojan tyttöystävälle. Kaksi kakkua. Mutta. Sain varsin myöhään tietooni, että molemmat pojat olisivatkin reissussa tuona ajankohtana, joten kahvipöydässä istuimme vain minä, puolisoni ja kolmetoistavuotias. Kakkua oli riittävästi. Ne olivat kauniit ja hyvänmakuiset.Jatkan edelleen synttärikuvilla. Mieheni sai anopiltaan lahjaksi eräänlaisen itse tehdyn roomboxin, joka esittää saarimökkilaituria saarimökkilaitureinen. Ihmettelinkin taannoin, mihin äitini tarvitsi mökkikuvia. Ne päätyivät tähän hienoon teokseen. Kaiken kruunasi hienosti taitettu rakennusseloste. Tämä on ihana.Ja jotta viikko ei tuntuisi yhtään lyhyemmältä tai helpommalta, torstaiaamuna kolmetoistavuotias nousi sängystään ja valitteli huimausta, silmien ja päänsärkyä ja kuumeista oloa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että minä arvasin, että Tampereen-kisareissulta hän nappaisi koronan, influenssan tai noron. Seuraavaksi teimme testin ja sitten mittasimme kuumeen. A-influenssahan se oli. Hoidin lapselle ja meille vanhemmille Tamiflu-kuurit. Lapselle keventämään tautitaakkaa ja meille ehkäisemään tautia. Saimme lääkkeet ja toistaiseksi olemme pysyneet terveinä (tämä on aiemminkin toiminut kivasti!), ja lapsi on kolmessa päivässä liki oireeton. Huh hah hei!Torstaina kolmetoistavuotiaan kuume sahasi ja oli korkeimmillaan liki 40 astetta. Onneksi kuumelääkkeet tehosivat ja jo perjantaina huomasimme, ettei se enää nousuttu edes 37,5 asteen ylitse. Lauantaina vointi oli hyvä, sunnuntaina vielä parempi.Nukuin pitkästä aikaa hyvin hyvin huonosti perjantain ja lauantain vastaisen yön, ja koko lauantaipäivä tuntui takkuiselta ja jotenkin kummalliselta. Olin varma, että Tamiflusta huolimatta influenssa onkin iskemässä minuun – vaan ei ollut! Vietimme lopulta mukavan ja leppoisan lauantain. Lenkkeilin pitkästi (ulkoilma teki terää, huomasin myös, että olotilan ällöttävyys johtui Tamiflu-lääkkeestä, mies valitelli samaa), tein kahvakuulatreenin, katsoimme Putousta ja menimme ajoissa nukkumaan. Otin itsestäni kuvan päivällä juuri ennen kuin päätimme lähteä käymään viemään suruvalittelukukkia ystävillemme ja totesin näyttäväni väsyneeltä… Mutta ei muuta kuin pinni päähän ja menoksi!Lauantain lenkillä hain viikonloppukimpun ja ilahduin sen pirteästä väristä – juuri sitä tähän viikkoon kaivattiinkin. Sunnuntaina ihastelin kimppua auringonpaisteessa ja uskalsin ajatella ääneen sitä, että ehkä me emme todella saaneet influenssaa. Kauheasti sitä ei vielä kannata hehkuttaa, lääkehoitokin on vielä kesken. Mutta toistaiseksi kaikki on hienosti!
