Barbie-elokuva, kypsyvät kirsikkatomaatit, auringon pilkistykset ja muut viikon parhaat
Heinäkuu vaihtui elokuuhun, ja samalla vietimme viimeisen yhteisen kokonaisen lomaviikon – ensi viikon torstaina yksitoistavuotias aloittaa koulun ja mies on tiiviisti työssään. Oma lomani jatkuu, sillä siirsin helmikuussa hiihtolomani elokuulle, kesäloman jatkeeksi. Ihan jees. Ainakin, jos kelit suosivat. Lomailua on takana nyt kahdeksan viikkoa, ja huomaan, että se on melko tarpeeksi.
Kun tarkastelen itseäni ja omia touhujani, huomaan palautuneeni oikeastaan paremmin kuin ikinä minkään aiemman lomani aikana. Pohdin sen johtuvan siitä, että olin vain muutaman viikon omassa työssäni opintovapaan päätyttyä ja sitten jäinkin jo lomalle. Stressikuormaa ei ollut, eikä työpölyjä pitänyt karistella ensimmäisiä lomaviikkoja harteiltaan. Jatkoon.
Jatkoon menee myös se, että kaikkeen – myös lomaan ripirinnan lapsen kanssa – tottuu ja sopeutuu. Nyt olemme lomamuudissa ja yhteiselo vapaalla sujuu hyvin, mutta pian on totuteltava arkirytmiin ja arjen tohinoihin. Tottuminen vie vääjäämättä taas oman aikansa. Odotankin vielä siirtymää, jossa minä saan vapaata aikaa päivisin lapsen koulun ajan. Saan olla, mennä, tehdä ja tulla ihan oman aikatauluni ja tahtotilani mukaan.
Minun ei tarvitse olla ketään varten eikä miettiä ketään muuta hetkeen. Tosiarki siis alkaa vasta, kun parin viikon päästä päätän kesälomani.
Se niistä pohdinnoista.
Olemme tehneet kaikenlaista, ihan kivoja juttuja, tälläkin viikolla. Vaikka ilma on ollut sateinen ja vettä on tullut taivaan täydeltä, olemme saaneet aikamme kulumaan. Trampolinpark, pihakaverit, kaupunkiretki, koko perheen kesken koettu Barbie-elokuva ja semiaurinkoinen viikonloppu ovat tuoneet iloa loma-arkeen. Turussa satoi maanantaista perjantai-iltapäivään, mutta viikonvaihteessa paistoi mukavasti aurinko.
Yksi ihanimmista viikon hetkistä oli se, kun lapsen yleisurheilutreenien aikaan kävelin jokirannassa ja yhtäkkiä aurinko pilkisti kaiken harmauden keskeltä. Nappasin hetkestä oitis kuvan.
Viikon kohokohtia olivat ystävätapaamiset ja -kahvittelut sekä lenkkeily äänikirja korvilla. Perheen yhteisen ajan parhaista hetkistä on mainittava Barbie-elokuva, joka yllätti minut positiivisesti. Oli oikein mukava ilta puhuttelevan, oivaltavan ja yhteiskunnallisesti tietyllä tavalla merkittävän leffan parissa.
Yksitoistavuotiaan kanssa kävimme lahjoittamassa kaksi reppua Hopen reppukeräykseen, mistä jäi sekä minulle että tyttärelle hyvä mieli. Tämä on traditio, johon osallistumme joka vuosi.
Yksi viikon mukavista pikkuaskareista oli se, kun tulostimme tulevan pihakirppiksen ja pop up -kahvilan flyereita miehen työpaikalla ja veimme niitä lähikauppojen ilmoitustauluille ja tipautimme lähinaapureiden postiluukkuihin. Nyt kirppistelystä tuli asteen verran todellisempaa. Ensi viikolla ajattelin alkaa komppaamaan kaappeja ja kerätä myyntiin tavaraa. Muutaman viikon päästä on toivottavasti paremmat kelit kuin nyt…
Torstai-illalla, kahvakuulatreenin jälkeen, kastelin kasvihuoneen ja huomasin ilokseni kirsikkatomaatin alkujen olevan pian punaisia. Vihdoin! Viime kesä oli lämpimämpi, ja sato kypsyi nopeammin. Nyt ainoastaan retiisit on jo noukittu ja syöty.
Kesäkurpitsa, joka minulle myytiin alkukesästä kurkkuna, tuottaa runsaasti keltaisia kukkia, mutta yhtään kurpitsan alkua en ole vielä nähnyt.
Perjantain aamulenkin jälkeen (säästyin kuivana) tartuin koko viikonkestäneen ”pitäisi siivota” -mantran jälkeen imuriin, pesin lattiat sekä kuurasin kylpyhuoneen ja wc:t. Yksitoistavuotias siivosi oman huoneensa, ja sitten suuntasimme yhdessä ruokakauppaan. Jääkaappimme ammotti tyhjyyttään, ja kaupasta mukaan lähti lopulta viisi kukkurallista kassia tavaraa.
Tähän on tultu.
Minna