Hataria muistoja toukokuulta

Toukokuu tuli, oli ja meni. Miten voimme elää jo kesäkuuta? Mihin ihmeeseen katosi toukokuu? Minusta tuntuu, että viimeisten vuosien toukokuut ovat olleet kiiretahtisia ja sisältäneet niin paljon kaikenlaista työ-, arki- ja perheasioita, että yhtäkkiä ollaan vain oltu kesäkuussa.

Mitä muistan toukokuulta?

Väitöksen vuosipäivän, hääpäivän ja nimipäivän – näitä listatessa voisi ajatella, että toukokuu oli yhtä juhlaa. Onneksi kasautuvat työt, tutkimustyö ja uuden hankkeen suunnittelut palauttavat nopeasti maankamaralle.

Valoisat aamut, valoisat illat ja lintujen laulun. Kevättuulen ja lupauksen kesästä.

Hellepäivät, merituulen ja ulkoterassilla nautitut lounaat, päiväkahvit ja iltapäiväkahvit.

Ystävätreffit, ystävälenkit ja maratonpuhelut. Mitä sulle kuuluu? -kysymyksiä ja paljon puhetta arjen haasteista, tulevasta kesästä ja tietenkin koronasta.

Koronarokotetahdin kiihtymisen. Kohta olisi minun vuoroni, aika on jo varattu.

Ennennäkemätömmän siitepölykauden, joka tukki miehen, esikoisen ja yhdeksänvuotiaan röörit, minä selvisin oireitta.

Yhdeksänvuotiaan kesäilona, ensimmäisinä lämpiminä päivinä puetut napapaidat, shortsit ja kesäsandaalit. Vesisota, rantaretket ja 13 asteisessa merivedessä uimiset. Kun muut palelivat, hän ui ja ui ja ui.

Ensimmäiset kotimaiset mansikat.

Matruusipojan paluun kasarmille. Vähäsanaiset tekstiviestit hymiöineen: laittaisitko kympin, ruoka on pahaa (vähän rumemmin sanankääntein), paluupäivän pohdintaa ja seuraavan loman ajankohtien setvimistä. Pääsykoesuunnitelmia.

Esikoisen kannustushuudot pikkusiskolleen – hänhän juoksee hyvin! ”Tosta tulis sprintteri, kunhan vain harjoittelee paljon ja säännöllisesti, hyvä kropan hallinta. Kuulitko sä, tota pitää harjoitella”!”

Yhdeksänvuotiaan ilmoittaminen ensimmäiseen yleisurheilukisaan, 150 metrin juoksuun. Mitalisijoille ei päästy, mutta lapsen hymy hänen palattuaan katsomoon oli näkemisen arvoinen. Tästä on kyse, kun harrastaminen ei ole pelkkää voitontahtoa ja -tavoittelua.

Maisemaikkunan kevään: pitkälle iltaan paistavan aurinko, auringonlasku, kelopuussa kököttävä varis, harakka ja pulupariskunta. Kukkaan puhjenneet luumu- ja omenapuut. Metsäkauriskin kävi katsastamassa kukkatarjontamme. Ja sitten yhtäkkiä, toukokuun viimeisinä päivinä iltateellä istuessani näin ne – pääskyset. Se on minulle lupaus.

Pääskysestä ei päivääkään.

Tähän on tultu.

Minna