Havaintoja arjesta: Ihminen tarvitsee aikaa haahuilla ja olla möllöttää

Kun syyskuun viimeisenä päivänä pidimme kolmivuotisen terveyttä edistävän hankkeemme päätösseminaarin, en tiennyt, kuinka paljon ajateltavaa nappaisinkaan mukaani. Sain kuulla some-vaikuttaja, psykiatrisen sairaanhoitaja Sami Asikaisen (@iamasikainen) puheenvuoron mielen hyvinvoinnin tukemisesta, jonka tärkein anti itselleni oli seuraava: Ihminen tarvitsee aikaa haahuilla ja olla möllöttää. Sain samalla vahvistusta omille toimintatavoilleni.

Ilman haahuilua ja olla möllöttämistä ajaudumme kadotukseen. Esiintyjä ei suinkaan valinnut näitä sanoja, vaan kyseessä on oma tulkintani. Tulkinta, jonka taustalla ovat hyvinvointiimme vaikuttavat ja sitä horjuttavat työ, hektinen työ, työstressi, ruuhkavuodet, tekemisen kulttuuri, jatkuva älylaitteiden läsnäolo sekä nollasiirtymät, tiiviit tiimit ja kaikenlaiset jatkuvat sekametelisopat.

Olla möllöttäminen irrottaa arjesta

Vaikka Asikainen ei valinnut sanoikseen ”ajaudumme kadotukseen”, hän käytti ilmaisuja ”syljeskellä kattoon” ja ”ihmetellä seinärappausta”. Ne molemmat liittyvät vahvasti haahuiluun ja olla möllöttämiseen. Pitää uskaltaa päästää irti hektisestä arjesta, älylaitteista ja kiireentunnusta. Pitää uskaltaa rojahtaa sohvalle ja ihan vain olla. Ei tarvitse lukea, ei tarvitse kuunnella, ei tarvitse tehdä mitään.

Tämä palauttaa mieltämme enemmän kuin mikään muu.

Minulle olla möllöttäminen tarkoittaa lähinnä K-tuolissa istuskelua. Usein kädessäni on kahvikuppi ja jalassani villasukat. Nostan jalat tuolin rahille ja katselen sukkiani. Sitten annan katseeni vaeltaa olohuoneen seiniin, tauluihin, sohvaan, pöytään ja siitä eteisen sotkuihin. Keittiö näyttää valoisalta, pianon päälle on kerätty kummallista romua. Kyniä, vihkoja, hiuslenkkejä. Ne eivät ole minun, ihme kyllä. Viherkasvit näyttävät hyvinvoivilta, ja tumma parketti kiiltää, se on puhdas. Olen tyytyväinen mattovalintoihimme.

Maistelen samalla kahvia ja arvioin sitä: onpa ihanaa, onpa kuumaa, onpa jäähtynyttä, onpa väkevää, onpa erikoista ja mitä milloinkin. Toisinaan päätän hankkia toista kahvilaatua, toisinaan olen valintaani tyytyväinen. Kun nousen, olen levännyt. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Olla möllöttämiseen kuluu tavallisesti 15 minuuttia. Joskus ehdin möllöttelemään vain viisi minuuttia, toisinaan käännyn tuolissani merelle ja viihdyn tilassa pidempään.

Haahuilu on seikkailuja ilman kummempia missioita

Haahuilu voi tarkoittaa – ja minulle tarkoittaakin – lähes päämäärätöntä kuljeskelua. Valitaan paikka, johon kävellään, autoillaan tai fillaroidaan ja sitten vain haahuillaan. Ei etsitä mitään, ei katsota kelloa eikä suoriteta mitään. Haahuiluun liittyy vahva tahto ihmetellä ja ihailla ympäröivää, antaa ajatusten virrata. Jos matkan varrella tekee mieli kahvia, ruokaa tai hipelöidä vaatekaupan rekin ihanuuksia, se pitää saada tehdä ja kokea.

Haahuilusta tulee tunne, ettei ole kiire minnekään.

Silti saa liikkua omaan tahtiinsa ja havainnoida ympäristön elämää. Ihmiset näyttävät väsyneiltä, kiireisiltä ja vakavilta. Osa hymyilee, osa katsoo kengänkärkiinsä. Joku tapaa ystävänsä, toinen tutkii kirjakaupan oven vieressä Muumi-kortteja, kolmas jonottaa smoothieta käytävällä. Minä haahuilen.

Joskus huomaan haahuilustani piirtyneen jonkinlaisen kulkukartan mieleeni: ensin kuljeskelen jokirannassa, siitä suuntaan keskustaan, katson näyteikkunat ja joskus hetken mielijohteesta pistäydyn kivijalkaliikkeissä niistä kauppakeskukseen, torille ja lopulta takaisin jokirantaan.

Haahuilen myös kotona. Esikoisenikin tekee niin. Jostakusta se voi vaikuttaa erikoiselta tai tuntua hermostuneelta, mutta meille se ei ole sellaista. Vaikka kierrämme kehää ja kuljeskelemme ympäriinsä, se ei kieli keskittymiskyvyttömyydestä, stressistä tai huolestuneisuudesta. Päinvastoin.

Meille se on rentouttavaa, palauttavaa ja ajatuksia kokoavaa. Haahuilu kotona voi olla hetkittäistä, mikroramppaamista tai kymmenen minuuttia kestävää kodin kulmien tutkiskelua – vailla päämäärää tai sen kummempaa missiota.

Palaan säännöllisesti Sami Asikaisen luentoon. Myhäilen tyytyväisenä, kun olen saanut vahvistusta sille, että ihmisen on hyvä – ellei pakollista! – välillä irtautua kaikista rutiineista ja raameista. Mikrotauot, olla möllöttäminen ja haahuilu pelastaa monilta arjen kuormituksilta. Lisäksi tylsyys ja tekemättömyys aikaan saa luovuutta.

Tähän on tultu.

Minna