Kohti kevättä mennään melkoista haipakkaa! En ole lainkaan kevätihmiisä, mutta onhan se ihanaa, kun aamuisin ja iltapäivisin on valoisampaa kuin vielä hetki sitten. Talvikuukaudet alkavat olla virallisesti ohi, ja ainakin täällä Lounais-Suomessa se on huomattu. Maa on märkää, on kuraista ja jollakin tavalla ankean väritöntä. Joinakin aamuina on ollut pakkasta, mutta melko nopeasti miinukset kääntyvät plussiksi. Kokosin helmikuun viimeisen viikon parhaat kuvina.
Olen onnekseni ehtinyt tälläkin viikolla kävelemään töihin ja takaisin kolmesti. Kuljen kuvassa näkyvän Kupittaan puiston ja urheiluhallin ohitse. Puistossa on melkein aina elämää, vaikka kuvanottohetkellä se autio olikin. Ankea kevät välittyy kuvasta: maa ei ole enää routainen, saati luminen, vaan melkoista kuravelliä. Maisema on harmaa. Ja kaiken kukkuraksi kengät ovat olleet kauhean näköiset kotiin palattuani. Maanantaina olimme sopineet ystäväni kanssa kävelylenkin sekä iltateehetken hänen luonaan. Vaikka päivällä keli oli jotenkin ankea, illalla ilmassa oli omanlaistaa talvisuutta ja taikaa. Pidän Aurajokimaisemasta aina. Erityisesti pidän nostureista ja telakkanostureista.Nappasin maanantai-iltakävelyllä toisenkin kuvan jokirannasta: kuvassa näkyy kolme varsin turkulaista ”maamerkkiä”: Wärtsilän telakkanosturi, Bore-asuntolaiva/-hostel ja Turun linna. Viikon uutiset tiesivät kertoa, että Boressa on asunto (tai jopa kaksi) myytävänä ja kysyntää on ollut.Sain ystävänpäivänä kolmetoistavuotiaalta lahjaksi itse istutetun basilikan ja istutuksessa pystyssä olevan sydänkyltin. Alkuviikosta havaitsin, että parissa viikossa on tapahtunut jotakin: basilikapurkissa on alkanut vihertää! Olin tästä iloinen ja onnellinen. Eikös tämäkin ole jo kevään merkki?Perjantaina elettiin helmikuun viimeistä päivää. Pitkän ja melko rankan työviikon jälkeen suljin työkoneen neljältä viikon viimeisen opetuksen ja hankehomman jälkeen. Vasta alkaneen hankkeen tiedote tuotti kivasti näkyvyyttä, ja perjantaina totesimme sen tuottaneen myös kuuluvuutta, sillä projektipäällikkö esiintyi paikallisradiossa. Ja hyvin esiintyikin! Iloitsimme siitä yhdessä ääneen vielä viimeiseksi perjantai-iltapäivällä. Samalla aurinko alkoi paistaa hetkellisesti ja tajusin, että lauantaina on jo maaliskuu. Maisemaikkunallakin voi todeta vuodenajan vaihtuvan.Lauantaina kolmetoistavuotias meni tuttuun tapaan yleisurheilutreeneihinsä, minä lenkkeilin, hain kukat, hoidin apteekkiasioita ja nautin raikkaasta ulkoilmasta. Viikonloppukimpun lisäksi hemmottelin itseäni (lue: palkitsin itseni kuluneesta viikosta) toisellakin sievällä kimpulla, jonka asettelin Urna-maljakkooni. Lauantaina piipahdimme esikoisen ja hänen tyttöystävänsä luona katsomassa heille vasta hankittuja gerbiilejä (Alvin, Alfons ja Laban, tiedätkö, mistä nimet ovat?) ja samalla kokosimme yhden lipaston. Yhtäkkiä kello oli puoli seitsemän… Oli riennettävä kotiin kotitreenin ja Putouksen pariin. Sunnuntaina lenkkeilin ystävän kanssa, kuuntelin kirjaa, siivoilin, teimme lasagnea, leivoimme saaristolaisleipää ja tein lihaskuntotreenin kotona. OLin varannut treenin Elixiaan, mutta valitsin lopulta sen,e ttei minun tarvinnut lähteä mihinkään.
