Henkeni edestä – rohkea, rehellinen ja syvältä koskettava
Hanna Brotheruksen esikoisteos Ainoa kotini vei sydämeni. Teos on ollut paras ja koskettavin kirja, jonka olen koskaan lukenut. En ole yhdenkään muun teoksen äärellä itkenyt ääneen. En ole yhdenkään muun teoksen jälkeen sulatellut ja pohtinut kirjan antia päiviä, viikkoja, kuukausia. Kun kuulin, että Brotherus kirjoittaa toista kirjaansa, aloin malttamattomana laskea päiviä sen ilmestymiseen.
Henkeni edestä on kertomus naisen ikääntymisestä. Autofiktiivisessä romaanissa tarkastellaan itsenäisyyden olemusta, kehollisuutta, ihmissuhteita ja ystävyyttä sekä pelkoa elämän rajallisuudesta. Kun lapset ovat muuttaneet omilleen, päivien – ja elämisen – tarkoitus on löydettävä uudelleen.
Vapaana totutuista rutiineista on vaikeaa luopua, ja tulevaisuutta on hankala hahmottaa.
Henkeni edestä on pysäyttävä teos. Se on edeltäjänsä kaltainen, aivan yhtä rohkea ja rehellinen, autenttinen ja lukijan mieltä myrskyttävä. Kun aloitin kirjan kuuntelun, itkin. Viiden minuutin kohdalla oli pakko painaa pausea – itkusta ei tullut loppua. Pakotin itseni hengittämään ja samalla pohdin, mikä minua itketti.
Itkinkö aiempaa Ainoa kotini -teoksen rippeitä tai sitä, miten joku voi koskettaa ensi riveiltä lukijaansa tai kuuntelijaansa näin voimakkaasti? Tai itkinkö samaistumispintaa, kirjailijan lukutapaa ja autenttisuuden kokemusta, joka iskee minuuteissa?
Henkeni edestä saa pidättämään henkeä
Tiesin oitis tämän olevan hyvä teos. Kuudennen minuutin kohdalla tiesin olevani koukussa. Kun olin kuunnellut kirjaa tunnin, aloin himmailla; se ei saisi loppua! Toistan itseäni, kun sanon, etten muista, milloin olisin lukenut tai kuunnellut mitään tämän kaltaista.
Olemme jälleen sen äärellä, että kyseessä on heittämällä vuoden paras kirja, paras lukukokemus.
Henkeni edestä sisältää runsaasti kirjailijan omia, aitoja elämänkokemuksia, mutta on luonteeltaan kuitenkin fiktiivinen, kuten edeltäjänsäkin. Se on tarina ja todentuntuinen romaani. Mutta minä ajattelin sen täytenä totena.
Kuuntelin kirjan syyslomalla. Olin liikuttunut sivustakatsojan roolissani. Olin jännittynyt ja vaikuttunut. Ajatuksissani palasin teoksen teksteihin sekä vahvaan ja taitavaan minäkerrontaan. Makustelin mieleeni jääneitä ja erityisen koskettavia kohtia, joissa samaistumispinta omaan elämään on vahvasti läsnä.
Pidätin henkeäni, puhaltelin ulos. Välillä itkin. Vahvat luopumisen ja kuolemisen teemat upottavat lukijan syvälle kertojan mielenmaisemiin mutta myös omaan kuolemattomuuteensa.
Teos tarjoaa lukijalle autenttisen samaistumispinnan
Tilasin kirjan myös kirjakirjana ja aloitin itkuvirteni ensiriveiltä uudelleen.
”Kun nuorimman poikani kasvot ilmestyvät lähikuvaan, lusikka putoaa kädestäni ja alan itkeä vuolaasti. Vilu värähtää varusmiehen, lapseni, haurailla kasvoilla.”
Henkeni edestä -teos jakaa kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuvaa tutkimusmatkaa naiseuden ytimeen. Se pohtii rohkeasti aikaa, kehollisuutta, naiseutta ja monisyisiä perhe- ja ihmissuhteita.
”Tuuli heiluttaa verhoja. Lokit lentävät vaiti. Kallista pääni takaisin tyynylle, mikä ei ole ollenkaan tapaistani. Suljen silmät ja päätän hetken olla vain ja ymmärtää, ettei kukaan odota minua missään.”
Brotherus teki sen taas: hän vei ajatukseni päiväkahvihetkinä, hän sai pohtimaan itseäni naisena, keski-ikäisenä, puolisona ja äitinä. Hän tuli uniini ja sai aamulla haukkomaan henkeäni. Kävelylenkeillä hän houkutteli minut palaamaan teokseen ja kietoi ajatukseni sen äärelle.
Tähän on tultu.
Minna.