Ihan tavallinen elämä on hyvää
Arki.
Se, jossa heräät aamulla tutun kahvinkeittimen porinaan, etsit kiireessä toista sukkaa ja mietit, mitä tänään syötäisiin. Se, jossa tiskikone odottaa tyhjentäjäänsä, pyykit pyörivät koneessa ja jossa lapsi unohtaa ruotsin kirjan kotiin. Se, jossa illalla kaadut sänkyyn, katsot jakson lempisarjaasi ja nukahdat ennen lopputekstejä. Se, jossa päivät seuraavat toisiaan ilman sen suurempia tapahtumia.
Siinä piilee elämän hyvyys – ihan tavallinen elämä on hyvää.
Elämme maailmassa ja yhteiskunnassa, jossa jonkinlainen erityisyys on arvossaan. Koko ajan pitäisi olla jotain suurta: menestystä, elämyksiä, saavutuksia. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että hyvä elämä ei ole suuria harppauksia, vaan pieniä askeleita varsin tutulla, jo tallatulla polulla.
Kun pohdin, mitä on hyvä elämä, se on itselleni sitä, että saa elää rutiinia, jota värittävät vapaa-ajan pienet ilot. Se on sitä, että saa viettää aikaansa kotona perheen kanssa tekemättä mitään ihmeellistä: kysytään kuulumiset, laitetaan ruokaa, viikataan pyykkiä, oleskellaan, pelaillaan, luetaan, hoidetaan läksyt ja siilit ja kaikenlaiset kotivelvollisuudet, hääräillään yhdessä ja erikseen kaikenlaista tärkeää ja turhaa.
Hyvä elämä on sitä, kun saa tehdä työtä, josta pitää, kun ehtii kävelemään töihin ja takaisin ja kun saa odottaa treenipäiviä. Se on sitä, kun voi lämmittää eilisen ruokaa, puhua ystävien kanssa puhelimessa, lähteä extempore-lenkille tai nauraa arjen kömmähdyksille. Se on kaksi mukillista kiireetöntä kahvia viikonloppuaamuna, hiljaisia hetkiä yksinäisyydessä, kepeitä keskusteluita puolison kanssa.
Hyvä elämä on sitä, että voi leikkiä ”kumman ottaisit, jos olisi pakko?” -leikkiä kenen tahansa kanssa (läheiset eivät voi ymmärtää fiksaatiotani tähän…), kirjoitella blogia ja lukea ammattilehtiä iltapäiväkahvilla. Se on sitä, kun löytää aivan tajuttoman mukaansa tempaavan kirjan tai ratkoo Hesarin Sanalouhos-pelin täydellisesti oikein. Se on sitä, kun sammuttaa illalla valot siistitystä keittiöstä. Ja sitä, kun saa itse valita irtokarkkinsa lauantaipussiin. Ja sitä, kun saa teinin nauramaan jollekin ihan hullulle jutulle – se on ihan erityisesti sitä!
Ihan tavallinen elämä on hyvää siksi, että siinä on tilaa olla, ajatella ja hengittää. Se ei vaadi jatkuvaa suoritusta, vaan antaa mahdollisuuden nauttia pienistä asioista, niistä, jotka usein jäävät huomaamatta. Sitten, kun pysähtyy asian äärelle, huomaakin, että onnellisuus piilee juuri niissä tavallisissa hetkissä, joissa ei tapahdu mitään ihmeellistä.
Eikä tavallinen tarkoita tylsää. Päinvastoin.
Tähän on tultu.
Minna