Jos antaisit arkineuvoja itsellesi ennen kuin lapset tulivat teini-ikään, mitä sanoisit?

Tämä kysymys esitettiin minulle somessa, kun kysyin, mistä seuraajat toivoisivat juttuja teinielämää-aiheeseen. Kaikki muut ehdotukset ja kysymykset kokosin samaan postaukseen, mutta tähän päätin tarttua täysin omana aiheenaan.

Jos antaisit arkineuvoja itsellesi äitinä ennen kuin lapset tulivat teini-ikään, mitä sanoisit?

1 Aivan ensimmäiseksi toppuuttelisin, että ei kannata stressata turhasta. En ole koskaan ollut stressaajaa, en työ- enkä kotielämässä, en menetä yöuniani pienistä murheista enkä oikeastaan suuremmistakaan. Murehdin päivällä sen, minkä murehdin. Eli sanoisin, että teini-ikäisenkään kanssa ei kannata turhista stressata.

2 Toiseksi muistuttaisin itseäni, että se, mikä tietyssä hetkessä tuntuu isolta ja jatkuvasti (ainakin omassa mielessä) paisuvalta ongelmalta, lievittyy ja unohtuu myöhemmin. Välillä on kurjaa ja kaoottista, toisinaan tasaista ja mukavaa. Ja mikä tärkeintä, aika kultaa muistot.

3 Kolmantena muistuttaisin pysähtymään kuuntelemaan ja kannustamaan keskusteluun. Kun lapset vielä selittävät ja höpöttävät ihan kaikesta, ole kuulolla ja kuuntele tarkasti – se rakentaa sillan myös teinivuosiin. Tässä olen mielestäni onnistunut, ja siitä osoituksena on se, että kaikki lapsemme, myös aikuiset poikamme, juttelevat minulle avoimesti melkein kaikesta. Olen ollut aina valmis kuuntelemaan ja kuulemaan. Vaikka teinit ovat sulkeneet ovensa, minun ja meidän ovemme ovat olleet auki.

4 Neljäntenä sanoisin, että älä koskaan ikinä milloinkaan unohda huumoria ja naurua. Joskus oikein hyvät naurut pelastavat koko päivän – tai ihan kaiken. Meitä kaikkia viittä tässä perheessä on aina yhdistänyt se, että osaamme nauraa paitsi itsellemme myös toisillemme ja toistemme kanssa. Se on kantanut – ja kantaa – pitkälle.

5 Viides olisi, että kannattaa valmistautua siihen, että irtiotto kuuluu asiaan – lapsen on joskus lähdettävä pesästään.  Aivan kaikenlaista riuhtomista pitää vain jaksaa muutama vuosi ennen lopullista irtiottoa. Teini ei huuda vihaa vaan vapaudenkaipuuta. Tähän liittyy se, että kaikkea ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

6 Kuudentena sanoisin, että hyväksy, että et voi suojella kaikelta. Mutta voit aina olla se, johon turvaudutaan, kun myrsky nousee tai ollaan jo myrskynsilmässä. Ja se, joka valitsee taistelunsa.

Ja lopuksi muistuttaisin, että kannattaa nauttia arjen pienistä jutuista, ne ovat niitä, joita kaipaa myöhemmin. Ja ihan viimeiseksi lopuksi ja jonkinlaiseksi pisteeksi heittäisin, että pitää muista, että kahvi auttaa ainakin useimmiten. Ja aika auttaa aina.

Tähän on tultu.

Minna

P.S. Muita teinijuttuja voit lukea täältä ja täältä.

Kuvat: Pexels