Joulukuun ensimmäisen viikon tunnelmia

Marraskuu oli ja meni. Kaiken kaikkiaan se oli varsin mukiinmenevä marraskuu. Ei loskaa eikä jatkuvaa sadetta, vaikka pimeää olikin. Ja on edelleen. Joulukuu on kuitenkin siitä veikeä kuukausi, että miljoonat ihmiset sytyttävät jouluvalonsa. Parvekkeilla, terasseilla ja ikkunalasien takaa tuikkivat kaikenlaiset tähdet, sydämet, lumihiutaleet ja jääkarhut. Ne valaisevat mukavasti lähitienoon.

Myös me asettelimme terassin kaiteeseen jouluvalomme viikonvaihteessa. Se taisi olla ainakin kymmenvuotiaan viikon paras juttu! Viikon parhaisiin lukeutuivat myös joulukalenterikauden avaus ja aurinkoiset pakkaspäivät.

Maanantai

Voi sitä kihinää ja kuhinaa, mikä kodissamme vallitsi, kun kymmenvuotias tohkasi suklaakalenteristaan. Että ylihuomenna sen saisi avata. Ja mitähän sieltä tulee? Hän hyöri olohuoneen nurkkaan asettamansa tonttuoven ympärillä ja huokaili ääneen, mitähän tonttu siihen joka yö tuokaan.

Juuri silloin yksi tonttu heräsi ja ymmärsi, että a) tarinakalenteri ei valmistunut, b) mitään krääsää ovelle ei ole hankittuna ja c) nyt tarvittaisiin hyviä ja nopeasti toteutettavia ideoita. Askartelinkin ensimmäiset kymmenen pikkukirjettä tonttuovelle, kun lapsi oli mennyt nukkumaan. Vuhuu, tontut ovat aina hereillä.

Tiistai

Enää yksi yö joulukuuhun. Se oli ensimmäinen, mitä kymmenvuotias totesi herättyään heti hyvän huomenen toivottamisen jälkeen. Nyökkäilin. Minäkin olin salaa hieman innostunut: huomenna saisin vihdoin avata ystäväni minulle tekemän tee-ajatelma-kalenterin. Tiistai oli täynnä erilaisia työtehtäviä, ja illalla puuhastelin opiskelutehtävien parissa.

Keskiviikko

Joulukuun ensimmäinen. Odotus on ohi! Huh huh. Suklaakalenterista tuli Snickers-patukka, minun teekalenteristani paljastui oikein passeli runontapainen. Viisasten teen säästin iltateelle.

Päivän parhaisiin lukeutui myös ulkoilu valoisaan aikaan.

Illalla piipahdin miehen kanssa esikoisen uudessa asunnossa auttamassa häntä huonekalutouhuissa. Illalla aloitimme uuden sarjan Netflixistä, ja nukuin kuin tukki kahdeksantuntisen yön.

Torstai

Kun aamulla tihrustin ulos ikkunasta, luulin, että oli satanut lunta. Mutta ei. Ei ollut. Seitsemältä pakatessani lapsen koulueväitä toivoin salaa mielessäni, että lakko olisi pian ohi. Töissä sain kuunnella varsin hyvän opinnäytetyön seminaariesityksen ja iltapäivän päätteeksi kiirehdin äänikirja korvillani lenkille ennen pimeän tuloa. Puoli tuntia oli valoisaa, sitten yhtäkkiä laskeutui pimeä. Illalla siivoilin eteisen sepeleitä ja tein kahvakuulatreenin. Sytyttelin kynttilät ja kävin saunassa. Mukava torstai.

Perjantai

Aamupalapöydässä kirjoitin muistiin, että kymmenvuotiaan luistimet pitää tsekata. Minulla on tunne, että viime vuoden luistimet ovat liian pienet ja pääsemme luistinostoksille.

Kupittaan jäämato on auki, ja meillä on jo hieman hinku sinne!

Omat hokkarini ovat olleet auton takakontissa odottamassa maaliskuusta saakka seuraavan kauden alkua. Iltapäivällä tein viikkosiivon. Myönnän, se oli hiukan ”sieltä täältä -siivoaminen”, mutta saa kelvata.

Lauantai

Ihanaa. Että. On. Lauantai. Näin ajattelin keittäessäni aamukahvia. Yhdeksältä. Nukuin jälleen erittäin hyvin, tällä kertaa yhdeksäntuntisen yöunen! Viikonloppukimppu, kahvilla käyminen ja esikoisen kotipuuhat mahtuivat leppoisaan vapaapäivään. Mies asensi terassin jouluvalot, ja kymmenvuotias hyppi riemusta. Hän pääsi ihan extrana harjoitustensa jälkeen mummon kanssa pikavisiitille Turun tuomiokirkon komealle kuuselle ja teatterisillan valotesta katsomaan. Illalla me aikuiset napostelimme karkkipäivän karkkeja ja löhöilimme uuden sarjan ja kynttilän äärellä.

Sunnuntai

Ihanaa. Että. On. Sunnuntai. Näin ajattelin pitkin päivää. Lapsen tonttuoven pikkukirjeessä kysyttiin hänen hartainta joululahjatoivettaan, jota hän sitten pohtikin koko päivän. Jokin Lego-hotelli taisi yltää tähän… Äänikirjaa, ulkoilua ja ensikertaa hieman joulun suunnittelua.

Koskahan haemme kuusen?

 

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Eija Luoto