Kaiken takana on hyvä opettaja
Opettajalla on erityinen merkitys oppimisessa ja onnistumisen kokemuksessa.
Opettajalla on suurin merkitys oppimisessa ja onnistumisen kokemuksessa.
Opettajan persoonallisuudella on väliä.
Seuraa tarina opettajista. Siitä, kuinka kieliä lopulta opitaan. Tai ihan mitä tahansa.
On oikeastaan melko sama, mikä on opettajan opetettava vastuualue, sillä eniten merkitystä on sillä, minkälainen kemia opettajan ja opiskelijan välille syntyy. Opettajan persoona tuo opetettavaan aiheeseen oman twistinsä, ja opiskelijaa kiehtoo erityisesti se, että joku on erilainen. Opettajan pitää saada opiskelija ikään kuin puolelleen. Ensihetkistä.
Opettajan erilaisuus innostaa. Innostus motivoi. Innostus myös opettaa: innostunut opettaja innostaa vääjäämättä oppilaansakin.
Olen saanut seurata kolmen lapsen koulunkäyntiä. Ensimmäisten kahden kohdalla koko peruskoulu- ja toisen asteen koulutien loppuun saakka. Kaikki sujui mukavasti, kunnes yläkoulu ja murrosikä alkoivat. Sitten ei enää jaksanut kiinnostaa eikä kiehtoa. Parasta koulussa olivat välitunnit ja ruokailun jälkeiset Sale-juoksut. Samassa siirtymässä iloiset, leikkisät ja ymmärtäväiset luokanopettajat jäivät historiaan, alakoulun käytäville. Tilalle tulivat tiukahkot ja vaativat aineenopettajat. Erityistä negatiivista huomioita saivat ne hyvin vanhakantaiset, muinaisjäänteiksi kutsutut kielten opettajat.
Ja kun juuri tässä vaiheessa tarvittaisiin niitä iloisia, ymmärtäväisiä ja kaikesta koko ajan muistuttelevia Marimekon mekkoihin ja kauluspaitoihin sonnustautuneita luokanopettajia. Tarvittaisiin persoonia, joilla on sekä kyky kohdata nuoret että opettaa omaa ainettaan intohimoisesti, omalla persoonallaan. Kaikenlainen tarinointi ja välispiikki on sallittua. Toiminnallisia menetelmiä unohtamatta.
Nuorena ei ole helppoa. Jos opettaja on nuorista tylsä, oppiminenkaan ei ole helppoa.
Koska ei kiinnostaa, eikä ole ”motia”. ”Moti” voi hukkua myös, jos opetusmenetelmät eivät ole pysyneet ajan ja opetussuunnitelmien kehityksessä mukana. Totista totta on, että vanhoilla kalvoilla ja monisteillakin vielä selviää, mutta persoonattomalla, kuivalla ja tylsällä opetustavalla on auttamatta ulkona! Nuoret äänestävät jaloillaan, lintsaavat, katselevat videoita. Ja saavat (säälistä tai armosta) vitosen todistukseensa.
Jossain kohdassa näitä vitosia sitten pitää korottaa – läpipääsy onkin välttämätöntä, jos aikoo suorittaa kokeensa hyväksytysti ja saavuttaa jatko-opiskelupaikan. Nuoret havahtuvat tähän tavallisesti viikkoa kahta ennen koitosta, mutta vanhempien ja taitavien ammattilaisten säännöllisellä muistuttelulla saatetaan asia ottaa esille jo kuukautta ennen h-hetkeä.
Sitten alkaa hulina. Kissojen ja koirien kanssa etsitään pätevää opettajaa. Kaikenlaiset vertaisringit ja some-palstat huudellaan yksityisopettajien yhteystietoja ja koitetaan saada apua heikkoon suoritukseen.
Ja sitten yhtäkkiä se natsaa.
Paikalle saapuu nuorehko miesopettaja. Hän tervehtii, esittelee itsensä ja henkäisee ikkunasta avautuvalle maisemalle.
Opiskelun pakkoraossa oleva siirtyy opettajan viereen ja selittää jotain ympäripyöreää merimaisemasta. Hän on keittänyt kahvia itselleen ja opettajalle. Suklaatakin on tarjolla. Opettaja tarkkailee ja zoomaa tilannetta ensimmäisen tunnin. Hän kyselee ja kertoo kaikenlaisia tarinoita. Hän koukuttaa nuoren nanosekunnissa.
Hän saa nuoren hymyilemään. Viikkojen aikana hän saa nuoren luottamaan itseensä, uskomaan kykyihinsä. Nousemaan siivilleen.
Ja kuukauden kuluttua kokelas lähtee kokeeseensa. Minua itkettää.
Tiesin heti, että tässä onnistutaan. Opettajalla on väliä.
Tähän on tultu.
Minna