Keramiikkakurssi on tuonut iloa ja tekemistä syksyyn
Kuten olen aiemmin kertonut, sain 45-vuotissynttärilahjaksi kahden kerran keramiikkakurssin, joka oli syksyn bucket-listalla. Valitsin itse paikan, johon toivoin pääseväni, ja lahjan antaja hankki toiveeni mukaisen paketin minulle. Kätevää. Pyysin yksitoistavuotiasta mukaani, mutta hän torppasi ideani välittömästi – häntä inhottaa koskea saveen.
Kun keramiikkakurssiin oli enää muutama päivä, ilmoitti yksitoistavuotias sittenkin haluavansa mukaan. Ja aivan ehdottomasti. Niin me menimme. Ateljee & Studio JKC sijaitsee Turussa, Itäharjulla. Jaana Koskivaara-Coniel on taitelija ja kurssinvetäjä, josta olin kuullut paljon hyvää. Oikeastaan referenssit ratkaisivat keramiikkakurssivalintani!
Saavuttuamme perille katselimme ympärillemme. Pöydät ja tasot notkuivat upeita keraamisia astioita, kulhoja, ruukkuja ja monenmoisia koristeita. Osa oli menossa uuniin, osa tulossa uunista ja osa oli valmiita, lasitettuja kauniita keramiikkateoksia. Olimme haltioissamme. Lapsi päätti nanosekunnissa haluavansa tehdä ainakin lusikan. Minua huvitti. Lusikan. Minä ihastuin kulhontapaiseen ja kukkaruukkuun sekä erilaisiin pieniin koristeisiin.
Puimme essut päällemme, riisuimme korut ja kellot ja rupesimme hommiin. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme ihanan pehmeän ja kostean saven käsittelyä: kun ohjaajat antoivat savikimpaleen käsiimme, sitä piti mäiskiä lattialla olevan levyn päälle. Sen jälkeen se aseteltiin pöydälle liinan päälle, ja sitä mätkittiin isolla kaulimella. Vasta sitten savi kaulittiin.
Kun savi oli pehmitetty ja kaulittu sopivan paksuiseksi levyksi ja olimme yksitoistavuotiaan kanssa päättäneet, mitä haluaisimme taiteilla, upotimme kirjaimellisesti kätemme saveen. Tytär aloitti pienistä kupposista, minä isommasta kulhosta. Ruukku ja lusikat saivat vielä odottaa. Saven käsittelytekniikka oli itselleni ihan uusi, ja innostuin oitis muovaamisesta, kun tajusin, ettei tässä tarvitse liiemmin itse muovailla. Riittää, että osaa kaulita, painaa kuvion savilevyyn sekä sovittaa ja liimata saumoja. Niin, ja kuunnella ohjeita.
Jämäsavesta muotoilimme molemmat koristeita ja painoimme niihin kuvioita pitsiliinoilla ja erilaisilla kuviollisilla pikkumuoteilla. Huokailimme ääneen toisillemme, kuinka kivaa ja ihanaa tämä onkaan! Kolme tuntia meni kuin siivillä. Kurssin lopussa tein koristekuviot kulhooni, ja sitten lähdimme kotiin odottelemaan seuraavaa kertaa.
Toisella kerralla olimme kuin entisiä tekijöitä: hioimme jo tehtyjä polttokuntoon ja aloitimme uusia töitä uudesta savesta. Yksitoistavuotias muovaili siilin ruoka- ja juomakipot, minä tein pieniä otuksia eräälle hanketyöryhmälle. Katsotaan, mitä niistä tuleekaan polton ja lasituksen jälkeen…
Kaiken kaikkiaan keramiikkakurssi sekä saven muovaaminen ja työstäminen ovat olleet henkireikä. Oman käden jäljen näkeminen prosessin lopussa tuottaa merkillistä mielihyvää, ja onnistumisen tunteilta ei voi välttyä. Seuraavaksi menemme lasituskurssille ja viimeistelemme tuotoksemme.
Tähän on tultu.
Minna