Kerro olevasi keski-ikäinen ilman, että kerrot olevasi keski-ikäinen
Eräänä aamuna aamukahvia siemaillessani ja Twitteriä selatessani törmäsin aivan mahtavaan twiittiin. Siinä kehotettiin kertomaan olevansa keski-ikäinen ilman, että kertoo olevansa keski-ikäinen. Luin kaikki twiittajan saamat kommentit, nyökyttelin ja naurahtelin tuon tuosta – totta joka juttu!
Kirjasin myös oman vastaukseni ja jäin pohtimaan, miten monella tavalla voikaan ilmaista olevansa keski-ikäinen sanomatta asiaa kertaakaan suoraan. 
Tästä tietää, että olen tullut keski-ikään
Herään usein aamuisin ennen seitsemää. Siihen ei tarvita kelloa, valoa eikä mitään muutakaan herätettä tai ärsykettä.
Vedän villasukat jalkaani heti noustessani sängystä, ennen kuin edes saan silmäni auki kunnolla. Kotona ollessani pukeudun aina villasukkiin. Usein myös kesällä.
Odotan lämpimiä ilmoja monestakin syystä: selkäni ja kaikki niveleni pitävät lämmöstä, ulkona tarkenee ilman neuletta tai takkia ja kasvihuoneen saa laittaa tuottokuntoon.
Yhdeksän aikoihin illalla olen valmista kauraa. Päivä alkaa olla pulkassa, sänky ja jokin moniosainen sarja houkuttelevat.
Vietän iltoja kotosalla ja nautin siitä. Katselen uutisia tai kausi- ja ajankohtaisohjelmia (kuten vaalitenttejä) samalla kummastellen ääneen päälle huutelua.
Käyn säännöllisesti verikokeissa ja vahdin erityisellä pieteetillä kolesteroli- ja sokeriarvoja.
Siirrän kännykkää kädenmitan verran kauemmas itsestäni nähdäkseni tekstarit, uutiset ja kaikenlaiset saapuneet ilmoitukset.
Vastailen saapuneisiin viesteihin nakuttelemalla kännykkää etusormella. Ilman laseja suurin osa kirjoituksesta on jollakin tavalla hullua ja virheellistä. Pielessä.
Meteli on saaste. Ympäristön hälyisyys saa korvani humisemaan enkä pysty kunnolla keskustelemaan hälyisessä ympäristössä.
Kellojen siirtäminen on painajaiseni – herään liian aikaisin rutiinilla, illat ovat joko liian pimeitä tai liian pitkiä, ja aamujen kanssa on sama homma. Arki menee ihan solmuun. Taivastelen ääneen kellojen siirtelyn tarpeellisuutta.
Kesäisin nautin ilta-auringosta männynrungossa, talvella pukeudun kerrastoon. Aamuisin juon kahvini kuuden jälkeen. Heti, kun saan itseni tietynlaisesta erikoiskumarasta tolpilleni.
Hoen monta kertaa viikossa lausetta ”Ei ole vanhaksi tulemista”.
Olen käsittämättömän onnellinen lasteni kuulumisista, tekstareista, WhatsApp-vesteistä, puheluista ja kaikenlaisista heille sattuvista elämän iloisista käänteistä.
Tähän on tultu.
Minna