Kolme arkista havaintoa keskeneräisyydestä

Työpaikkani Messissä (intranet) on blogi, johon työntekijät saavat vapaasti kirjoittaa eri aiheista ja joihin lukija saa painaa tykkäyksen ja kommentoida halutessaan. Matalan kynnyksen kirjoitusalusta, josta useimmiten löytää varsin mukavaa, koskettavaa, kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Niin nytkin.

Eräs minulle tuntemattomampi kollega oli kirjoittanut hienon ja minua liikuttaneen jutun keskeneräisyydestä, siitä miten hänen hermonsa eivät tahtoneet kestää töiden tai kotitöiden puolitiehen jättämistä.

Hänestä kaikki sovitut asiat, siivoamiset ja koulutehtävät jäivät – erityisesti teini-ikäisten ja aikuistuvien lasten tekeminä – vaiheeseen. Työssä pedantitkin työntekijät ja alaiset eivät noudattaneet sovittuja aikatauluja, deadlinet venyvät ja lopulta ollaan suossa. Kirjoittaja totesi osuvasti, että yhteisellä sopimuksella ja järjestelyillä näistä selviäisi, ja joskus on tyydyttävä seiskapuolen lopputulokseen, vaikka kiitettäväänkin olisi ollut aikaa ja rahkeita.

Nyökyttelin. En itsekään tahdo sietää keskeneräisyyttä.

Vaikka minulla on usein (ellei aina) sata rautaa tulessa, huolehdin, että niistä jokainen tulee hoidetuksi ajallaan ja maaliin. Roikkuvia pitäisi tehdä -töitä tai yliviivaamattomia to do -listoja en kestä! Takaraivossa kolkuttelee huono omatunto, ja päivät menevät hermoilemiseen ja märehtimiseen.

Ne luvatut kolme havaintojani arjen keskeneräisyydestä

1 To do -listat, täyttyvä sähköinen kalenteri ja sirpaleinen työnkuva

Toimin opettajan, projektipäällikön ja post doc -tutkijan tehtävissä. Teen työtä monilla organisaation osa-alueilla, monissa eri tiimeissä, monin eri tavoin. Työsuunnitelman piirakkakuviossa on kuutta eri väriä, mikä merkitsee sitä, että tehtävät ovat vaihtelevia ja eri kustannuspaikoilla tehtäviä.

Pidän tästä kuviosta, ja minulle kamalinta olisi, jos piirakassa olisi yhtä tai kahta väriä. Kyllästyisin melko nopeasti.

Monet ja vaihtelevat työtehtävät vaativat säntillisyyttä, suunnitelmallisuutta ja asioiden saattamista loppuun. Kuittaamista. Työnteossa itselleni tärkeä ”oppi” onkin aina ollut asioiden loppuun saattaminen tavalla tai toisella. Kuten työpaikan intranetin blogissa luki, ”keskeneräinen työ rasittaa ajatuksia”.

2 Kodin sotkut kertovat hallinnan puutteesta?

Kotona havaitsen keskeneräisyyttä monessa. Huomaan myös hieman höllääväni kotioloissa työn säntillisyydestä ja kesken jättämättömyydestä. Olen mestari aloittamaan projekteja ja kodinlaittosysteemeitä, mutta huomaan melko usein jättäväni lopulta-ei-niin-kiehtovat hommat ja aikomukset puolitiehen. Itselleni tärkeät, helpot ja jonkun toisen kanssa sovitut askareet hoidan aina loppuun. Keinolla millä hyvänsä.

Minulle kertyy pinoja, ja olen mestari kasaamaan, tunkemaan näkyvän kaaoksen kaappiin ja siistimään sieltä täältä.

Nämä kaikki kertonevat jonkinasteisesta hallinnan puutteesta tai ainakin ajan riittämättömyydestä. Mieheltä sen sijaan jäävät taulut nakuttelematta, kaapit kasaamatta ja hyllyt poraamatta, ellei niistä muistuta aktiivisesti päivittäin. Koko ajan on jokin vähän kesken. Tai rempallaan.

3 Lapset eivät ymmärrä järjestyksen päälle

Olen luovuttanut jo noin kaksikymmentä vuotta sitten lapset ja järjestys -teemasta vouhottamisen. Lapset eivät lähtökohtaisesti ole järjestelmällisiä eivätkä saata kaikkia aloittamiaan askareita tai tekemisiään loppuun.

He elävät hetkessä, ja siirtymät tekemisistä toiseen ovat nopeita ja sujuvia. Siinä ei ehdi taakse jätettyä kaaosta enää miettiä!

Merkittävää on se, että lasten ja aikuisten siisteyskäsitys eroaa toisistaan: se, mikä on aikuiselle tip top -siisti, on lapsesta kliininen. Se, mikä on aikuiselle kaaos, on lapselle normaali. Sieltä kasoista sekä lelu- ja vaateröykkiöistä löytää etsimänsä helposti.

On jollakin tavalla liikuttavaa, miten lapsi on tässä asiassaan ihan tosissaan joka kerta… Monenmoista leikkiä on kesken, tavarat ripoteltuina huushollin jokaiseen huoneeseen, ulkovaatteet kasassa eteisessä, koulutehtävistä tehty vain mielekkäimmät ja puoliksi nakerrettu porkkana löytyy milloin mistäkin. Tästä huolimatta heidän arkensa tuntuu olevan varsin mallillaan.

Messin blogin lopussa todettiin osuvasti, että elämä on aina keskeneräistä ja haurasta. Totta tämäkin. Silti keskeneräisyyttä on vaikea kestää.

Lainaan blogin kirjoittajan viimeistä lainia tämän kirjoituksen loppuun. Se on mielestäni yhtä aikaa kiehtova, koskettava ja nokkela: ”Sinikka Nopola kirjoitti täydellisen elämän etsimisestä liittyen kodin järjestykseen – koskaan ei tule valmista. Eläköön vaiheessa olevat ja vaiheeseen jäävät tekemiset ja epätäydellinen arki.”

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash