Kulukuuri: kohti järkevää kuluttamista

Ensin kirjoitin vahingossa kukuluuri. Sitten näytölle piirtyi klukkuri. Hankala sana. Siitä on hyvä lähteä. Vaikka sana tuntui kirjoittaessa konkreettisesti hankalalta, se on varsin hieno termi. Sen lausui ääneen ystäväni eräällä aamulenkillä yhtenä sateisena sunnuntaina. Me keskustelimme Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta -kirjasta ja omista kulutustottumuksistamme. Ystäväni mainitsi, että hän on miettinyt aloittavansa kulukuurin. Tämä kiinnosti minua heti – minunkin pitää ryhtyä samaan! Kesällä kulutus kasvoi, ja rahaa kului jopa huomaamatta turhuuksiin.

Turhuuksiksi tässä yhteydessä lasketaan muun muassa pyörälenkkien cafe lattet, jäätelökioskivisiitit, museokaupoista hankitut magneetit, vihkot ja kynät, muovinen hammasharjakotelo ja kaikenlainen pikkusälä. Turhiksi voidaan laskea myös kahden uuden mekon hankkiminen (”Mutta ne olivat alessa!” -selittelyt eivät auta!), avainkaulanauhat, kuukausittainen postissa saapuva kosmetiikkapaketti, Muumimaailman kaupasta ostettu epäekologinen pikkukassi ja ne lukuisat elintarvikkeet, joita kukaan ei lopulta syönyt.

Vaikka kuinka yritin olla taloudellinen ja leikkiä kätevää lomaemäntää, jouduin heittämään ne roskikseen. Auts.

Omaa kuluttamistani kuvaavat kolme sanaa: huoleton, harkitseva ja uudelle avoin.  Hankin arjen välttämättömät elintarvikkeet sekä kulutushyödykkeet liikoja rahanmenoa murehtimatta. Harkitsevampi olen kodin sisustuksen, laatuvaatteiden ja esimerkiksi matkustamisessa. Panostan mielelläni laatuun ja suomalaisuuteen, mutta lapsen vaatteet hankin pääasiassa ketjuliikkeistä. Vaikka tiedän, ettei pitäisi. Tuen alueeni pienyrittäjiä viikoittain ja suosin suomalaista. Olen  avoin uutuuksille, kierrättämiselle ja  uusiotuotannolle. Uusille ajatuksille.

Vasta viimeisten vuosien aikana olen pyrkinyt rajoittamaan kaiken sellaisen materiaalin ostamista, joka on mahdollista saada sähköisenä. Kirjat olen vaihtanut äänikirjoihin.

Kesällä kulutukseni muuttuu, kun syömistä, kahvittelua ja tekemistä ulkoistaa. Ja on tarve ulkoistaa. Etenkin näin korona-aikana. Se on ollut minun selitykseni jo kaksi kesää… Kun mihinkään ei pääse, koronakesälomalla lomamatkaan säästetyt rahat voikin kuluttaa kotimaan matkailuun, lähinnä kotikaupunkiin ja sen lähimaastoihin, kahvitteluun ja kesämekkoihin. Jos mieli tekee.

Kulukuuri on hankala sana myös siksi, että se velvoittaa toimimaan. Vähän niin kuin laihdutuskuurikin. Tai nälkäkuuri. Kuurit sisältävät vaatimuksen – on toimittava jonkin tavoitteen suuntaisesti. Kulukuurin tavoitteena on ensinnäkin omien kulutustapojen ja rahanmenon tarkkailu ja toiseksi sen pohtimista, mitä minä oikeasti tarvitsen. Kolmantena tavoitteena voisi mainita kulutuksen laskun, sen, että joka kuisista tuloista jäisi enemmän käteen – säästöön! – kuin aiemmin.

Kulukuuri on säästökielillä elämistä. Säästöliekillä.

Syksyn kulukuurini päätavoite on kiinnittää huomiota enemmän rahankulutukseen. Siinä käytän apuna Osuuspankin laskuria. Lisäksi pyrin suunnittelemaan menojani. Kokoan viikon ruokalistat ja kirjoitan niiden pohjalta kauppalistat. Näin vältän arkiset heräteostokset. Päätavoitteen lisäksi asetin itselleni kolme osatavoitetta:

1) Pyrin korvamerkitsemään tulojani säästöön, yhteen tai kahteen isompaan säästökohteeseen. Haluan seurata, paljonko saisin puolessa vuodessa tällä taktiikalla säästöön. 2) Kysyn jokaisen hankintani kohdalla, tarvitsenko minä todella tätä. Jos en todella tarvitse, en osta. Tämä osatavoite koskee erityisesti vaatteita, sisustuselementtejä, kosmetiikkaa ja sen sellaisia. 3) Yritän kuluttaa ympäristö edellä. Tämä kohta on itselleni kaikkein vaikein, sillä ekologisuus ei asu minussa. Hieman hävettää kirjoittaa tätä, mutta mennään totuus edellä.

Olen kirjoittanut kukuluurin, eikun kulukuurin, kalenteriini (ja nyt myös blogiini) sekä puhunut ääneen siitä perheelleni ja ystävilleni. Nyt se on toteutettava! Ainut todella innokas ja utelias asian äärellä on yhdeksänvuotias, joka hänkin varmisti, että vaikka olen kulukuurilla, saahan hän silti syntymäpäivälahjan.

Tähän on tultu.

Minna