Kun loma tuntuu lomalta

Olen ollut kolmasluokkalaisen kanssa viikon hiihtolomalla. Oikeammin ja virallisemmin minä olen ollut vapaajaksolla, lapsi lomalla. Ne ovat oikeastaan yksi ja sama asia, mutta… Viikko on mennyt nopeasti, ja loma on tuntunut lomalta. Se tuntui siltä ihan ensipäivistä lähtien, mikä on melko erikoista, sillä usein lomamoodiin pääsemiseen menee ainakin kolme vuorokautta.

Viikon parhaisiin lukeutuivat hiihtäminen, äänikirja, oma aika, blogin kirjoittaminen ja pitkät yöunet. Lomalla parasta on, kun saa herätä, kun siltä tuntuu, kun saa puuhastella oman aikataulunsa mukaan ja kun keksii kirjoitettavaa ”blogipankkiin” ja saa heti toteuttaa sen. Kirjoitinkin tämän loman aikana kaikkiaan neljä tekstiä ajastukseen! Luovuus on huipussaan erityisesti silloin, kun on saanut nauttia pitkistä yöunista, hyvistä treeneistä ja viettänyt kiireetöntä aikaa niiden askareiden äärellä, jotka ovat tuntuneet hyviltä.

Pyykkejä en ole viikannut. En jaksanut, eikä se ole lempikotityöni. Arkena sitten. Ehkä.

Maanantaina heräsin hieman puoli yhdeksän jälkeen. Älykello näytti minun nukkuneen erittäin hyvin, ja siltä minusta tuntuukin. Vaikka valvoimme sunnuntaina pitkään, aamulla olo tuntui virkeältä. Olin luvannut lapselle hiihtämisen, ja lähdimme Impivaaran laduille lounaan jälkeen. Kaappaisimme naapurissa asuvan luokkakaverin mukaan ja hiihtelimme vuokravälinein yli tunnin.

En muista, milloin olisin hymyillyt tai nauranut koko urheilusuorituksen aikana – nyt sen tein.

Minut valtasi lomantuntu. Se on siitä erikoinen tunne, ettei sitä oikein osaa selittää. Sen tuntee ohikiitävissä hetkissä, arkisissa tilanteissa, aamuissa ja illoissa. Se saa suun ja mielen hymyilemään.

Tiistaina pääsin nauttimaan omasta ajasta. Tapasin ystävää lenkillä, joimme kaakaot Ravintola Nerån ulkoterassilla ja paransimme maailmaa. Kirjoitin blogitekstejä, kuuntelin uutta äänikirjaa ja söin eiliseltä jäänyttä makaronilaatikkoa. Kun mies lähti Padeliin, minä pistin ranttaliksi: kävin saunassa yksin, tein iltapalan vain itselleni ja söin sen yksin, valtasin koko parisängyn yksin, makoilin puoli-istuvassa asennossa sängyllä ja katsoin hassua sarjaa yksin. En muista, milloin olisin saanut olla täysin yksin. Nyt sain. Ja jälleen minut valtasi lomantuntu.

Keskiviikkoaamuna hidastelin. Luin uutisia ja somea pitkään, pähkäilin luistelun, lenkkeilyn ja hiihdon välillä. Lopulta lähdin lenkille ystävän kanssa. Haistoin ensimmäistä kertaa kevään. En osaa selittää, miltä se tuoksuu, mutta ihan erilaiselta kuitenkin kuin talvi.

Huomasin jo aamulla pohtivani, että onneksi on vasta keskiviikko – lomaa olisi jäljellä vielä mukavasti.

Torstainakin hidastelin, vaikka tiesin, että edessä oli yhdeksänvuotiaan kampaaja-aika, lounasruoan taikominen ja uuden taulun vastaanottaminen. ”Sarastus” on jo toinen Sanna-Mari Suomelalta tilaamani taulu. Se päätyi keittiön ruokapöydän ylle. Ja se on ihana. Torstai oli myös hieman ankea päivä aamuisen hallituksen tiedostustilaisuuden vuoksi, koko päivä meni vähän apeissa fiiliksissä. Märehtiessä.

”Märehtiminen ei sovi sulle”, totesi ystäväni, ja niin se on. Pyyhin kyyneleet ja lopetin korona-asioilla vatkaamiseen. Kaikesta selvitään, siihen on vain asennoiduttava.

Viikonlopulla kaularankaoireeni pahenivat ja yltyivät lopulta migreeniksi, johon eivät mitkään lääkkeet meinanneet auttaa. Lomantuntukin katosi. Onneksi särky lopulta laantui ja lauantaiaskareet jatkuivat mukavissa merkeissä. Lauantaina oli ihan kevät: aurinko paistoi, lämpömittari näytti kuutta astetta ja rännit kolisivat.

Terassin lumet alkavat olla menneen talven lumia, ja sunnuntaina joinkin ensimmäiset terassikahvit ihan omalla terassilla – ihanaa!

Yhdeksänvuotiaan mielestä meillä oli kiva loma, riittävästi touhua ja jokaiselle lomalaiselle – minulle ja hänelle – riittävästi mielipuuhia. Oma to do -lomalistani oli melko pitkä, ja sunnuntaina huomasin, että yli puolet on tekemättä. Tällä kertaa tipautin lomastani pois kaiken ”pitäisi…”-alkuisen. En tehnyt mitään, mikä ei oikeasti tuntunut tarpeelliselta ja mukavalta, mitään, mikä ei mielestäni sopinut lomaan.

Yllätin itseni.

Tähän on tultu.

Minna