”Kyllä sun pitäisi…” – Muiden vaatimukset vai omat valinnat?
Eräs tuttavani totesi kerran, että minun pitäisi nauttia elämästä enemmän, toisen mielestä minä voisin ottaa rennosti, ja kolmas oli sitä mieltä, että sunnuntaisin pitäisi vain olla ja lepäillä. Neljäs ahdistui, kun en saanut aikaiseksi jotakin, jota olen miettinyt pitkään tai projekti onkin jäissä – koska kyllähän sen pitäisi jo valmistua. Viides ihmettelee, miten minä olenkin niin pieni, että kyllä minun pitäisi ottaa lisää kahvipullaa. Kuudes toteaa, että siivouspäivä pitäisi pitää perjantaisin ja karkkipäivä lauantaisin…sadannen mielestä voimatreenit pitäisi ajoittaa aamupäiviin, sillä muutenhan yöunet kärsivät.
Jos tarttuisin näihin kaikkiin, alkaisin elää elämääni muiden odotusten mukaan. Ja usein me ihmiset alammekin – elämme siten, miten kuulemme toisten sanovan emme niinkään sen mukaan, mitä itse todella haluamme. Ja sitten kieriskelemme omatunnontuskissa, kun oma tapamme toimia ja olla eroaa siitä, mitä meidän muiden mielestä pitäisi olla tai miten toimia.
Kysyin sosiaalisessa mediassa seuraajiltani, mitä kaikkea heidän pitäisi olla tai tehdä muiden mielestä. Sain liki 30 vastausta.
”Kyllä sun pitäisi…”
”Sun kannattaisi kyllä mennä opiskelemaan sote-alaa, siellä on töitä.”
”Teidän iässänne pitäisi jo miettiä omistusasuntoa.”
”Jokaisen pitäisi jaksaa käydä salilla ainakin kolme kertaa viikossa.”
”Kyllä sun pitäisi käydä pilateksessa ja joogassa, sitähän suositellaan kaikille.”
”Sun pitäisi syödä enemmän.”
”Sun pitäisi syödä vähemmän.”
”Sun pitäisi nähdä tää leffa!”
”Sun pitäisi pitää itsestäsi huolta. Alat näyttää vanhalta.”
”Kyllä sinun tulisi osata sanoa ei.”
”Sun pitäisi vaatia perheenjäseniltä enemmän sen sijaan, että itse teet kaiken.”
Näiden lisäksi pitäisi pestä ja siivota autoa, tehdä samankaltaisia valintoja kuin kommentoija, olla itselleen armollinen, suorittaa vähemmän, keskittyä hetkeen enemmän, reipastua influenssassa, syödä vähemmän herkkuja, koska ne näkyvät helposti vyötäröllä, osata laskea matematiikan laskuja, koska on kirjoittanut 20 vuotta sitten laudaturin matematiikasta, osata neuloa, koska se opetetaan kaikille koulussa, lukea neljä kirjaa kuukaudessa, yksi per viikko, siivota säännöllisesti sekä ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa märehtiminen tilanteessa, jossa oma läheinen on sairastunut vakavasti. Pyykit pitäisi kuivata kesällä ulkona.
Kuulostaako tutulta?
Elämme aivan selvästi maailmassa, jossa kuulemme ympäriltämme ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä, missä vaiheessa elämää pitäisi olla, miltä kodin pitäisi näyttää tai millaisia tavoitteita ihmisellä pitäisi olla. Usein nämä eivät edes tule esimerkkien tapaisena suorana puheena vaan rivien välistä pieninä huomautuksina, retorisina kysymyksinä tai yleisinä oletuksina.
Ja sitten yhtäkkiä me alamme sisäistää ne kokototuuksina. Otamme vastaan muiden mielipiteitä, ajatuksia ja elämän ohjenuoria, kokemuksia, toiveita ja neuvoja – ja laitamme ne huomaamattamme omiin suunnitelmiimme, tavoitteisiimme ja ajatuksiimme. Elämä alkaa kummasti rakentua sen mukaan, mitä sen pitäisi jonkun toisen mielestä olla. Annamme jonkun muun kontrolloida.
Ei ole väärin ottaa vastaan neuvoja tai kuulla muiden ajatuksia tai kokemuksia, mutta jos kaikki päätökset perustuvat vain siihen, mitä kuuluisi ja pitäisi tehdä, oma ääni hukkuu helposti. Entä jos ei enää antaisikaan muiden määritellä, milloin olemme tarpeeksi, mitä juuri minun pitäisi haluta tai miltä elämäni tulisi näyttää?
Kaiken ulkoisen kohinan keskellä voimme valita toisin: kaikkeen ei tarvitse suostua, ”ein” sanomisen opettelu kannattaa aina ja omiin valintoihin ja ratkaisuihin pitää uskaltaa luottaa. Itse tietää parhaiten, mikä on omalle kropalle hyväksi ja mitkä käytänteet tukevat omaa arkea. Sanoisin myös, että on tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, joiden seurassa voi olla ihan oma itsensä.
Tähän on tultu.
Minna