Liikuntaa ruuhkavuosissa – kotitreeni on helppoa ja mukavaa omaa tekemistä
Kuten olen monesti kirjoittanut ja kertonut, harrastan monipuolista liikuntaa. Teen sitä kolmestakin syystä: selkärankareumani suorastaan vaatii säännöllistä tekemistä ja aktiivista elämää, kehoni tarvitsee liikettä muun muassa painonhallintaan, aineenvaihduntaan ja liikkuvuuden ylläpitämiseen ja mieleni janoaa serotoniinia, dopamiinia ja endorfiinia tuottavaa toimintaa. Liikunnasta tulee aina hyvää tekevä hiki ja mitä mainioin fiilis, vaikka sen aloittaisi kuinka väsyneenä tai huonotuulisena.
Lapsena en niinkään innostunut liikuntaharrastuksista, nuoruudessani sen sijaan jumppasin 1980-luvulle tyypilliseen tapaan koulun liikuntasalissa hikinauha päässäni ja L.A.Gear-merkkiset valko-vaaleanpunaiset lenkkitossut jaloissani musiikin tahdissa. Yläasteella kokeilin jazz-tanssia, jota jaksoin tasan vuoden. Silti, jostain aivan käsittämättömästä syystä, halusin tanssiluokalle lukioon.
Minä ja tanssiluokka. Kuulostaa aivan uskomattoman eripariselta. Lukion alkaessa olinkin jo tiedostanut asian ja sain vaihtaa ”ihan tavalliselle luokalle”.
Koulun liikuntatunnit olivat minulle myrkkyä – en koskaan ymmärtänyt, miksi kaikki suorittaminen pitää mitata ja miksi ihmeessä meidän piti muodostelmaluistella tai pelata kaikenlaisia ikäviä ja tylsistyttäviä pallopelejä. Uimisesta puhumattakaan.
Cooperin testin uiminen on saanut minut karttamaan kaikenlaisia uimahalleja ja -altaita. Kun minä lähden uimaan, se tarkoittaa, että menen yksitoistavuotiaan mukaan lähinnä istumaan altaan reunalle ja nauttimaan auringosta, jos kesäuimisesta puhutaan. Edes kotiallastamme en ole kertaakaan tyypännyt. Tämä tarina on tosi.
Mutta. Minä pidän lenkkeilystä, salitreenistä, kahvakuulasta ja voimakuminauhatreenistä. Ihan yli kaiken. Ja yhä edelleen. Innostuin kävelystä jo lukioikäisenä, treenien makuun pääsin hieman myöhemmin. Lenkkeily tarkoittaa reipasta, rasvanpolttosykkeellä kävelemistä tai kevyttä hölkkää. Selkäni ei pidä ”kunnon juoksemisesta”.
Salitreeniä ja ryhmäliikuntatunteja harrastin aiemmin (ennen koronaa) Elixiassa, mutta nykyään teen kaiken – kyllä, kaiken – kotona. Se on helppoa, mukavaa ja ihanan omatahtista. Saan olla yksin ja valita treeniaikani oman mieleni ja aikatauluni mukaan.
Puhunkin kotitreenistä ja My BnB -kotitreenijengistä, jossa olen mukana. Kun korona vei kaiken, tilalle tulivat kotitreenit. Niitä voi harrastaa livenä treeniaikataulun mukaan tai niitä voi tehdä omaan tahtiinsa tallenteilta. Hankin nopeasti itselleni kolme erikokoista kahvakuulaa, erilaisia kuminauhoja, maton ja käsipainot. Innostuin heti, sillä ohjaajat ovat huippuhyviä ja mukavia, heidän parissaan viihdyn.
Tämä treenaaminen on saanut minut innostumaan voimatreenistä ja liikkuvuusharjoittelusta ja nykyään teen pilatestakin, jonka aiemmin kuvittelin olevan aivan nounou minunkaltaiselleni hätähousulle. Mutta ei, pilates on erinomainen ja palauttava, selälle ja corelle hyvää tekevä laji.
Ajoitan treenini mieluusti aamuihin ja teen lenkin ja treenin mielelläni peräkanaa. Aina tämä ei onnistu, joten kaikki paitsi hyötyliikkuminen tapahtuu iltapäivisin ja iltaisin. Viikonlopulla ja loma-aikoina saan treenata mieleni mukaan, silloin teen kaiken pois alta aamuisin.
Lenkkeilen keskimäärin kuudesti viikossa tunnin tai puolitoista tuntia kerrallaan, kotitreenin teen vähintään kolmesti viikossa. Yksi kahvakuulaharjoitus, yksi kuminauhatreeni, yksi lihaskunto-liikkuvuustreeni ja bonuksena (usein sunnuntaisin) pilates. Joskus pilates korvaa kolmantena olevan liikkuvuuspainotteisen treenin.
Olen huomannut, että tällainen treenitahti sopii keholleni ja mielelleni parhaiten. Kotitreenit kestävät puolesta tunnista 45 minuuttiin. Tämä on erinomainen kesto ajatellen ruuhkavuosia: melkein missä tahansa välissä ehtii kaivamaan alustan, kuminauhat ja kahvakuulan esille ja treenaamaan.
Puoli tuntia riittää, kun se on alusta loppuun kunnon tekemistä. Kaiken kruunaa se, että kotitreenaaminen on maksutonta. Tykkään!
Liikkumisesta on tullut minun oma juttuni, mukava tekeminen ruuhkavuosiin. Lenkkeilen usein ystävän kanssa, ja jos en saa kaveria mukaan, kuuntelen mieluusti kirjaa. Kotitreenatessa haluan ehdottomasti olla yksin: ajatus pysyy kivasti pois kaikesta arkisesta, työstä ja kotihommista ja pystyn keskittymään vain siihen, mitä ollaan tekemässä.
Tähän on tultu.
Minna