Loma on tehnyt tehtävänsä
Eilen aamukahvilla tajusin kaksi asiaa: opettajan kesälomani (hanketyöt alkoivat jo hiljalleen) alkaa olla lopuillaan ja se alkaa toimia. Loma on tehnyt tehtävänsä.
Eletään kesälomani viimeistä viikkoa. Olen ollut jo hetken tylsistynyt ja levoton. Lenkki, kotitreeni, varaston tai kaappien siivous, K-tuolissa lojuminen, äänikirjat, podcastit tai Netflix eivät enää jaksa innostaa. Veneilyyn ja jokirantakahvitteluunkin kyllästyy. Tahdon tehdä jotain järkevää. Yhtäkkiä paloin halusta avata tietokoneen ja siirtyä selaamaan sähköposteja sekä suunnittelemaan seuraavan viikon työrupeamaa.
Ajatus uudesta oppimisjärjestelmästä kutkutti, enkä olisi malttanut pysyä poissa melkein valmiista tutkimusartikkelista. Aamulenkillä mieleni pyöritti blogikirjoituksia, ja kotiin palattuani kirjoitin yhden.
Suihkussa pohdin tulevaa syksyä. Se näytti ihmeen valoisalta. Juuri tähän lomaa tarvitaan.
Kun kuusi viikkoa sitten aloitin loman, olin erityisen iloinen siitä, että raskas ja erikoinen kevät oli saatu päätökseen eikä minun tarvitsisi muutamaan kuukauteen kokoustaa Teamsissa tai lukea ja arvioida opinnäytetöitä. Sain myös hengähtää projektivastuusta ja hankkeiden some-kanavien päivittämisestä. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntui, että olen ihan oikeasti loman tarpeessa. Ja että olisin ansainnut sen. En ollut niinkään väsähtänyt tai uupunut, mutta siinä kohdassa ajattelin, että minulla ei ollut enää mitään annettavaa. Koronakevät kaikkinensa oli verottanut aivokapasiteetin melko lähelle nollaa. Rautavarastonikin alkoivat huveta.
Sitten yhtäkkiä, loman viimeisellä viikolla muistin, miten paljon pidän työstäni, kuinka rakastankaan opettaa ja ohjata, kirjoittaa ja kohdata. Muistin hymyilevän, osaavan tiimimme ja kaikki yhteiset juttumme. Innovoin uusia mahdollisuuksia ja haalin monenlaista sivutyötä itselleni. Samalla havahduin ajatukseen siitä, että välillä tekee hyvää ottaa iisisti, jopa tylsistyä.
Tajusin, että oma luovuuteni ja innostukseni tarvitsevat hetkellistä tekemättömyyttä, ajelehtimista, rentoutta ja tylsyyttä. Hektinen arki vie helposti luovuuden mennessään.
Lomailu antaa myös viitteitä siitä, mihin oikeasti haluaa aikansa käyttää – kun on kuunnellut tarpeeksi monta äänikirjaa, viivytellyt aamukahvilla viikon jokaisena päivänä, katsonut sarjoja, pelannut kahdeksanvuotiaan kanssa lautapelejä ja tehnyt pyöräretkiä, nauttinut paahteisesta auringosta sekä tavannut sukulaisia ja ystäviä, alkaa kaivata toisenlaista tekemistä. Älykästä tekemistä. Itsensä toteuttamista ja aikuista ammattilaisseuraa.
Olen ollut aina maailman huonoin lomailija, mutta tämä merkillinen vuosi on opettanut minulle kaiken muun (läsnäolon, etätyön, kotoilun, hengittämisen ja sen sellaisen) lisäksi lomailun taitoa. Tätä on edesauttanut se, että olen vahvasti elossa erityisesti kesäisin. Kesän valossa ja lämmössä elämä tuntuu aivan erilaiselta kuin harmaina ja sateisina loppusyksyn päivinä. Kesällä on helppo herätä ja heittäytyä, lojua terassilla, kuljeksia jokirannassa, herkutella mansikoilla ja nauttia pitkistä illoista.
Pohdinkin – ihan vakavasti – voisinko yrittää leppoista kesätahtia myös muina vuodenaikoina. Osaisinko rentoutua ja panostaa itseeni myös syksyn sateissa tai talven pimeydessä? Mitä se vaatisi?
Päätin kokeilla ja mietin, mitä kaikkea tästä kesästä ottaisin mukaani pian alkavaan syksyyn. Rauhallista lomatunnelmaa voisi jatkaa ainakin viikonloppuisin aamukahvilla viivytellen, lähimetsissä lenkkeillen, säännöllisesti ystäviä tapaillen, uutuussarjoja katsoen sekä podcasteja ja äänikirjoja kuunnellen. Kahden hengen kirjakerhomme on ainakin ehdoton. Se on jotain, josta en luovu!
Tähän on tultu.
Luulen, että tästä tulee hyvä syksy.
Minna