Maailman helpoimmat joulumuffinssit

Kaksitoistavuotias halusi järjestää pikkujoulut koulukavereilleen meillä kotona. Sen lisäksi, että hankimme kaikenlaista pientä tilpehööriä, hän toivoi voivansa leipoa joulumuffinsseja. Koska en itse niinkään ole jouluihmisiä tai joululeivonnaisasiantuntija, googletimme erilaisia ohjeita ja sitten yhdistelimme ohjeita ja tuunasimme niitä hieman – jouluisiksi.

Lumiukkomuffinssit

Näin teet maailman helpoimmat joulumuffinssit:

 12 muffinssiin tarvitset:

2 kananmunaa

2 dl sokeria

1 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

2 dl luonnonjogurttia tai piimää

3,5 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhetta

1 rkl vaniljasokeria

1,5 tl ruokasoodaa

1 tl piparkakkumaustetta

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

Vaahtokarkkeja ja kaikenlaista itselle mieleistä jouluista koristetta (suklaata, kermavaahtoa, mitä tahansa!)

Tee näin:

Sekoita munat ja sokeri. Lisää margariini, jogurtti  sekä kuivat aineet ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Älä vatkaa.

Jaa taikina muffinssiformuihin tai muffinssipellille.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia uunista riippuen. Älä pitkitä paistoaikaa, etteivät muffinssit kuivu.

Lumiukkokoristelu:

Kasaa jäähtyneen muffinssin päälle vaahtokarkkeja grillitikkuun, josta tuunaat lumiukon asettelemalla sille silmät ja porkkananenän. Ne voi myös piirtää leivontaväreillä tai koota erilsisista karkeista. Vain mielikuvitus on rajana! Asettele muutamia piparinpalasia viereen. Ripsuttele lopuksi muffinssin päälle tomusokeria lumeksi.

Nämä maistuivat ihanilta!

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet ruoka-ja-juoma ystavat-ja-perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.