Marraskuinen viikkoni lukuina

Huh huh huh. Siinä tämän mustan ja märän marraskuun viikon kärkiajatus. Viikon parhaita hetkiä sai ennen viikonloppua oikein etsiä, enkä muista, milloin olisi ollut tällaista viikkoa. Melkoinen meininki ja liikaa sattumia. Ei jatkoon. Viikon ehdottomasti paras juttu oli järjestämäni perjantain opiskelijatoveribileet. Toiseksi parhaaksi ylsi Elmo-touhut ja kolmanneksi maanantai. Maanantait eivät petä koskaan! Kysyin jälleen some-seuraajiltani, miten he toivoisivat minun kokoavan viikon parhaat -postauksen. Viikkoni lukuina voitti ja yy-kaa-koo – tässäpä tämä!

Seitsemän päivää, viisi arkista, kaksi vapaampaa. Viiteen opiskelupäivään mahtui kaikkiaan 40 tuntia. Neljäänkymmeneen kampustuntiin sisältyi kolme puolen tunnin kunnon lounashetkeä opiskelutoverien seurassa ja kaksi yksinäistä kahvi-kananmunaleipä-lounasta. Join kaikkiaan kymmenisen kuppia kahvia, joista liki jokainen jäi puolitiehen.

Opinnoissa on ollut kiireitä, ja tehtäväsuma on melkoinen.

Kaiken kruunasi yksi force majoeur, kun ulkoinen kovalevy hajosi. Oma pääkin meinasi hajota, eikä ääneen itkulta voitu välttyä. Itkin kahdesti: kerran itsekseni ja kerran miehelle puhelimessa. Molemmista kerroista oli apua, ja lopulta kovalevy saatiin it-tukihenkilön huomaan ja taittotyö, joka tästä viivytyksestä kärsi, uudelleen työn alle. Kaikki järjestyy. Se pitäisi muistaa siinä vaiheessa, kun sattumat alkavat kasautua lumipalloefektin lailla.

Onneksi olen saanut nukuttua. Neljäkymmentäkaksi tuntia unta viikkoon on minulle todella riittävä. Päiväunisaldo oli tällä viikolla – kuten viimeiset 40 vuotta – puhdas nolla. En ole päivälepo-ihmisiä. Sen sijaan kampuslenkit, kotitreenit ja Elmo-lemmikkisiili ovat pitäneet huolen palautumisestani. Näissä kaikissa ikävät, kiireiset ja stressiä aiheuttavat asiat unohtuvat. Elmo on tässä ykkönen! Viikonloppukukista sain myös valtavasti iloa.

Ruuhkavuosiarki on ollut opiskelujen tapaan hektistä, kun puolison poissaolon aikana olen huolehtinut kaikesta itsekseni. Vienyt, tuonut, kyydittänyt ja huolehtinut. Seitsemän kotiruokapäivällistä, seitsemän aamu- ja iltapalaa, kaksi kotilounaantapaista ja ainakin tuhat astiapesukoneen täyttöä ja tyhjennystä. Tästä on kehkeytynyt melkein yhtä vastenmielinen kotityö kuin pyykkien viikkaus. Pyykkikone hurruutteli kolmesti viikon aikana, roskat vein kahdesti.

Tällä viikolla en juurikaan ehtinyt kuunnella ja keskittyä äänikirjaan, saldo taisi jäädä kahteen tuntiin. Sen sijaan askeleita kertyi 115 000. Olen tosissani. Päivittäinen aktiivisuus hipoi kahtasataa, kahtena päivänä jopa ylitti tämän.

Niinä päivinä olin iloisin, energisin ja tuotteliain. Niitä seuraavina öinä nukuin parhaiten.

Iloa ja energiaa päiviin toivat lisäksi perjantaisen opiskelijabileet, joita vietettiin meillä. Olen vuoden luvannut juhlat järjestää – nyt hetki oli oikea. Meillä kaikilla kolmellatoista oli mukavaa. Söimme, juttelimme, kuuntelimme musiikkia sekä pelasimme Aliasta, Kuka minä olen? -peliä ja sana-battlea. Seitsemisen tuntia. Oi voi, vanhakin jo nuortuu.

Viikkoon mahtuivat myös

• seitsemän kuppia iltateetä
• kuusi paksua jauhomatoa Elmolle
• yksi historiankoe ja yksi siihen liittyvä kuulustelukysymys per kappale
• yksi sarjamaraton
• kaksi aurinkoista päivää
• yksi iloinen isänpäivä ja koko viisihenkinen perhe koolla
• ainakin 600 hämmästelypuheenvuoroa siitä, miten pimeää on
• tuhat haukotusta
• lukematon määrä naurua kaikesta huolimatta

Tähän on tultu.

Minna